maanantai 12. heinäkuuta 2021

Siinä välissä hän oli elossa


Kuuntelin Yle Areenasta parin päivän aikana melkein pötköön 20-osaisen kuunnelmasarjan Armi Aavikosta. Sitähän on taajaan mainostettu tv:ssä. Äänipääosassa on Minka Kuustonen, jonka ääni sopiikin hyvin tähän tarkoitukseen. Kasvot eivät mielestäni olisi sopineet, jos joku olisi saanut päähänsä tehdä Armista elokuvan. Kuustosella ei ole niin herkät kasvonpiirteet kuin Armilla oli. Eikä monella muullakaan.

Olin 70-luvulla sen ikäinen, että tykkäsin seurata missikisoja ja muistan vieläkin kaikkien 70-luvun missien nimet ja vuodet. Armi on mielestäni yksi kauneimmista koskaan. Muista aikalaisistaan parhaita olivat Armin ohella Johanna Raunio ja Anne Pohtamo. Pieni karsastus toisessa silmässä vei Armilta varmaankin mahdollisuudet kansainvälisissä kisoissa. Ja niissähän ei luultavasti koskaan ole etsitty naapurintyttö-tyyppisiä missejä. 

Koko missiorganisaatio kaikilla tasoillaan olisi pitänyt lopettaa, ennen kuin se ehti alkaakaan. Sitä mieltä sisäinen feministini on. Vaikka onhan se kevyttä viihdettä, varmaan varsinkin miehille. Kukapa ei haluaisi (nais)kauneutta katsella. Kuunnelman mukaan Armi sai paljon ilkeitä huomautuksia silmistään ja ainakin aluksi vaatimattomasta laulutaidostaan sekä keikoilla, puhelimitse, että ihan kodin lähistöllä tapahtuneessa häirinnässä. Musiikkipiireissä hänen ääntään sanottiin sirkkeliksi. 

Eipä se Dannykaan laulutaidoiltaan mikään varsinainen Pavarotti ole. Hänen esittämänsä iloiset biisit (ja niin tyhjänpäiväiset) ja siihen aikaan megalomaaniset showt paikkasivat loistollaan ja erikoisuudellaan lauluäänen puutteet. Varsinkin alkuaikoina Dannynkin lauluääni oli kuin jollain teinipojalla, esimerkiksi biisissä ”Tuuliviiri”. 

Vivahteikkaampi lauluääneltään ja parempi laulutaidoiltaan minun mielestäni oli vaikkapa Jamppa Tuominen, mutta hänen sanoituksensa taas olivat melkein pelkkää itsemurhaa, kuten esimerkiksi ”Kuumat kyyneleet”. Hänen laulujensa sanoissa monikin pystyi varmasti löytämään yhtymäkohtia omaan elämäänsä 70-luvun laman kourissa ja siksi ne menivät  suoraan oman fanikuntansa sydämeen.


Pidin kuunnelmasarjaa ensiksi ihan hömppänä, mutta aloin sitten kumminkin kuuntelemaan sitä. Siinä haastateltiin useaan otteeseen vielä elossa olevia Armin tunteneita ihmisiä, vaikka suurin osa puheesta olikin Minka Kuustosen minä-muodossa kertomaa. Lisäksi kuunnelmassa oli paljon musiikkia, muutakin kuin Armin ja Dannyn yhteistä. Esimerkiksi 70-luvun yksi hittibiisi ”Porque te vas” jota ainakaan Armi ei tietääkseni ole laulanut suomeksi, onkohan kukaan muukaan. Armin äänelle se olisi kyllä hyvin sopinut. Alkuperäisen kappaleenkin ääni kuuluu jollekin söpöläiselle. Olisiko Armi ehkä halunnut levyttää sen, mutta ei saanut mahdollisuutta?

Armin toiveita kappalevalinnoissa ei nimittäin paljoakaan otettu huomioon, vaan levy-yhtiön äijät ja iso-D lähinnä päättivät, mitä lauletaan ja mikä Armille sopii. Totta kai siinä piti ottaa huomioon se tosiasia, että Armi ei ollut lähellekään esimerkiksi Barbra Streisandin tasoinen laulaja, vaikka olisikin halunnut levyttää ”Woman in Love” -biisin suomeksi. Sitä oli silloin jo Seija Simola tekemässä. Alkuperäisversio on muuten minunkin mielestäni yksi parhaista ikinä. Kyllä sitä tulikin kulutettua niihin aikoihin, kun sanoma tuntui omalla kohdalla uudelta ja ajankohtaiselta. Tai ainakin olisi toivonut sitä.

Loppupuolella kuunnelmaa Veikko Samuli pohti ääneen, että miten Armin elämä olisi mennyt ja olisiko hänestä tullut onnellinen, jos ei ”Tahdon olla sulle hellä” -biisiä koskaan olisi tehty duolle ja Armin ja Dannyn esitettäväksi. Samulin puheessa oli havaittavissa jopa lievää syyllisyydentuntoa. Jossain lehdessä oli väitetty, että Armi pilasi Dannyn uran, mutta eiköhän se ollut kuitenkin niin, että Danny pilasi Armin koko elämän. 

Armi puhui kuunnelmassa useinkin naimisiin menosta, mutta en muista, että iso-D olisi sitä hänelle koskaan suoraan luvannut. Totesi vain, ettei aio koskaan erota Liisasta, kun lapset ovat pieniä. Nyttemminhän he ovat eronneet. Jos Danny kerran näin oli päättänyt, miksi hän sitten lahjoitti Armille kalliita lahjoja, esimerkiksi turkin ja kalliin timanttisormuksen (jota Armi piti oikeassa kädessään) ja ehkä siten ruokki Armin suuria ja turhia toiveita. Melko sairasta.



Kun Dannyn kuopuskin tuli täysi-ikäiseksi, Armi otti asian taas esille ja iso-D kielsi mitään avioliittoa koskaan luvanneensakaan. Siitä sekä rakkaan isosiskon itsemurhasta Armin jo alkanut alamäki jyrkkeni ja alkoholismi johti Mylly-hoitoon ja suljetulle osastolle, joista ei sitten ratkaisevaa apua ollut. 

Jo ihan ensimmäisestä heidän yhteisestä biisistään lähtien heidän keskinäinen kemiansa oli ilmiselvää ja yhteiset yöt vietettiin samassa hotellihuoneessa, mikä oli koko lähipiirin tiedossa Liisa Lipsasta myöten. Kuunnelman mukaan Armi otti itse asian puheeksi Liisan kanssa, mutta iso-D oli ehtinyt jo tehdä sen ensin. Mikä tässäkin sitten lopulta pitää paikkansa. 

Ja oliko iso-D:llä ja Liisalla avioehtoa, kuten Danny väitti. Jos ei ollut, niin on varsin ymmärrettävää, ettei Liisa halunnut erota Dannysta kaikesta huolimatta. Liisa pärjäsi itsellisenä naisena kaikessa ihan hyvin ilman aviomiestäänkin eikä varmaankaan halunnut jakaa miljoonaomaisuuttaan pellen kanssa. Tiedä näistä sitten, mikä lopulta pitää paikkansa. Kuunnelmassa ei Liisakaan lopulta silti sanonut pahaa sanaa Dannysta. 



Joka tapauksessa Armin kohdalla meni hyvä nainen ja ihminen ja potentiaalinen vaimo ja äiti melko hukkaan. Liian kilttinä hän oli toisten vietävissä eikä saanut tehdä itse itseään koskevia päätöksiä. 

Kuunnelmasarja oli mielenkiintoinen ja koukuttavakin. Siinä oli paljon muutakin musiikkia, mutta Tahdonollasullehyvinhellää tuli joka jakson alussa ja välilläkin, joten sitä sai kyllä korvat ja silmät täyteen. Jaksot olivat mukavan lyhyitä, puolisen tuntia ja allekin.

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 

9 kommenttia:

  1. Minäkin kuuntelin tuon Armi- kuunnelman kolmena perättäisenä iltana putkeen. Tykkäsin kovasti, mielestäni se oli tehty Armia kunnioittaen, ei mitenkään sensaatiohakuisesti. Surullinen olo siitä jäi, voi kilttiä Armi- parkaa. Oma äitinikin alkoholisoitui ja kuoli turhan nuorena, joten sympatiani ovat kyllä heidän puolellaan.
    Toiset meistä eivät kestä elämän kovuutta ilman alkoholin tuomaa hetkellistä lohtua.
    Tuon ajan mieslaulajista mielestäni on ylivoimaisesti upein Tapio Heinonen. Sellaista tunnetta ei kenenkään muun äänessä ole. Eilen, kun mä tiennyt en on laulu, joka on kuin Tapiolle tehty, vaikka on alunperin Charles Aznavourin kappale.
    Harvinaisen onnistunut suomennos, ellei jopa parempi kuin alkuperäinen.
    T. Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Samaa mieltä siitä, että kuunnelma oli tehty asiallisesti. Kukaanhan ei tiedä, kuinka paljon siinä on keksittyä ja pitääkö ihan kaikki paikkansa. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Tulihan se silloin joskus nähtyä Armi ja Danny yhdessä laulamassa, muistan kun Turkuun avattiin toinen Anttila tavaratalo, niin heidät kutsuttiin sinne esiintymään, eipä silloin tullut otettua valokuvaa.
    Mutta minulla on valokuva Armin haudalta, kivessä lukee Aavikko Armi Anja Orvokki *1.9.1958 -1.2.2002. Myös Danny keikkabussista on minulla valokuva, meinasinkin laittaa postauksen, kun niin paljon on ollut juttua Armista, onpa ollut sellainen sävy että ihan kuin Dannyn syy olisi Armin kuolemaan, eikä Danny nyt halua kaikkea henk.koht. kertoakkaan medialle, hänellä oli hyvä avioliitto Liisan kanssa ja pienet lapset, Danny teki harha-askeleen, oikeesti sanottuna aviorikoksen, loppujen lopuksi ihmiset ei oikeesti tiedä sitä storia, on vain osa katkeria, kateellisia ja arvailevia ihmisiä, mutta myös oikeesti ymmärtäväisiä, ja silloin Armia tukevia ihmisiä, varmasti oli järkyttävää kun oma sisar teki itsarin. Mielettömän kaunis hän oli, mutta media saisi jättää hänet rauhaan, niin Armin äitikin on pyytänyt sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Danny on tehnyt ihan viisaasti siinä, ettei ole kovin paljoa repostellut suhdettaan Armiin jälkikäteen. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  3. Armin haudalla oli silloin vaaleanpunaisia kukkia, ja siinä on myös enkeli figuuri, oli vuosi 2013 kun kävin Malmin hautausmaalla kuvaamassa kaikkien julkkisten hautakivet.

    VastaaPoista
  4. Minä olen sitä mieltä että kuolleiden tulisi antaa olla rauhassa. Ei ole itse kertomassa tarinaansa joten totuus tai " totuus " jää arvailujen varaan.Varmasti Armi A. oli suloinen ihminen ja Danny pilasi hänen haaveensa mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Olet ihan oikeassa. Olisi ollut hyvä, jos Armi olisi itse kirjoittanut omat muistelmansa, mutta ei kai sellainen tullut hänellekään ajoissa mieleen. Toisten kirjoittamat jutut ovat ainakin osin spekulaatiota ja mielikuvituksen tuotetta.

      Poista
    2. Ja hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle!

      Poista
  5. Juuri katsoin kelloa se onkin jo 1,30 keskiviikon puolella.
    Olin kuuntelemassa entistä missiä Garmen Heikkilää, en muistanut kuka missi hän oli , kunnes katsoin googlesta kuka tää missi on joskus ollut,
    niin sitten muistin kun näin kuvan.
    Täytyy sanoa että Garmen on myös kaunis ihminen.
    Olin yleisönä kun hänestä tehtiin tv ohjelmaa, se oli yllätys minulle, kun hän onkin nyt evankelista, tullut joskus 90 luvulla uskoon, kylläpä hän puhui hyvin, siis selitti hyvin Raamattua, ja sanoikin että on opettajana Raamattu koulussa.
    Entinen elämä on taakse jäänyttä, uusi elämä on sijaan tullut.

    Entisiä missejä on muitakin joita on tullut uskoon, mm.Tuula polvi ja Anne pohtamo, Armi aavikosta en ole varma, mutta hänen kotoaan vierellään oli ollut Raamattu avoinna,

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!