Hyvä on hiihtäjän hiihdellä

 

Minä pidän hiihtämisestä. Hiihtotyylini on perinteinen ja vauhti hitaanlainen. Ylämäet menen haarakäynnillä ja alamäet auraten. En hiihdä kilometrien perässä, vaan maisemista nauttien. Ukon tyyli on sama, onneksi!

Meillä oli Ukon kanssa hiihtämisessä parin vuoden tauko. Syynä oli lumettomat talvet ja jos lunta olisikin ollut, minulla olisi siltikin ollut esteenä jalkojen telominen ja sen seuraukset pariinkin otteeseen.

Tämä talvena olemme hiihdelleet täällä Punaista Tupaa ympäröivässä metsissä. Joskus ollaan itse raivattu latua, joskus menty naapurin auki hiihtämillä. Tänään yllätyimme iloisesti, kun metsän siimeksestä löytyi jonkun sortin latukoneen tekemä hyvä latu. Lähdimme latua pitkin katsomaan minne se johtaa. Sivakoimme metsän rauhassa välillä pysähdellen katsomaan eläinten jättämiä jälkiä ja kuuntelemaan lintujen laulujen virittelyjä. Ah, miten ihanaa!

Sattumoisin latua vastaan hiihti pariskunta, josta mies osoittautui latujen tekijäksi. Kahdeksan kilometriä löytyy kuulemma latureittiä, pitkin metsiä ja peltoja. Olivat iloisia, kun ladulle on muutakin kuin heidän omaa käyttöä. Hyvää hyvyyttään ja ystävällisesti mies lupasi vetää ladusta haaran melkein meidän nurkille asti. Kyllä maalla osataan!

Hiihtoreitin varrelta löytyy myös kota. Ja puita! Ja lupa käyttää! Ensi kerralla otamme makkarat mukaan.

Nyt kun parhaillaan ovat olympialaiset menossa ja suomalaisetkin menestyneet, olemme kansakuntana taas yhdessä rintamassa juhlistamassa menestyksiä ja juomassa mitalikahveja. Tiedättekö mitä, ei voisi vähempääkään kiinnostaa, kuka voittaa ja monellako sekunnilla. Jos joku hiihtää vaikkapa viisi sekuntia tai toinen minuutinkin nopeammin kuin toinen niinkin pitkin matkan kuin 30 kilometriä, niin minusta he kaikki hiihtävät tosi kovaa ja ovat koko lailla ihan yhtä hyviä. Pieni ero voi tulla vaikka täydellisestä tai himpun epäonnistuneesta voitelusta. Uko taas elää kilpailuja täysillä. Tänäänkin meinasi saada "sydänkohtauksen", kun naisten viestillä tuli neljäs sija. Televisio paukahti saman tien kiinni ja mieli oli maassa. No, sitten lähdettiin itse hiihtämään ja hänenkin fiiliksensä parani.

Mietin siinä hiihdellessä erään suomalaisen kommenttia, kuinka hän on uhrannut elämästään niin ja niin monta vuotta hiihdolle. Tässä lausahduksessa on minusta jotain tosi outoa. Uhrannut? Eikö kyse ole valinnasta. Ja urheilla ja liikkua pitäisi ilon kautta. Jos minun pitäisi sanoa, että kumman toivoisin voittavan, suomalaisen vai ruotsalaisen, niin tietysti sitä toivon, että oman maan kansalainen tietysti. Mutta mitä väliä sillä loppujen lopuksi minun elämälleni on. Ei mitään, ainakaan minun mielestäni.

Olen aikaisemminkin sivunnut aihetta postauksessa: Sairas urheilu

Ennemmin liikun itse, kuin istun sohvalla tuijottamassa muiden liikkumista. Ja kuuntelemassa iänikuisia selityksiä, miksi suksi, kelkka tai mopo ei tänään kulkenut toivotulla tavalla.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.