Voimaa ja viisautta, mainostaa Voi hyvin -lehti numeron 3/2021 kannessa. Niitä molempia todella tarvitaan ihmisen rämpiessä elämässä eteenpäin. Paljon muutakin tarvitaan, kuten toivoa ja armollisuutta, tukea, hyviä ystäviä, ammattiapuakin. Pitäisi myös pystyä näkemään elämässä tässä hetkessä ja edessäpäin jotakin merkityksellistä, jotta vauhti ei pysähtyisi tai alkaisi junnaamaan saati valumaan taaksepäin.
Menneeseen ei pidä jäädä vellomaan eikä elettyihin aikoihin pidä palata turhan usein. Ei ole mitään hyötyä puida sanottuja ja sanomattomia asioita, vaan käyttää voimavaransa tähän hetkeen ja tuleviin. Helposti sanottu, vaan kuinka usein tunnen itsekin verenpaineeni kohoavan muistellessani loukkauksia ja mielenpahoittumisia ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Mieli mustenee ja kiva päivä on enää kuin luotani pakeneva haave. Kun näille vatvomisille antaa vallan, ne tarttuvat kiinni kuin kuristaisivat kurkusta ja henki tuntuu loppuvan.
Monta kertaa asioita pohditaan yhdessä luotetun ystävän kanssa, mikä on maailman parhaita asioita. Ääneen puhuessa vieressä kuunteleville korville painolasti kevenee, pienenee, ehkä hälvenee ja siitä voi lopulta päästää irti. Olen itse saanut monta monituista kertaa avun, kun ystävä on toiminut keittiöpsykologina tai kokemusasiantuntijana. Olen saaanut myös ammattiapua äitini traagisen kuoleman jälkeen - tapasin tukihenkilöäni vuoden ajan kerran viikossa enkä olisi selvinnyt ilman häntä.
Kun asiat on puitu ja loppuun käsitelty, on aika jatkaa matkaa. Hyvästellään loukkaantumisen tunteet ja ikävät kokemukset sekä pettymykset. Sallitaan menetyksestä aiheutuneen pohjattoman surun jäädä asumaan luoksemme ikävänä ja kaipauksena. Mutta lähdetään menemään eteenpäin.
Ajatuksiani tähän pohdiskeluun siivitti edellä mainitusta lehdestä lukemani juttu psykiatrian erikoislääkäristä, psykoterapeutti Ben Furmanista, joka on myös ratkaisukeskeisen psykoterapian uranuurtaja. Hän on mielestään useinkin kulkenut ajatuksineen vasten valtavirtaa. Tässä jutussaan hän heittääkin ilmaan ajatuksen, että pitkät psykoterapiat saattavat pitkittää ihmisen pahoinvointia. Hän näkee, että ihminen voi useaan kertaan viikossa tapahtuvien terapiatapaamisten vuoksi jäädä jumiin. "Terapia voi pitkittää tai kroonistaa ihmisen pahoinvointia." Yhdessä tunnetuimmassa Furmanin kirjassa Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus hän kyseenalaistaa juurikin sen vahvan uskomuksen, että lapsuutemme määrittelisi loppuelämämme onnellisuuden tai onnettomuuden.
Ben Furman peräänkuuluttaa pitkäkestoisen terapian sijaan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa ja maalaisjärkeä - ehkäpä hän viimeksimainitulla tarkoittaa itsetutkiskelua ja keittiöpsykologiaa. Vertaistuki voi hänen mukaansa olla parasta hoitoa. Myös ylenpalttisesta itsekritiikistä ja toisten ihmisten arvostelemisesta olisi hyvä luopua hänen mukaansa. Hänen omiin tulevaisuuden suunnitelmiinsa kuuluu tuoda ratkaisukeskeistä ajattelua lähes kaikkialle, jossa ihmiset toimivat - työpaikoille, kouluihin, siis ihan kaikkiin ihmissuhteisiin, jokapäiväisiin puuhiin. Keskeistä siinä on, että toinen kuuntelee aktiivisesti samalla kun antaa toiselle rauhan puhua ja unohdetaan arvostelu ja neuvojen tuputtaminen.
Kuulostaa järkeenkäyvältä ja maalaisjärkiseltä. En ole mieleterveysalan ammattilainen, mutta minulla on kokemusta mielenterveyden järkkymisestä sekä avun saamisesta ilman "oikeita" ammattilaisia. Kun kuuntelija ei lähde mukaan kuunneltavan tunnetiloihin lietsoen ja heittämään lisää vettä myllyyn, voi hyvinkin pitkälle pärjätä kokemusasiantuntijana toimivan ihmisen avulla ja omin voimin ja tapaamalla psykologin tai psykoterapeutin vaikka vain muutamia kertoja.
En tietenkään kuvittelekaan, että niin arvokasta kuin vertaistuki onkin se aukottomasti voisi olla aina ainoa auttava tekijä. Mutta jos sen lisäksi itse näkee toivoa ja on voimavaroja ja tahtoa pyrkiä eteenpäin omin voimin ja ystävän tuella, ajattelen, että se voi olla mahdollista. Mutta on ihan varmasti tilanteita, joissa on tarvetta esimerkiksi lääkitykselle ja apu saadaan vain pitempikestoisella terapialla. Mutta Furmanin ajatukset ovat mielenkiintoisia ja järkeenkäypiä, tässäkin artikkelissa. Ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa voimavarat kun suunnataan nimenomaan tulevaisuuteen.
Lähde: Voi hyvin -lehti 03/2021, artikkeli Ben Furmanista, "Menneisyys ei sanele tulevaisuutta", kirjoittanut Eveliina Lauhio
Kuva: Erikoiset Asiantuntijat
Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty
Hyvä, että näistä asioista kirjoitetaan.
VastaaPoistaOlen saanut seurata läheltä monien pitkäkestoista terapiaa. En osaa sanoa, miten paljon siitä on ollut apua, kun ei voida tietää, mitä olisi tapahtunut ilman sitä. Uskon kuitenkin terapiasta - pitkästä tai lyhyestä - olevan enemmän hyötyä kuin haittaa.
En ole mielenterveyden ammattilainen ja voin puhua vain omasta kokemuksestani. Traumaattinen lapsuuteni on jättänyt minuun koko elämän kestävät jäljet, mutta koen silti eläneeni tyydyttävää ja täyttä elämää. Vaikka näin on, elämässäni on tullut ja tulee vielä joskus nytkin eteen tilanteita, joissa on vaikea arvostaa itseään. Erityisen vaikeita ovat hetket, jolloin joku kehuu minua. Olen myös huomannut pyyteleväni anteeksi ihmisiltä melko herkästi. Jopa niin, että ihmiset toisinaan kiusaantuvat. Olisin varmasti tarvinnut aikanani terapiaa, mutta kun olen aina ollut toimintakykyinen ja rohkea ilmaisemaan mielipiteeni, se ei ole tullut kenenkään mieleen. Ei edes omaani. Olen kyllä tietoisesti yrittänyt käsitellä lapsuuttani, sen syitä ja seurauksia omassa mielessäni ja joskus luotettavan ystävän kanssa.
Kiitos kommentistasi!
PoistaOnneksi näinä päivinä puhutaan ääneen monistakin pitkään vaietuista aiheista. Mielenterveys on yksi niistä ja varsinkin mielenerveyteen liittyvät sairaudet.
Olet ihan varmasti oikeassa siinä, että terapiasta on enemmän hyötyä kuin haittaa (jos siitä varsinaista haittaa voi sitten ollakaan). Olen ymmärtänyt, että terapeutilla on väliä - eli terapeutin ja terapoitavan keskinäisellä henkilökemialla on iso vaikutus terapian onnistumiseen.
Miten sen kehun vastaanottaminen on useille niin vaikeaa - liittyykö se vähättelyyn lapsena? Kun olin lapsi, niin lasten oli suotavaa olla ääneti ja vähän syrjässä. Vastattiin sitten reippaasti, vasta kun jotain kysyttiin.
Luotettu ystävä on parhaita asioita, joita ihmiselle suodaan. Yksikin riittää ❤
Puhumisesta ystävälle tai jollekulle luotetulle on hirveästi apua kriisitilanteissa. Itse olen puhunut ja puhunut mm. avioeroni jälkeen ja poikani vakavan sairastumisen aikoihin. Näin jälkikäteen voin ilman tunteita ajatella noita hyvin ahdistavia aikoja. Etäisyys tekee tehtävänsä ja jokaisen tarvitsema aika kriisistä tai surusta toipumiseen on yksilöllinen. En ole varsinaista terapiaa saanut, kävin noina aikoina muutamia kertoja juttelemassa psykologin kanssa. Uskon mutulla, että Furman on oikeassa.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!
PoistaUskon vahvasti, että vaikeista asioista ei voi selvitä ilman puhumista. Pitää puhua ja puhua, kunnes asia jotenkin selkiytyy ja puhdistuu ja tulee ulos mielestä.
Muuten niihin tulee palattua liian isolla ja voimakkaalla tunteella ja ryöppy painaa päälle joka kerta samalla voimalla.
Furmanin ajatukset tuntuvat kyllä erittäin järkeenkäyviltä.