Hurjat harjut

Viimeisen jääkauden aikaisen sulavan mannerjään reuna saavutti Suomen etelärannikon noin 13000 vuotta sitten. Suomi vapautui jääkauden viime rippeistä noin 10000 vuotta sitten jääkauden jo päätyttyä noin 500 vuotta aiemmin. Jäätikkö oli peittänyt ainakin osittain Suomen alleen kymmenien tuhansien vuosien ajan viimeisen jääkauden aikana.

Jään sulaminen eteni vaiheittain jääpeitteen välillä vetäytyessä ja laajetessa. Maapallolla vallitsi tuolloin noin 13000 vuotta sitten lämmin kausi, mutta ilmasto kylmeni 12250 - 11300 vuotta sitten kolmena ajanjaksona, jona aikana Salpausselät syntyivät. Näiden harjujen synty tapahtui jään reunan edestakaisen liikkeen, vetäytymisen ja paikallaan värähtelemisen johdosta.

Ensimmäinen Salpausselistä syntyi 12250 - 12000 vuotta sitten. Sittemmin 1970-luvulla näille soraharjuille rakennettiin Salpausselän kisoistakin tunnettu talviurheilukeskus. Tämä ensimmäinen Salpausselkä alkaa Tohmajärven tienoilta ja jatkuu aina Hankoon saakka.

Nuuskija jääkauden muokkaamissa maisemissa

Tänään olimme Ukon ja Nuuskijan kanssa aamulenkillä harjujen maisemissa luonnonsuojelualueella.

"Eikö olekin mielenkiintoista ajatella, että ainakin kolmen kilometrin paksuinen jääkerros on peittänyt tämän paikan?" mietiskelin ääneen.

"Onneksi ei eletty silloin", Uko vitsaili heti perään. Mutta oltaisiin sitten oltukin aikamoiset edelläkävijät. Suomea alettiin oikeasti asuttaa viimeistään 10600 vuotta sitten, kun jään reuna oli  jossakin Oulun tienoilla.

 

Jäätikön reunan edetessä kohti pohjoista ja maan vapautuessa veden vallasta alkoivat ensimmäiset ruohomaiset ja varpumaiset kasvit vallata alaa. Tundramaiseen maisemaan ilmaantui pensaista ensimmäisenä paju ja puista tunturikoivu. 

 

Nyt kun kävelemme täällä lehtomaisissa maisemissa jääkauden jälkikaikuja miettien tulee mieleen, että Suomessahan on ollut jääkauden jälkeen myös lämpimiä jaksoja. Lehtometsiä jaloine lehtipuineen ja pähkinäpensaineen on yleisesti kasvanut Keski-Suomessa asti noin 5000 - 6000 vuotta sitten. Eli tällaista harvinaista lehtometsäherkkua, jossa nyt kävelemme, on ollut tarjolla suurelle osalle suomalaisia. Heillä ei vain tainnut hirveästi olla aikaa käydä lenkkeilemässä huvin vuoksi, kun kivikautiset askareet pitivät heidät muissa puuhissa. Mutta ainakin luonto tarjosi monenlaista satoa eikä tainnut pakkanenkaan niin talvisinkaan paukkua. Oltiin täällä Suomessa jääkauden jälkeisistä kylmistäkin ajoista muutama tuhat vuotta sitten selvitty.

Ritamäen luonnonsuojelualueen lehtometsää

Olemme kiivenneet metsäpolun johdattelemana luonnonsuojelualueen korkeimmalle kohdalle.

Kun katsomme ympärillemme, kaikki näkemämme maiseman muodot ovat viimeisen jääkauden aikaansaannoksia. Polku kulkee soraharjun päällä, järven yli näemme vastarannalla Salpausselän harjut. Ympärillämme on useita valtavia siirtolohkareita, jotka jää on asettanut nykyisille sijoilleen. Järvet, lammet ja suot ovat syntyneet jään kallioihin aikaansaamiin murtuma- ja siirtymäkohtiin. 

Pöllö siirtolohkareella

Jääkausi muotoili Salpausselän harjumaisemaan kuoppia, jotka ovat syntyneet suurten jäälohkareiden hautautuessa maaperän sorakerroksiin. Näissä kuopissa jää on sulanut hitaasti ja jään sulettua kokonaan, jäi jäljelle kuoppa, suppa. Suppia on usein monia samalla alueella ja niiden koko voi vaihdella muutamista metreistä jopa satoihin halkaisijaltaan ja syvyyttäkin voi suurimmilla supilla on kymmenkunta metriä.

"Ajattelepas, että tämänkin harjun kylkiä on huuhtonut merivesi", Uko muistaa. Totta se on. Muinainen Baltian jääjärvi, joka on nykyisen Itämeren edeltäjä, syntyi viimeisen jääkauden sulamisvesistä. Mutta nykyisin ne vedet aaltoilevat valtamerissä (tai missä lie - veden kiertokulku!). Alkuun suurin osa maastamme oli jään sulamisveden alla,  kunnes maan kohoamisen myötä vedet virtasivat Ruotsin salmien kautta Atlantin valtamereen. Kun vesi väheni, kutsuttiin seuraavaa pienentynyttä merta Yoldianmereksi ja omalla asuinpaikallani maanpinnan nousun myötä merestä muodostui muinainen järvi, Ancylusjärvi. Nykyisen asuinpaikkamme rantoja huuhtovan Vesijärven vedenpinta on kolme metriä alempana kuin tuosta Ancylysjärvestä muodostuneen muinaisjärven pinta. 

 

"Oli varmaan ennen muinoin kalaa niin, että kuhina kävi", Uko kalamiehenä haaveilee.

"Mutta kalastusvehkeet ei tainneet olla ihan viimeisen päälle", muistutan ja Uko on yhtä mieltä, että parempi istua mukavasti veneessä tyhjän perässä huvimielellä, kuin yrittää saada perheelle apetta pajunkuoresta punotulla verkolla. Siinä on ollut hommaa ensin saada verkko kalastuskuntoon, kun on kaarnasta vielä veistetty kohot ja kivistä kierretty verkkoon painot. Kivikautiset oli välineet.

Maaperän kohoaminen alkoi jääkauden jälkeen, kun maa pääsi raskaasta jääpainostaan ja se jatkuu yhä, myös Itämerellä ja Perämerellä. Perämeri saattaa eristyä joskus vuosisatojen tai -tuhansien päästä omaksi järvekseen, kun Merenkurkku kuroutuu umpeen. Näin syntyi aikanaan myös Saimaa, suurin järvemme, jonne jäi loukkuun meren eläviä eli kuten nykyisin tiedämme, Saimaan norppia. Maan kohoamisnopeus on alle 10 mm vuodessa näillä edellä mainituilla merialueilla.

Ilmastomme lämpenee, ihmisten toiminnan takia - mutta pitkällä aikavälillä olemme menossa kohti seuraavaa jääkautta. Ei tarvitse nyt ruveta untuvatakkeja hamstraamaan, sillä siihen menee vielä aikaa. Maapallon kiertoliikkeen ja akselikallistuman vaihteluiden vuoksi seuraava jääkausi saattaisi olla edessä 50000 - 60000 vuoden kuluttua. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos vaikuttaa kuitenkin niin paljon, että  ilmaston samanaikaisesti lämmetessä ei seuraavaa jääkautta luultavasti ole odotettavissa seuraavaan 100000 vuoteen. Saamme siis nauttia viimeisen jääkauden aikaansaannoksista, järvistä ja harjuista vielä monien sukupolvien ajan ennenkuin jää peittää kaiken alleen.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat, Wikipedia

Lähde: Wikipedia

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.