maanantai 28. kesäkuuta 2021

Rakkaus astui avioon


Sopivasti 35-vuotishääpäivänä ilmestyi Tiede-lehdestä numero 7/2021, jossa oli pitkä artikkeli avioliitosta eri aikakausilla. Rakkaudesta solmittu liitto on melko uusi ilmiö.

Antiikin aikana rakkautta ei pidetty tarpeellisena avioliiton kriteerinä. Sitä pidettiin mielenvikaisuutena tai joka tapauksessa sairautena, lemmenkipeytenä. Sama käsitys eli myös keskiajalla. Vielä 1700-luvulla pidettiin naurettavana asiana, jos mies oli rakastunut omaan vaimoonsa. Erotiikan toteuttamista varten olivat rakastajattaret.

Avioliitto on saanut alkunsa jo metsästäjä-keräilijöiden aikana yhteisöissä, joissa naiset eivät olisi selviytyneet luonnon armoilla omin voimin. He etsivät turvakseen vahvoja alfauroksia ja vastineeksi tarjosivat seksiä.



Kun viljelijäelämä vakiintui, naiset olivat kauppatavaraa entistä vahvemmin. Avioliitot olivat sopimuksia, joilla rakennettiin perheiden ja sukujen taloudellista asemaa. Kokonaisuuden etu oli tärkein. Se ohitti kaiken muun, varsinkin halun ja tunteet.

Keskiajalla liitto katsottiin solmituksi, kun isä luovutti tyttärensä holhousvaltansa alta aviomiehelle ja asetti morsiamen käden sulhasen käteen. Tästä lienee perua vieläkin se käytäntö kirkkovihkimisessä, kun isä luovuttaa tyttärensä sulhaselle. Minusta se on tunteellinen ja suloinen tapahtuma. Se ei järkytä perusturvaani enkä kerää siitä mitään arpikudosta, niin kuin pinttyneet feministit mahdollisesti tekevät.



Varsinkin kuninkaalliset morsiamet ja sulhaset ovat joutuneet alistumaan järjestettyihin liittoihin kauemmin kuin tavallinen rahvas. Periaatteessa suostumusta on kysytty mutta päähenkilöt eivät ole edes tavanneet aina toisiaan ennen kuin vihkitilaisuudessa. Tai päätös on pitänyt tehdä toisesta osapuolesta tehdyn muotokuvan perusteella, mikä on voinut olla mitä tahansa muuta kuin oikea kuva kohteesta.

Näin kävi muun muassa Englannin Henrik VIII:lle, joka otti neljänneksi vaimokseen naisen vain muotokuvan perusteella. Tuore rouva Anna ei Henrikin mielestä muistuttanut lainkaan muotokuvan hehkeää kaunotarta. Avioliitto mitätöitiin muutaman kuukauden kuluttua, kun Henrik ”ei pystynyt panemaan avioliittoa täytäntöön”, kun vaimo oli niin ruma. Tunne oli onneksi ilmeisesti molemminpuolinen.

Esiäitimme ovat olleet kehdosta hautaan patriarkaalisen holhouksen alla. Yleinen periaate oli, että kaikki mitä vaimo omisti tai työllään hankki, siirtyi aviomiehen hallintaan. Mies toimi vaimonsa edusmiehenä kaikissa julkisissa ja laillisissa asioissa. Näin oli Suomessakin vuoteen 1929 saakka. Mies sai myös piestä vaimoaan ja lapsiaan lähes mielin määrin, jos nämä eivät totelleet miestä tai sitten ihan muuten vaan. ”Kohtuudella kurittamisen” vaatimus täyttyi, jos lyömiseen käytetty keppi oli miehen peukaloa ohuempi.

Monenlaista asiantuntijaa on ollut vuosisatojen mittaan äänessä tässäkin asiassa. Vielä 1950-luvulla USAssa kotirouva oli ihannenainen. Vasta 1960-luvun lopulla seksuaalinen vallankumous ja ehkäisypillerien käyttö mahdollistivat naisten itsenäisemmän ja vapaamman elämän. Perheellisten suosiminen Suomen laisäädännössä ilmeni vielä vuoteen 1975 saakka, jolloin oli käytössä niin sanottu vanhanpiian ja vanhanpojan vero. Yli 24-vuotiaat joutuivat maksamaan jopa 3-6 prosenttiyksikköä korkeampaa veroa kuin naimisissa olevat. 



Avioliitto on mullistunut lyhyessä ajassa nopeasti. Parissasadassa vuodessa on tapahtunut enemmän kuin neljässä vuosituhannessa. Siviilivihkiminen on tullut käyttöön ja lainvoimaiseksi kirkollisen vihkimisen rinnalla jo vuonna 1917. Rakkaus ja tasa-arvo eivät silti takaa avio-onnea. Monien unelma onnesta kaatuu hiipuviin tunteisiin ja toiveisiin, jotka eivät toteudu. 

Naimisissa pysyvät vain parit, jotka todella haluavat olla yhdessä. Joskus on olemassa taloudellisia ja muita syitä, joiden vuoksi ei ”kannata” erota. Ja onhan niitä kaikenlaisia kulissiavioliittoja ja sopimusavioliittoja ulkomaalaisten kanssa maahan pääsemiseksi ja ties mitä ratkaisuja.

Tähän loppuun sopiikin hyvin linkki Youtubeen Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen kappaleeseen "Kaikista sanoista suurin". Opiskelukaverini, kanttori Pertti lauloi sen Tuusulan kirkossa elokuussa 2019 kuopuksemme vihkitilaisuudessa. 

Klikkaa alla olevaa linkkiä, niin linkki Youtubeen aukeaa uuteen ikkunaan. 

Kaikista sanoista suurin

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttö ilman lupaa on kielletty. 



4 kommenttia:

  1. Kuuluisko tämä mun kommenttini tuohon aiheeseen, kun on tv.ssä niitä ohjelmia "maajussille morsian" esim. ja muita joissa väkisin naitetaan pariskuntia, en nyt muista niitten ohjelmien nimiä, kun en ole katsonut niitä, mutta useinkin ne päättyy eroon, väkisin ei voi rakastua, mutta ehkä ne on vain tehtyjä ohjelmia?
    Sitten löytyy niitä avioliittoja joissa esim. on hyvin rikas mies, niin 25v. nainen voi avioitua 80-90 vuotiaan kanssa rahan takia,
    ehkä ei suomessa.
    Hyvin kauan sitten oli häpeä jos joku odotti lasta, eikä ollut naimisissa, avoliittoja tai susipareja ei tainnut olla, kaikki se kunnioitus avioliitosta on nykyisin mennyt penkin alle, Vielä vihkimisiä kyllä on, mutta kun se rakkaus loppuu, niin erotaan, auttaisiko siihen avioliitto leirit ja terapiat, mutta sen jälkeenhän alkaa se kaveruus normaali yhdessä olo.
    Me oltiin pentuja kun mentiin naimisiin, tää taival 48v.ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta ne ajat on vain vahvistaneet meitä, päivittäinhän me kinataan, kun toinen ei muista, niin toinen muistaa ja päin vastoin.
    ok.Nytpä laitan tänään vielä postaukseni täältä kaupungista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Niinhän se parisuhde muuttuu vuosien myötä ja ei kai se rakastumisen tunne kenelläkään säily iänkaiken. Tilalle astuu tietynlainen toveruus ja kumppanuus. Ei pidä rakastua rakastumisen tunteeseen. Mutta jokaisella on tietysti omat syynsä ja perusteensa toimia ihmissuhteissaan parhaaksi katsomallaan tavalla.

      Poista
  2. Eikö ympyrä ole nyt sulkeutunut kun on se ohjelmakin missä parit tapaavat ensi kerran alttarilla. Minä en moista ohjelmaa pysty katsomaan. 🤗😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. En minäkään ole katsonut sitä ohjelmaa kuin muutaman kerran ihan satunnaisesti. Minustakin se on ihan älytön ohjelma. Kaikkea ne keksivätkin. Enkä kyllä itse lähtisi siihen mukaan, vaikka siitä maksettaisiinkin. Puistattaa ajatuskin joutua jonkun "turilaan" kanssa naimisiin näkemättä edes etukäteen. Ja vastapuoli vois ajatella samoin minusta 😁

      Poista

Kiitos kommentistasi!