torstai 20. toukokuuta 2021

Hautomo vaikenee edelleen


Kevättä pukkaa tontilla ja luonnossa mutta juttuhautomossa on edelleen pelottavan hiljaista. Tätä kirjoitettaessa on Kaatuneitten muistopäivä. Itse en kaatunut viime talven liukkailla yhtään kertaa, joten minulla ei ole erityistä syystä viettää sitä. Huonoin vitsi varmaan, jonka olen koskaan kuullut. Mutta täytyy sanoa, että on siinä jollain äly välähtänyt. Suomen kielen sanoilla on niin monia merkityksiä. Ja vastaavasti yhdellä asialla voi olla monta nimeä tai sanaa ilmaisemaan sitä.


Luen parhaillaan kirjaa, joka liittyy edelliseen aiheeseen (sota- ja muihin traumoihin), mutta en ehdi saada siitä tähän hätään valmista postausta blogiin. Kirjan takakannessa sanotaan: "Traumaattiset tapahtumat voivat olla mittasuhteiltaan millaisia tahansa: historiallisia tai kokonaiseen kulttuuriin vaikuttavia myllerryksiä tai perheen synkkiä salaisuuksia. Ne kaikki jättävät jälkensä. Ne muuttavat mieltä ja tunteita sekä kykyä iloita ja solmia läheisiä suhteita toisiin ihmisiin. Vaikutus ulottuu jopa elintoimintoihin ja immuunijärjestelmään. Tunnettu trauma-asiantuntija Bessel van der Kolk on työskennellyt traumapotilaiden kanssa yli kolmekymmentä vuotta. Tässä kirjassa hän pureutuu traumaperäiseen stressiin ja sen aiheuttamiin muutoksiin aivoissa - etenkin mielihyvän, kiintymyksen, hallinnan ja luottamuksen tunteita tuottavissa aivojen osissa."

Van der Kolk esittelee parantumiseen kolme perusväylää. Kirja Jäljet kehossa esittelee menetelmiä, joilla aivojen toimintahäiriöitä voi korjata. Kirja käsittelee muun muassa neuroplastisuusterapian, mindfulnessin eli tietoisen läsnäolon sekä joogan vaikutuksia traumojen hoidossa.

Ennen viime vuosisadan puoliväliä käydyt sodat ovat varmaan pahimpia traumoja, jotka tällä hetkellä elossa olevien ihmisten ja heidän jälkeläistensä mieliä traumatisoivat. Vuoden 1918 tapahtumia kokeneita ja niitä muistavia ei enää ole elossa, mutta heidän jälkeläisiään on paljonkin ja tällaiset traumat pitävät tapanaan siirtyä jälkipolville useammassakin polvessa tavalla tai toisella. Saisi varmaan etsimällä etsiä ihmistä, jonka esi-isissä tai -äideissä ei olisi näistä sodista jollain tavalla kärsineitä. Traumat vaikuttavat meihin, ei pelkästään yksilöinä vaan myös kansakuntana. Sen huomaa siitä, kun suomalaisia verrataan itseään paljon hilpeämpään ja peruspositiivisempaan Ruotsin kansaan, joka on välttynyt sodilta jo vuosisatojen ajan. Sotien aiheuttamat traumat vuosisatojen takaa ovat jo väljähtyneet heidän geeneissään.

Omassa suvussani ei onneksi ole ketään, jonka hengen tai kodin sodat olisivat vieneet, mutta riittävästi kärsimystä loppuiäkseen oli jatkosodassa taisteleminen aiheuttanut isälleni, joka joutui mukaan ihan nuorena miehenä. Asevelvollisuuden hän oli suorittanut juuri ennen jatkosodan puhkeamista. Menetykset olivat sekä terveyteen että omaisuuteen liittyviä. Maaseudulta kerättiin sotatoimialueelle kaikkea käyttökelpoista tavaraa. Isä menetti sinne uuden uutukaisen polkupyöränsä sekä kotitalon parhaan hevosen, joka ihme kyllä palautettiin sodan jälkeen, mutta perimätiedon mukaan traumatisoitunut oli sekin. Siitä oli tullut ääniyliherkkä, joka säntäsi pakoon vähänkin kovemman äänen kuultuaan, kuten esimerkiksi ukkosen jyrähdyksen.

Tämä Van der Kolkin kirjoittama kirja ei ole ihan uusi, se on kirjoitettu jo vuonna 2014. Suosittelen sitä kaikille, joilla on jonkinlainen trauma vaivanaan tai muuten vaan kiinnostusta aiheeseen. Onhan niitä monen monta muunkinlaista traumaa kuin nuo edellä mainitut edellisten sukupolvien muistot sodista. Kirjassa kerrotaan myös silmänliiketerapiasta, jossa nimenomaan on kyse menneestä irtipäästämisestä. En ole vielä edennyt siihen lukuun, mutta se vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Muokattu: en jaksanut lukea kirjaa ihan loppuun asti, mutta erittäin hyvä kirja on kyseessä kumminkin. Kirjoittaja suosittelee muun muassa joogaa. Pitänee ottaa ohjelmaan, kunhan koronatilanne helpottaa. Joskus vuosikymmeniä sitten harrastinkin joogaa pari vuotta ja siitä on vain hyvää sanottavaa. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.











2 kommenttia:

  1. Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. On varmasti selvä, että kaikki henkiset ja fyysisetkin traumat vaikuttavat aivoihin ja aiheuttavat stressiä elimistöön ja sitä kautta koko elimistön toimintaan.
    Minun isäni kävi kaksi sotaa osittain läpi. Nuorena hän oli osallistuva ihminen politiikassa, ja oli vasemmiston puolella kansalaissodassa. Tapahtumat siitä jättivät valtavat traumat hänelle koko iäksi. Niitä muisteli sitten juovuspäissään. Minäkin niistä sain osani. Olen aikani lapsi. Äitini oli karjalan evakko ja hänellä siitä omat kokemuksensa kannettavanaan, jotka vaikuttivat hänen persoonaansa. Paljon olisi asiaa, mutta aika ja paikka kaikelle. Hyvä blogi teillä.

    VastaaPoista
  2. Ne on raskaita muistoja, raskaita aikoja, hirvittäviä aikoja niin eläimille ja ihmisille yhtä paljon, miten paljon on joutuneet kärsimään ja näkemään pahuutta, samoin kuin edellinenkin mainitsi, minun äitini perhe 4 lasta vanhempineen joutuivat 2 kertaa lähtemään evakkoon karjalasta, äidilläni meni 60 vuotta ennenkuin hän pääsi käymään kotinsa jalkakivellä, ja tottakai hän itki hysteerisesti, siskonsa ei ymmärtänyt mitä äitini itki, äitille ne muistot tuli elävästi mieleen,herkkänä ihmisenä, kun taas siskolle se ei tuntunut mitenkään erikoisemmalta menetetty lapsuuskoti, ehkä myös se kun heidän pikkuveli on haudattu sinne venäjän karjalaan.
    Tuota 1918 sotaa käytiin myös itä-suomessa raatteentiellä, elikkä Lieksassa, olemme käyneet raatteentiellä, se on kaunis tie, jossa muistona on sodan aikaista kalustoa, ja pikku kauppa-kahvila.
    Vaikka luen mieluiten tosikertomuksia, mutta tuon alan kirjat on liian raskasta luettavaa, raatteentiestä on elokuvakin tehty, olen tainnut katsoa sen joskus.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!