perjantai 19. helmikuuta 2021

Suostumus

 

Vanessa Springoran omaelämäkerta: Suostumus

V. on vangittu kirjan sivuille. Hän tuntee ruumiinsa olevan paperia ja verensä mustetta ja kirjan kannet ovat sulkeneet hänet sisäänsä. Hänen täytyy avata toiset kannet ja kirjoittaa tarina uusiksi. Hänen omansa. Hänen totuutensa.

V.  on nuori tyttö, murrosiässä, seksuaalisuuden kynnyksellä. Viisikymppinen G. on pedofiili, efebofiili. Se on alusta asti selvää, lukijalle. Vaan ei näille tosiaan rakastaville henkilöille. He uskovat rakastavansa toisiaan ja minkä rakkaus sinetöi, ei voi olla kiellettyä tai väärin.

G. selittää motiiviaan. Hän uskottelee, että nuorelle on turvallista tutustua seksin iloihin kokeneen henkilön kanssa. Hän käyttää taktiikkaa, jolla saa mielistelyllään ja palvonnallaan, tuntien itsekin polttavaa rakkautta, nuoren rakastumaan tähän ihailtuna ja haluttuna olemisen tunteeseen, ehkä itseensäkin. Pitäähän hän itsensä myös fyysisesti kunnossa. Mutta epäsuhta on tosi. Nuoren pitäisi tutustua seksuaalisuuteen itsensä ja kaltaisensa kanssa. Herätä ja kasvaa aikuisuuteen opetellen, ei aikuisen, hyväksykäyttäjän taholta käytännön oppia saaden.

G. on älykäs, taitelijaluonne ja kulttuuripiireissä arvostettu. Hän julkaisee uuden teoksen vuosittain. Kaiken älykkyytensä hän käyttää kahteen tarkoitukseen: omien sairaiden seksihalujensa tyydyttämiseen ja näiden tapahtumien kirjoittamiseen kirjoihinsa. Tytöt, ja nuoret pojatkin, ovat uhreja monella tapaa. Hyväksikäytettyjä fyysisesti, henkisesti ja lisäksi G. repii kirjailijapiirien arvostuksensa ja elantonsa leväyttämällä yksityisiksi kuvitellut hetket kaikkien luettaviksi. 

V:n varttuessa hän ymmärtää, että G. on hyväksikäyttäjä. G:n ajatusmaailma ei muutu, vaikka hänen olisi pitänyt aikuistua jo vuosikymmeniä sitten. Hänen seksuaalisuutensa on jäänyt murrosikään ja vastuuntuntonsa ei ole kehittynyt yhtään enempää. V. jättää G:n ystävänsä tukemana, joka järkyttää G:n, mutta uusia uhreja löytyy ja V. päätyy tarinaksi tarinoiden joukkoon.

Älykkyytensä avulla G. pystyy kiertämään lainsäädäntöä ja julkaisee myöhemmin V:stä tunnistettavia valokuvia sekä V:n hänelle kirjoittamia kirjeitä. Vuosia myöhemmin, osin vastentahtoisesti, mutta ehkä vapautuakseen ja kyseenalaistaakseen G:n toimet, V. kirjoittaa omaelämäkerran, Suostumuksen.

On pöyristyttävä ajatus, että taiteellisille ja karismaattisille ihmisille on annettu erivapauksia, niinkuin G:llekin. Hän kirjoitti lukuisia teoksia fantasioistaan seksistä alaikäisten kanssa, toteutti elämässään näitä unelmiaan ja se tiedettiin. Älykkäänä hän osasi kääntää huomion kirjoihinsa ja ihmiset katsoivat hänen ohjaamaansa suuntaan ja käänsivät selkänsä hyväksikäytölle. Sillä sitä se aina on. Aikuisen ja lapsen tai nuoren välinen seksi. Vaikeneminen tulkitaan myöntymiseksi, monessa asiassa, tässäkin ja edelleenkin. On hämmästyttävää ja silti ymmärrettävää, miksi lapsia ei voida pelastaa näiltä sairailta aikuisilta. Aikuiset, kuten G:kin teki sen taitavasti, kietoen lapsen yhteiseen kiihottavaan salaisuuteen.

Aiheestaan huolimatta kirja oli monin tavoin vaikuttava, rohkea, koskettava, feministinen, sanallisesti vahva. Ihmisoikeuksia peräänkuuluttava. Kertojana on uhri, joka ei uhriudu, vaan kuitenkin selviytyy. Ei haavoitta eikä helposti. Eikä G:tä (Gabriel Matzneffiä) koskaan tuomittu seksuaalisista hyväksikäytöistä. Hänen kirjalliset tuotokset ja V:n hänelle lähettämät kirjeet on arkistoitu talteen jälkipolvia varten. Kirjan lopussa Vanessa leikittelee ajatuksella, että leikkelee Gabrielin hänelle lähettämät kirjeet ja heittää ne taivaan tuuliin konfettien tapaan. Tarina tulee julki kirjassa, kansiin vangittuna.





Efebofilia tarkoittaa aikuisen pääsääntöisesti murrosikäisiin tai juuri murrosiän ohittaneisiin (15-19) nuoriin kohdistuvaa seksuaalista kiinnostusta. Pedofiliassa mielenkiinto kohdistuu alle murrosikäisiin lapsiin. 


Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Hui, mikä kirja. Aihe on rankka ja iljettävä. Mutta kirjassa lienee mielenkiintoinen kirjoittajanäkökulma. Siinähän on varmaankin G:n ja V.n näkökulmat. Minä pidän kirjoissa moniäänisyydestä, näkökulmien vaihtelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Aihe on rankka ja iljettävä, niinkuin sanot. Ja kun se on vielä tosi, niin se tekee lukemistakin vielä kovemman kokemuksen. Ajattelen usein lukiessani tällaisia kirjoja, että tuo toinen ihminen on joutunut kestämään nämä asiat ja minä vain luen. Sitten mietin, että miksi luen. Ajattelen, että tällaisten totuuksien pitää päästä julki ja kun ihmiset tietävät, he voivat auttaa jotakuta samaan tilanteeseen joutuvaa.

      Tämä kirja oli V:een kertomaa, hänen näkökulmansa ja kokemuksensa. Tuo kirjalija G. on kirjoittanut omista hekumoinneistaan useita kirjoja, ja niitä en kyllä lukisi, ei tulisi mieleenikään.

      Poista
  2. Ihan samaa ajattelin, ennen kuin näin marja50+ kommentin, että on iljettävää, aina kun silmiini osuu jokin tuon tyyppinen juttu mediassa, suurin osa miehistä on näitä mieleltään likaisia,
    jotka käyttävät hyväksi lapsia, kysymys on pelkästään himosta, josta nämä raukat likaisella tavalla haluavat nauttia, ja tässä sivistyneessä suomessa sitä tapahtuu paljon, eikä osata tehdä mitään sen estämiseksi, pyöritään vain jonkun viruksen ympärillä, kun samaan aikaan tapahtuu hirveitä asioita, tarkoitan että ne rangaistukset on mitättömiä, kun taas pieni lapsi, tai alle 18v.kärsii lopun elämää traumoista.
    Jopa kouluissa pidetään oppi tunteja nuorille,(seta ry) että heidän pitäisi harrastaa seksiä, ja näytetään videoita, olen kuullut sen tunnetulta kansanedustajalta,joka kertoi tästä.
    Hän sanoi että ei aikuisetkaan viitsisi sitä katsoa, minua yökötti kuunnellakkin, että miten sairasta touhua aikuisilta lapsille.
    Rakkaudesta siinä ei ole kysymys ollenkaan.
    Siteraan Raamattua, "Älkää herätelkö, älkää häiritkö Rakkautta ennenkuin se itse haluaa"
    Eli sitten kun on se Rakkauden aika, tulee se luonnollisesti, silloin kun se itse haluaa tulla miehen ja naisen välisenä aitona Rakkautena.
    kaikki muu sen harrastus on likaista himojen kyllästyttämää nautintoa.
    kiukku oikein nousee kirjan aiheesta, vaikka onhan maailmassa paljonkin kirjoja joita ei olisi tarvinnut kirjoittaa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Luin kirjan luettuani netistä lisätietoa tuosta efebofiliasta eli miesten mielenkiinnosta murrosikäisiin tyttöihin. Useimmat miehet tuntevat mielenkiintoa nuoriin tyttöihin, mutta "katsoa voi, mutta ei koskea". En tiedä onko tuo kiinnostus jotakin alkukantaista, nuoriin hedelmällisiin naisiin. MUTTA se mitä oikeasti koko ajan tapahtuu, hyväksikäyttöä, se nostaa pintaan raivoa ja vihaa. Miten kukaan voi tehdä sellaista. Sitä on todella vaikea käsittää.
      Tuo Raamatusta siteeraamasi lause on erittäin hyvä ja tosi.
      Nuoren pitää saada kasvaa ja kehittyä rauhassa seksuaalisuuteen, tutustuen omaan kehoonsa.
      Tämä kirja oli hyvä ja kauniisti kirjoitettu rankasta aiheesta. Onneksi tämä nainen sen kirjoitti ja antoi samalla oikeutta kaikille tämän G:n uhreille.

      Poista
  3. Tämä kirja on lukulistallani. Lisää samankaltaisia ihmisyyden loukkauksia paljastuu: Ranskassa Camille Kouchnerin kirja valtiotieteilijä Duhamelin sikailusta (HS 22.2.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kirjavinkistä! Kyllä epäoikeidenmukaisuudet ja hirveydet ansaitsevat tulla luetuiksi. Ihmiset uskaltavat avautua omista kokemuksistaan ja voivat saada jälkikäteen apua.

      Poista

Kiitos kommentistasi!