torstai 7. tammikuuta 2021

Sikolätti


 

Kun häpeä sattuu enemmän, kuin sen aiheuttanut väkivalta. Henkinen tai fyysinen. Tai sekä että.

Kun näkymätön lieka on niin vahva, ettei sen katkaisemiseen riitä oma tai edes lapsen pelko ja kärsimys, hiljainen ja ja salattu.

Kun kulissien muurit eivät murru samaan aikaan, kun niitä kannatteleva ihminen särkyy. Pala palalta.


Mitä muutos vaatii?

Kun joku kysyy, kielletään.

Kun joku kyseenalaistaa, kaunistellaan.

Kun joku kehottaa, kietoudutaan syvemmälle kivun uumeniin.


Milloin silmät aukeavat?

Kun joku loukkaantuu liian pahasti tai peruuttamattomasti.

Kun pahoinpitelijä jää riittävän monta kertaa kiinni viranomaiselle.

Kun joku tarttuu käteen ja vie pois. Tai kohtalo puuttuu peliin.


Kirjassa kulkee lomittain ja toisiinsa nivoutuen kolmen päähenkilön tarina. He auttavat toisiaan, mutta eivät helposti taivu autettaviksi. Kun on toiveita, joita ylläpitää. Tai painajaisia, jotka eivät hälvene aamunkoittoon. Tehtyjä ratkaisuja, jotka piinaavat. Tai tekemättä jääneitä. Kunnes tapahtuu silmiä avaavia asioita.

Perheväkivallan jäljet jäävät ihmisiin pysyvästi. Haava syntyy usein vähäpätöisiltäkin tuntuvista sivalluksista. Haavat ehkä paranevat, mutta arvet jäävät. Haavoittumiset kehittyvät traumaksi hyvin herkästi. Väkivaltainen henkilö kantaa usein omia traumojaan ja siirtää eteenpäin itse kärsimäänsä pahaa katkaisematta kierrettä, koska siihen ei löydy itseltä keinoja, jos edes ymmärrystä.

Kun on itse väkivallan keskiössä, on hyvin vaikea nähdä kokonaistilannetta. Kun elämä on selviytymistä hetkestä seuraavaan. Varomista ja väistelemistä. Voimat hupenevat hengissä pysymiseen ja lasten suojelemiseen. Siksi moni ei vain pääse irtaantumaan. Toivo paremmista ajoista jaksaa kannatella uskomattoman pitkään.

Jälkikäteen moni väkivallantekijästä irtipäässyt katuu vain sitä ettei lähtenyt aikaisemmin. Itseään ei pidä soimata. Aikaisemmin ei vain kyennyt lähtemään.

Kirjan henkilöiden tarinat ovat valitettavan uskottavia ja siksikin niin riipaisevia. Koko ajan joku jossain kodin seinien sisäpuolella pelkää ja kärsii. Onneksi moni myös pelastuu. 

Kirjassa, niinkuin elämässäkin, kohtalo voi joskus puuttua peliin. Karma. Sattuma. Paha saa palkkansa. Joskus ihminen pystyy äärimmäisiin tekoihin, kun muuta ei enää ole tehtävissä. Onko teko tuomittava, jos se seuraa rikosta. Jos uhriksi joutunut puolustautuu. Kosto ei ole koskaan ratkaisu, mutta sopivat sattumat voivat olla. Kirja kertoo ihmisistä ja suhteista osin trillerimäiseen tyyliin. Tapahtumien eloisa kuvailu herättää henkiin pienen paikkakunnan kesäiset päivät ihmisineen ja heidän tarinansa.

Kuuntelin kirjan BookBeatin valikoimista. Kirjan lukee Jonna Järnefelt ja voin sanoa, etten pitänyt hänen oudosta tavastaan lopettaa lauseet, kuin jättäisi ne auki. Intonaatio oli toistuvasti kohoava ja se oli "ihan hitokseen" ärsyttävää. Kuin koko lukeminen olisi ollut yhtä kysymystä ja ihmettelyä. Yritin unohtaa tämän kuunnellessani, mutta se oli mahdotonta. Lukutyyli poikkesi niin paljon puhutusta "normi suomesta".

Kirja on Solinge-sarjan osa I. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkaako osa II samojen henkilöiden parissa vai onko sarjan johtotähtenä tuo paikkakunta, Solingen.  Aioin tarttua seuraaviinkin osiin, ehkä lukien 😉



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat  / BookBeat (ei kaupallista yhteistyötä)

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Se on jännä, että perhehelvettien uhrit usein syyllistävät itseään tai häpeävät. Mielestään he eivät ymmärrä ja osaa riittävästi tukea väkivallan tekijää.
    Kirja vaikuttaa kiinnostavalta, mutta ehkä se on luettava. Kun vasta totuttelen äänikirjoihin, lukijalla on suuri vaikutus siihen, miten kirjan koen. Lausuntosi tämän lukijasta ei kannusta äänikirjan pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kirja oli hyvin kirjoitettu vaikeasta aiheesta. Käsittääkseni se on täysin fiktiivinen, mutta todentuntuinen. Valitettavasti tositarinoita löytyy oikeasta elämästä.
      Väkivallantekijä kokee jollain vääristyneellä tavalla oikeudekseen pahoinpidellä. Yhtä vaikeaa on käsittää uhria, joka antaa kaiken tapahtua. Nämä kuviot ovat niin vaikeita ja monitahoisia. Syyllisyyttä, häpeää, alistumista.
      Onneksi näistäkin asioista puhutaan nykyään enemmän. Kynnys madaltuu.

      Poista
  2. Minä en edelleenkään osaa kuunnella äänikirjoja. Olen pinttynyt lukija. Surullisia ovat kirjan aiheet. Mutta tosia yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Perheväkivalta on niin kauheaa, koska uhri ja väkivallantekijä ovat riippuvaisia toisistaan. Läheisiä. Sitten ehkä etäisijä. Parhaassa tapauksessa, kun päästää irti tahraisen siteen. Kirjalla on lisäksi hyvä nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitps kommentistasi! Osuva nimi - luo mielikuvan sekasotkusta ja sekasorrosta. Juuri se riippuvuus puolin ja toisin, sitoo uhrin ja väkivallan tekijän toisiinsa sitein ja kuvioin, joita on vaikea käsittää.
      Onneksi nykyään uskalletaan hakea apua.

      Poista
  3. Isäni joka kärsi pahoista sota-ajan traumoista, purki väkivaltaansa meihin kaikkiin lapsiin,ja erik.äitiini, lapsuuskotini oli helvetti, ainakin silloin kun isällä oli ryyppy putki, siihen aikaan apteekki myi "pervitin" lääke pulveria, minkä teko lopetettiin, koska se oli huume, sitä isä otti alkoholin kanssa, mikä myös teki hänestä vielä pahemman raivon. Jokainen meistä kärsii jonkinlaiset traumat,mutta jokaisella meillä on oma selviytymis tarinansa, paitsi nuorin siskoni joka kuoli 37v. 15 v.sitten, oli kaikkein pahimmat arvet sielussa, me neljä jäljellä olevaa ollaan eläkeiässä jo, eikä lapsuusajan traumat enää sillä tavalla hallitse meitä, niinkuin tuossa luki että "haavat ehkä paranee, mutta arvet jäävät" paljon on saanut taistella sitä ettei revi auki niitä haavoja, kun ne eivät koskaan häviä mielestä, ollaan pyydetty Jumalaa auttamaan meitä että selviäisimme hänen avulla, ja hän on puuttunut meidän sisarusten elämään,hyvin vahvasti uskon siihen.
    Äiti 84v.oli rakas äiti meille kuolemaansa asti.
    Nykyisin noita lapsuuden ajan isän pahoinpitely tarinoita kuulee televisiosta, ja niitä saa silloin tällöin lukea netistä, se on hyvä että kertovat, se varmasti helpottaa jonkun verran, ja terapiat tietysti.
    Tuosta kirjasta tuli mieleen tämä kertomukseni, kirja on mulle liian raskas luettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi 💔 Niin, kirja oli vain keksitty tarina, vaikkakin todentuntuinen. En tiedä onko kirjoittajalla omassa elämässään kohdannut perheväkivaltaa.
      Mutta sinä olet ja se on hirveä asia eikä sen vaikutukset varmasti koskaan voi unohtua täysin. Onneksi teillä oli hyvä äiti ja nyt teillä sisaruksilla on toisenne. Surullista on, että yksi teistä ei pystynyt toipumaan.
      Ei varmasti kannata piiskata itseään lukemalla tällaisia kirjoja, koska se toisi liikaa muistoja pintaan. Vaikka asioiden läpikäyminenkun on välttämätöntä että ne voi jättää taakseen. Varmasti olet niin tehnytkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!