tiistai 10. marraskuuta 2020

Tähti tähdistä kirkkain





Katsoin Ruudusta Tähdet tähdet -viihdeohjelman finaalin. Suora lähetyshän tuli yhtä aikaa Tanssii tähtien kanssa -viihdeohjelman kanssa yhtä aikaa, jolloin valitsin jälkimmäisen. 

Tähdet tähdet -ohjelmasta en ole katsonut ainuttakaan jaksoa tällä kaudella enkä yhtään seurannut edes mediasta sitä, keitä siellä kilpailee.



Ohjelmaformaatti on nerokas, sillä se ajan mittaan tekee voittajasta tähden. Katsojat kiintyvät näihin tähtikandidaatteihin ohjelman edistyessä ja voittajasta saadaan kiintotähti viihdetaivaalle, ellei sitä ennestään jo ole. 

Minulla ei ollut tätä "rasitetta" kun en ollut yhtään jaksoa nähnyt ja siten katselin ja kuuntelin finalisteja ikään kuin puhtaalta pöydältä. Seuraavalla kaudella aion tehdä samoin. Katson vain siis finaalin.

Ohelmassa oli jo tosi pitkän uran tehneitä konkareita, kuten Tommi Läntinen, Anna Abreu ja Suvi Teräsniska, joista viimeksi mainittu jäi hopealle Konsta Hietasen viedessä voiton.



Pidän Konsta Hietasesta tosi paljon ja arvostan hänenkin pitkää uraansa ja monipuolista osaamistaan jo Tenavatähteydestä lähtien. Ja onhan hän pelannut jalkapalloakin korkealla sarjatasolla ja näytellyt kotimaisessa elokuvassa. Olen ollut yksityistilaisuudessa Konstan livekeikalla ja vakuuttunut hänen esiintyjäntaidoistaan. 

Jotenkin vaan olisin laulutaidon ja esiintymisvarmuuden perusteella mieluummin valinnut Tähdeksi tällä kertaa Suvi Teräsniskan. Hän vakuutti esiintymisellään ja laulutaidollaan minut paremmin kuin Konsta. Kuitenkin nyt on uuden tähden aika ja Suvi olisi ollut jo vähän "kulunut" tähdeksi. Ehkä hän on vähän jo loppuunkaluttu tähti ja parhaat päivänsä nähnyt. 

Tässä ohjelmassahan voittajan ratkaisi onneksi yleisö eikä mikään raati. Parempi niin kun uusi tähti tulee kuitenkin yleisön kulutukseen. Kumpikaan näistä finalisteista ei mielestäni omaa mitään veretseisauttavaa lavakarismaa. Suvi Teräsniskan eduksi voisi vielä lukea sen, että hän on jo huomannut käydä valkaisuttamassa hampaansa. 



Tämä ei nyt mitenkään liity Tähdet tähdet -ohjelmaan, mutta tuli mieleen ne vuoden 2016 Tangomarkkinat, jossa ensikertalainen Erika Vikman kruunattiin tangokuningattareksi kokeneemman ja vähintään yhtä hyvän laulajan nenän edestä, josta olisi kuoriutunut vähintään yhtä hyvä tähti kuin Erikasta, ellei parempikin. Dannyhän istui silloin tuomaristossa ja suuri yleisö ei vielä silloin ollut tietoinen näiden kahden orastavasta romanssista. 

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!