sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Kaikkien aikojen kalapihvit


Hauki on paras kala kalapullien ja -pihvien tekoon. Se on tällä hetkellä kohtalaisen edullistakin vielä, kun tuoreen kalan hinta on noussut pilviin. Oman Prisman kalatiskillä esimerkiksi virolaiset ahvenfileet maksavat 39,90€/kg! Tällä kertaa ostin hauen sekaan vähän lohta. Tässä satsissa on n. 1/4 osa lohta ja 3/4 osaa haukea. Ostin haukifileet palvelutiskistä ja lohi on vakuumikalaa, koska se on edullisempaa. Haukea oli yhteensä noin 1,4 kg ja lohta 0,6 kg. Kuulin vasta, että haukea ei suositella syötäväksi kovin usein, koska se on petokala ja ravintoketjun yläpäässä, jolloin siihen kertyy kaikkien syötyjen pienempien otusten sisältämät raskasmetallit ja muut kuonat.



Ensimmäiseksi kokosin vanhanaikaisen, käsikäyttöisen lihamyllyn, joka on umpirautaa. Isäntä inhoaa sen purkamista ja pesemistä (hän on aina meillä tiskarin roolissa) enkä yhtään ihmettele. Mutta tähän hommaan lihamylly on oiva kapistus kun sitä käytetään kohtalaisen harvoin, niin en viitsi investoida mihinkään sähkökäyttöiseen. 

Leikkasin kolme haukifilettä pitkittäin jokaisen neljään osaan. Lohipalasta leikkasin parin-kolmen sormen paksuisia paloja nahkaa vasten ja niitä tuli sattumalta yhtä monta kuin oli haukifileen suikaleita. Jauhoin ne sitten lihamyllyssä siten, että pistin menemään vuoron perään haukea ja lohta. Siten oli hauki ja lohi jo lähtöjään sekoitettu toisiinsa. 



Lisäsin massaan kaksi kananmunaa, ripauksen gluteenittomia korppujauhoja, jotka loppuivat kesken ja jatkoksi vähän gluteenitonta kaurajauhoa. Lisäksi vielä purkki laktoositonta kermaviiliä. Mausteiksi tuli kuivattua tilliä, kalamaustetta, valkopippuria, sipulijauhetta ja suolaa. Pienen tirauksen sitruunamehua olisi vielä voinut laittaa. Ja ehkä hyppysellisen sokeria. Sekoitin koko komeuden yleiskoneella taikinakoukun kanssa. Sitten tunniksi pariksi jääkaappiin kelmun alle tasaantumaan. 


Mietin, että pyörittelisinkö taikinan pulliksi vai muotoilisinko siitä paistinpannulla pihvejä. Vanha lettupannu on romutettu joskus vuosia sitten ja niin ollen meidän keittiössä on lettupannun mentävä kolo. 



Muotoilin taikinasta kahdella lusikalla pihvejä suoraan pannulle. Tästä määrästä riitti kaksi pannullista paistettavaa ja ne kypsyivät nopeammin kuin perunat kattilassa. Lisäksi kuumensin purkillisen valmista bearnaise-kastiketta.

Aamulla leivoin kuuden munan kakkupohjan PME-vuoassa ja käytin siinä lämmönjakajaa, jolloin kakku kypsyi tasaisesti. Uunista otettaessa pudotin sen noin 30 cm:n korkeudelta pöydälle. Eipä tullut kuoppaa keskelle. Kakkupohjasta tuli lähes täydellinen.



Illalla leikkaan sen kolmeen osaan ja laitan väleihin vadelmahilloa. Lisäksi vatkaan väleihin ja päälle purkillisen kondensoitua maitoa ja pari purkillista vispikermaa sekä purkillisen maustamatonta tuorejuustoa. Päälle ajattelin laittaa persikanpuolikkaita  ja viiruttaa ne sulatetulla suklaalla. Loppusilaukseksi hopeisen värisiä kuulia. Sitten voin tarjota sitä toisena pääsiäispäivänä käymään tuleville syöjille ja syöjättärille. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä




3 kommenttia:

  1. Oiva kapistus tuo vanhan ajan lihamylly, olen käyttänyt sitä myös joskus kalan jauhantaan. Keväällä ja alkukesällä saa helposti haukia virvelillä, joten silloin tulee kalapihvejä tehtyä. Pidän virvelöinnistä. Todella onnistunut tuo kakkupohja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Minä olen tyytynyt pyydystämään kaloja vaan Prisman palvelutiskiltä. Siellä nappaa takuuvarmasti. :) Tosin hinta on vähän erilainen kuin virvelillä. Kakkupohjan paistamisessa olen käyttänyt lämmönjakajaa sekä 30 cm:n korkeudelta pudottamista heti uunista pois ottamisen jälkeen. Ja molemmilla kerroilla on onnistunut lähes täydellisesti. Lämmönjakaja on sellainen naulan näköinen kapistus, joka laitetaan taikinaan/vuokaan keskelle ennen uuniin laittoa ja se jakaa lämmön tasaisemmin myös keskelle. Ennen on ollut ongelmana se, että kakkupohja menee kuopalle uunista ottamisen jälkeen. Eipä mene enää.

      Poista
  2. Vau,hyvä idea tuo lämmönjakaja

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!