Jo matkaan muuttosiivoojat käy

Hyvin pitkälti koronan vauhdittamina esikoistytär ja -vävy ryhtyivät paluumuuttajiksi Helsingistä takaisin syntymäkaupunkiinsa melko lähelle kummankin lapsuudenkotia. Ihanaa ja samalla outoa, kun emme ole ennen asuneet samalla paikkakunnalla eri osoitteissa. Meiltä on linnuntietä heidän uuteen pesäänsä noin 5,5 km, pyörällä 7,5 km ja autolla 9,5 km ainakin Google Mapsin ehdottamien reittien mukaan. 

Molemmat voivat tehdä töitä paljolti etänä kotoa käsin. Vävyllä kävi vielä niin hyvä tuuri, että hän sai uuden työpaikan tältä samalta paikkakunnalta. Kumpaakin taisi vetää tänne molempien ystäväpiiri, mahdollisesti myös vanhemmat ja vävyn sisarukset, jotka kumpikin asuvat perheineen täällä. Toinen heistä on tehnyt tämän saman paluumuuttoliikkeen jo aikaisemmin. 

Moni asia loksahteli paikalleen ja tänään (30.10.2021) oli sitten muuttopäivä uudehkoon, hyvin pidettyyn omakotitaloon. Edellisen asukaspariskunnan rouva oli itse suunnitellut talon omalle perheelleen. Ei siis mikään grynderitalo, vaan ihan itseä varten tehty. Neliöt on tehokkaasti käytetty hyväksi, sillä heidän talossaan on yksi neliö vähemmän kuin meillä tässä 26 vuotta vanhassa talossa, mutta heidän uusi kotinsa vaikuttaa paljon avarammalta. Tontin pinta-ala on puolet meidän tontista, mutta kyllä sen kokoinen meillekin riittäisi aivan hyvin. Ja mikä parasta: sekin on aidattu ympäriinsä, jolloin Haukkulin on hyvä mennä sinne välillä vierailulle ja päivä- tai viikonloppuhoitoon. 

Lähtöpäädyssä Helsingissä oli muuttoa jo hyvin valmisteltu: lähes kaikki tavarat oli pakattu muuttolaatikoihin, ikkunat pesty, kylppäri ja uuni kuurattu puhtaiksi ja vanha sängyn runko kyörätty kaatopaikalle. Mutta oli meitä silti kymmenen henkeä muuttoa tekemässä: nuorisoa oli paikalla seitsemän henkilöä koostuen kaveruksista sekä veljestä ja siskosta ja tämän aviomiehestä ja lisäksi kahdesta pakettiautosta ja yhdestä henkilöauto-peräkärrykokoonpanosta. Me anopit ja toinen appi eli Isäntä menimme perässä vähän myöhemmin siivouspartioksi ja irrottamaan lopuksi valaisimet katosta.

Aikaa meillä meni kolmeen pekkaan noin kaksi tuntia, vaikka oli "vain" noin 50-neliöinen kaksio siivottavana ilman ikkunan, uunin ja kylppärin pesua. Keittiössä taisi olla eniten pestävää ja kaappien päällä rasvan sekaista pölyä. Huoneiston ulko-ovi ei ollut pölyrättiä varmaan koskaan nähnytkään. Anoppikollega tuumasi, että sehän (pöly) on toiminut hyvänä eristeenä siellä oven päällä. Kahdessa vaatekomerossa oli eniten pyyhittävää pinta-alaa. Niin ja seinissä, jotka pestiin pitkävartisella lattiapesimellä ja mikrokuituliinalla yhtä seinää lukuun ottamatta, jossa oli alkuperäinen tapetti. Siis ALKUPERÄINEN tapetti. Ja talo on rakennettu vuonna 1927. Ei se ollut yhtään haalistunutkaan. Tämä talo oli saanut osumaa Helsingin pommituksissa ja ilmeisesti juuri tämä asunto oli menettänyt kadunpuoleisesta osastaan palasen. Tämän olemme saaneet lukea talosta laaditusta kirjasta, joka on painettu jokunen vuosi sitten. 

Asuntoon aikanaan sisään muuttaminen mahtoi olla karvan verran työläämpää kuin sieltä nyt pois muuttaminen: se sijaitsee ylimmässä eli neljännessä kerroksessa ja talossa ei ole hissiä. Käytännössä se on siis viides kerros, koska ensimmäinen asuinkerros ei ole katutasossa. Samalla kokoonpanolla olimme silloinkin siivoamassa toista kaksiota samassa taloyhtiössä, josta kerron jäljempänä. Taloyhtiö on iso, siinä on toista kymmentä rappua ja asunnot ovat pieniä. Onneksi muuttoautot sai ajettua sisäpihalle, kun maksoi ensin melko suolaisen hinnan ison portin liikkumisesta: 60€ avaaminen ja 60€ sulkeminen. Taas tulee mieleen, että onkohan omassa ammatinvalinnassa jotain mennyt pieleen.

 

Pois muuttajille tuli ikävä taloa ja asuntoa, vaikka uusi koti on paljon suurempi ja maan tasalla. Nuoripari asui aikaisemmin samassa taloyhtiössä toisessa samanlaisessa kaksiossa ja välillä muutaman vuoden muualla. Ja sitä ennen tytär asui tyttökaverinsa kanssa siinä samaisessa kaksiossa. Nämä kaksiot alkoivat tuntua jo niin tutuilta, että niitä tuli ihan itsellekin ikävä. Harvalla on muuten kaksi ruokakauppaa samassa talossa ja taloyhtiön oma Postin lokeroautomaatti. Se ehti olla käytössä heidän asuinaikanaan ehkä vuoden verran. Taloyhtiö maksaa siitä Postille satasen kuussa. Miten kätevää tänä aikana, kun moni ostaa tavaroita verkkokaupoista. Talossa asui ja asuu paljon nuorta väkeä, jotka varsinkin ovat verkkokauppojen asiakkaita. 

Tässä kuvassa hikiset mutta onnelliset anopit selfiessä siivousurakan päätteeksi. Kasvot on sumennettu yksityisyyden suojelemiseksi. Kyllä nyt on uusien asukkaiden hyvä muuttaa tilalle. He varmaan jo odottivatkin jossain pysäköidyssä autossa lähimaastossa tekstiviestiä asunnon omistajilta, että reitti on vapaa.

Uudessa kodissa oli väkeä kuhisemalla, kun viimeisinä saavuimme sinne. Väki oli lisääntynyt viidellä hengellä ja pizzat oli tilattu läheisestä Kotipizzasta. Toinen appi oli tullut ovia avaamaan ja tyttären käly lapsineen kahvinkeittoon. Pienet kaksostytöt olivat leiponeet korvapuusteja kahvin kanssa muuttoporukalle ja äiti oli leiponut banaanikakun minulle, joka syön vain gluteenitonta. Ja oli siellä vielä kolmaskin muuttajaperheen kaveri, joka on auttanut muutossa ennen ja jälkeenkin muuttopäivän. 

Korjaus edellä mainittuun tapetin ikään: saamiemme tietojen mukaan se olisi arviolta 1950-luvulta, ei siis ihan alkuperäinen. Mutta on sekin jo tapetille korkea ikä, 70 vuotta!

Kuvat: Erikoiset asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.