Onko aihetta juhlaan?

 

Kyllä minä aiemmin niin mieleni pahoitin, kun luin Tuomas Kyrön kirjoittaman Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -kirjan, joka oli jo ties monesko Mielensäpahoittaja-tarina. Ukkoraasusta tuntui olevan revitty irti viimeinenkin huumorin pisara ja enemmänkin. Alati pulppuava huumorin lähde oli tyrehtynyt.

Mielensäpahoittajan ensiesiintyminen ilahdutti minua aikanaan kovasti ja Heikki Kinnusen hypätessä Mielensäpahoittajan nahkavartisiin olin vakuuttunut. Mutta liika on liikaa ja joskus ideat vain loppuvat. 

Hypistelin muutama päivä sitten uusinta Mielensäpahoittaja-kirjaa lähimarketissa. Kirja jäi kauppaan, mutta sitten huomasin, että Storytel tyrkytti samaa teosta. Ei muuta kuin kuuntelemaan.

Heikki Kinnusen ääntä kuuntelisi mielellään muutenkin, mutta Mielensäpahoittajan roolissa hän todellakin antaa hengen tälle hahmolle. Punainen ruutupaita, lököttävät pussihousut, ruskeat nahkasaappaat ja karvareuhka ilmestyvät mielen kuvaruutuun. Jokainen äänenpaino, narahdus ja hienoinen huokaisu elävöittävät tekstistä kuuntelunautinnon. 

Tuomas Kyrö - senkin kettu! Keksit itse tarjoilla tekstin lomassa Mielensäpahoittajan loppuun pumppaamisen, jotta pääsit sen itse sanomaan, ennen kuin muut ehtivät. Tai Mielensäpahoittajahan sen tokaisee, mutta kukas sen lauseen kirjoittikaan hän suuhunsa. Hyvä taktikointi - eikä turha huomio ollenkaan, viimeisiä kirjoja ajatellen. Mutta nyt on palattu juurille ja oikein hyvä niin.

Mielensäpahoittajan ura on kestänyt 10 vuotta ja se on hieno saavutus. Kymmenvuotissynttäreitä ei voisi paremmin juhlia, kuin palaamalla siihen mistä lähdettiin liikkeelle. Ihmisen pitää uudistua, keksiä erilaisia ilmaantumis- ja ajatustapoja. Mutta kyllä ei Mielensäpahoittajan. Ei kannata lähteä vaihtamaan ruutupaitaa mihinkään taikka Eskorttia etsimään maailman ääristä, kun kaikki hyvä on jo tässä, käden ulottuvilla.

Kirjassa Mielensäpahoittaja vastailee mielensä pahoittaneiden kysymyksiin ja kommentteihin ja pohtii väliin omiaan, tuttuun oivaltavaan ja niin perussuomalaiseen tyyliinsä. Vastauksiin sisältyy totuuden siemeniä tai ne ovat totuuksia, ainakin huomasin nyökytteleväni samaan tahtiin, kun Kinnusheikki jyrähteli Mielensäpahoittajan näkemyksiä. Vastaukset laajenivat koskemaan asiaan liittyviä tai liittymättömiä seikkoja, mieleen putkahtelevia näkökulmia, joista ainakin ikäiseni (50+) napsi tuttuja nimiä ja kansanliikkeitä muistin perukoilta. Kyllä ei nuorempi polvi välttämättä saa ihan kaikkea huvitusta irti kirjasta, jollei heillä ole tarkasti miltei kaikki itsenäisen Suomen tapahtumat ja henkilöt tiedossa. 

Kymmenettä vuotta kannatti juhlia tällä kirjalla - se on melkein täyskymppi,  4,75 / 5 tai ⭐⭐⭐⭐⭐-.

Kyllä en nyt pahoittanut mieltäni ja kyllä minä pikkuisen juhlinkin, pullakahvit keitin.

P.S. Mielensäpahoittajan vinkki: Paaviuskonnon rippituoli itsensä armahtamiseen. Tuoli toimii itselle sekä syntien tunnustamiseen että niistä vapauttamiseen. Istut siis vuoroin syntisen ja tuomarin paikalla. Kaikkien aikojen DIY. Kiitos tästä, Mielensäpahoittaja.

Tämä idea ja muita mielenkiintoisia jälkiajatuksia löytyy jokaisen mielensä pahoittaneen mielenpahoitukseen vastatun jutun lopusta.

P.S. Lue tai kuuntele tämä kirja! 😉

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat/Storytel (ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.