perjantai 21. toukokuuta 2021

Arvaa mitä en ole tehnyt



Tuosta parin päivän takaisesta Nytten postauksesta liittyen ambulanssikyytiin ja sairaalareissuun tulikin mieleeni ihan toinen asia. Joskus vuosia vuosia sitten pelattiin sellaista seuraleikkiä, missä jokainen osallistuja kirjoitti paperille asioita joita on tehnyt ja pohti siihen mielessään mitä uskomattomampia ”tekoja”. Yksi niistä piti olla sellainen, joka ei pitänyt paikkaansa. 

Pelaajien piti sitten arvata vaihtoehdoista, mikä niistä ei pidä paikkaansa. Vaikeustasoltaan kaikki väittämät olivat samaa luokkaa ja mitä pöljempiä, sen parempi. Sanamuotoja sai lievästi muuttaa harhauttamismielessä. Ja siihen ei tietenkään sellaisia tapauksia saanut laittaa, mitä joutuu tekemään työkseen. Esimerkiksi palomies ei voisi tarjota vaihtoehdoksi ”Olen sammuttanut tulipalon.”



Omiani en enää kovin hyvin muista kuin muutaman ja otin hihasta tähän nyt pari uutta. ”Olen pelastanut ihmisen hengen.” ” Olen ohjastanut ravihevosta.” ”Olen kätellyt useita ministereitä.” ” Olen ollut mukana samassa tapahtumassa kahden presidentin kanssa.” Olen kaupitellut tupakointivälineitä kaupungin keskustassa.” ”Olen syönyt nutriaa.” ”Olen nukkunut useamman yön samassa huoneessa kansanedustajan kanssa.” ”Olen viettänyt useamman yön kolmen eri naisen kanssa samassa parisängyssä.” 

Omalta kohdaltani nämä kaikki pitävät paikkansa. No ehkä tuo kansanedustajatapaus ja pari muuta kaipaavat vähän täsmennystä. Kansanedustaja ei silloin vielä ollut kansanedustaja eikä ole sitä nyt enää. Olimme huonekavereita synnytyssairaalassa. En silti äänestänyt häntä seuraavissa vaaleissa. Enkä myöhemminkään. 

Naisen kanssa parisänkyyn olen päätynyt neljällä eri ”tyttöjen reissulla”. Vaikka varta vasten oli varattu ”two single beds”, niin eikös siellä huoneessa sitten joka kerta kuitenkin ollut parisänky. Ja suomalainenhan ei pienistä valita. Nutria kuulostaa ihan joltain luontaistuotteelta, mutta sitä se ei ole.



Silloin kun tätä leikkiä leikittiin, en ollut ohjastanut ravihevosta, mutta nyttemmin sekin on tullut tehtyä. Työpaikan tyhy-iltapäivässä oli ohjelmassa vierailu paikallisella raviradalla ja jokainen halukas sai kokeilla ravihevosella ajamista. Kokeneempi kuski oli tietysti kärryillä takana istumassa, mutta ohjakset oli minulla. Jälkeen päin ”apukuski” sanoi, että pikkusen liian kovaa mentiin, vähempikin olisi riittänyt.



Esikoistyttärellä oli väittämä, jolla hän pesi pelikaverit mennen tullen. ”Olen saanut mitalin painonnoston MM-kisoista.” Tätä ei kukaan uskonut todeksi, mutta totta se on. Suomessa oli nimittäin kyseiset kisat 1990-luvun lopulla hänen ollessaan alakouluikäinen. Molemmat tyttäret harrastivat silloin tanhuamista ja kisaorganisaatiosta oli pyydetty kisojen avajaisiin tanhuryhmän lapsia kansallispuvuissaan kantamaan osallistujamaiden nimikylttejä. En tiedä miten kylttien kantajat valittiin, ehkä iän perusteella vanhemmasta päästä tai arpomalla. Esikoistytär kantoi Kamerunin kylttiä avajaisseremoniassa ja kamerunilainen urheilija hänen perässään kantoi maan lippua.



Palkinnoksi kaikki kyltin kantajat saivat ihan oikean mitalin, jossa oli kohokuvioituna kisojen tiedot, paikkakunta, maa ja vuosiluku.  Mitali on varmasti hänellä tallella, mutta tällä hetkellä ei saatavilla kuvattavaksi. 

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 


1 kommentti:

  1. Hurjia väittämiä. Paljon olet kokenut ja tehnyt. Olet monipuolinen ihminen. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!