perjantai 5. helmikuuta 2021

Mitä tunnen kun tuulee



Talvituuli.

Herään aamulla. Yöllä on satanut lunta ja sitä sataa edelleen. Syön aamupalan reippaasti. Haluan lähteä Nuuskijan kanssa äkkiä lenkille. Ennen muita. Ennen aura-autoa.

Pääsemme tekemään oman polkumme koskemattomaan hankeen. Lenkkipolulla edessämme ei näy yksiäkään jalanjälkiä ja meidän jälkeemme jää vain kahdet - yhdet kolmeseiskat ja yhdet nelivetoiset tassunjäljet. 

Pyryttää ja lumi sataa viistosti kohti kasvojani. Tunnen viiman poskillani. Pusken läpi tuulen ja tuiskun Nuuskija uskollisesti vierellä kulkien luppakorvat vaakasuorassa ja silmät viiruina.

En osaa selittää sitä tunnetta, joka valtaa mieleni ja oloni lumisella metsäpolulla, kaksin koiran kanssa, kun puiden latvat taipuvat tuulessa. Ympärillämme on lumikinostumia ja tuulenpyörteitä. Silloin tällöin puun oksilta putoaa lunta maahan. 

Tuuli tuivertaa ja pöllyttää pipon ja hupun alta karanneita hiuskiehkuroita. Silmälasien pinta kuorruttuu lumihiutaleista ja huurtuu sisäpuolelta hengityksestä. Poskipäissä nipistelee ja nenässä alkaa tuntua kylmän ilman vaikutus.

Olen niin täynnä tätä lumelta tuoksuvaa ilmaa, jota tuuli lennättää minua kohti yltäkylläisin annoksin. Tekisi mieleni melkein juoda tätä raikasta ja jäänsiniseltä vaikuttavaa vihmaista pakkasilmaa. Pakahdun puhtauden ja raikkauden tunteesta yhtä paljon kuin tuulen voimasta. Antaa tulla vaan, antaa tuulla vaan, ajattelen. Tunnen tuulen voiman luissa ja ytimissä asti ja koen jotakin alkukantaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta luontoon. Luonto ja sen voimat ovat aina meitä ihmisiä vahvempia ja koettelevat meitä joskus, mutta kun myötäilen ja kuljen kumarana kuin kunnioittaen, pääsen eteenpäin ja takaisin kodin lämpöön jälleen kerran kuin puhdistuneena.

 



Seuraavana aamuna aura-auton jäljillä.


Kuvat: Pixabay, Erikoiset Asiantuntijat

6 kommenttia:

  1. Aah miten ihana tarina, kiitos! Tarvitsin juuri tämänkaltaisen erilaisen katsantokannan talvisäihin. Hienosti kuvattu tuo "kuljen kumarana kuin kunnioittaen". 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💙 Olen pitänyt talvesta lapsesta asti. Ja mitä enemmän pakkasta, sen parempi. Kunnon lumipyry ja myräkkä ovat hyviä ulkoilukelejä. Tietysti aurinkoiset pakkaspäivät myös.
      Heleää helmikuuta sinulle ❄

      Poista
  2. Hienosti kerrottu, samastuin kertomuukseesi.
    Metsäpolku joka vie marjametsään n.kilometrin päähän, on vielä käymättä silkki ransun kanssa, syksyisin ja keväisin olemme käyneet metsäpolulla, siellä vilisee monenlaisia metsän eläimiä, hirvista pienempiin,kesällä käärmeitten takia ei ransun kanssa voi mennä, mäyränkin olen kerran nähnyt,voi vain kerran elämässä nähdä sen.Minä rakastan metsässä liikkumista ja nyt kolmen vuoden jälkeen on saanut ihailla vitivalkoista lunta kaikkialla, johon auringon säteet saa sen kimaltamaan kuin kullalta, vihdoinkin pääsee suksien kanssa valkoisille hangille, todennäköisesti saadaan hankiiset keväällä, jolloin voi lumen päällä kävellä upottamatta, voi odotan sitä, yli 10v.sitten kun meillä oli saara silkkiterrieri, kävelin sen kanssa pitkiä matkoja hankiisilla pelloilla ja metsässä,koira nauttii siitä kun saa haistella eläinten tassunjälkiä, joskus oikein pitkäänkin, se on hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle tästä luonnon ystävän kertomuksesta. Koiran kanssa on kiva olla metsässä ja on suuri ilo nähdä kun se nauttii metsässä olosta. En ole koskaan päässyt näkemään mäyrää. Melkein kaikki muut Suomen nisäkkäät kyllä, karhu ja ahma puuttuvat, ja susikin. Karhun jäljet kyllä näimme mökkitiellä. Voikun tulisi kevättalvella kunnon hankikannot. Ne alkavat olla harvinaista herkkua.

      Poista
  3. Olipas mukava talven kuvaus. Lumen ja jään tuoksu on niin puhdas. Minäkin pidän siitä, kun viima tuivertaa kasvoille, puhdistaa ja uudistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❄ Juuri tuo sama tunne, puhdistava tuiverrus kasvoilla - ja ulkoilun jälkeen punaiset posket!

      Poista

Kiitos kommentistasi!