tiistai 3. marraskuuta 2020

Marraskuun tähtitaivas


Marraskuussa taivaanlaelta Pohjantähden naapurista löytyy Kefeuksen tähdistö. Se on suhteellisen helppo löytää, koska syysöinä se on kohtisuoraan yläpuolellamme, zeniitissä. Kefeuksen kirkkaimmat tähdet muodostavat teräväkärkisen, viisikulmaisen, hieman harjakattoista taloa muodostavan kuvion. Kefeuksen tähdistön ja koko Linnunradan yksi kirkkaimmista tähdistä on paljain silmikin erottuva Myy Cephei eli Granaattitähti. Se on hieno, sykkivä kiikarointikohde, jolloin sen upea syvänpunainen väri erottuu selvästi. Se on myös yksi suurimmista tunnetuista tähtitaivaan tähdistä. Jos Granaattitähti sijaitsisi oman Aurinkomme paikalla, se ulottuisi Jupiterin radalle saakka.


Kefeus


Kreikkalaisessa tarustossa Kefeus oli Etiopian kuningas. Tähtitaivaalta löytyy Kefeuksen viereltä hänen perheensä, vaimo Kassiopeia, kaunis tytär Andoromeda ja tämän puoliso Perseus. Nämä tähdistöt loistavat vierekkäin taivaalla ja näkyvät Suomessa läpi vuoden. Tunnetuin tarina Kefeuksesta kertoo Etiopiaa (Aithiopiaa) piinanneesta merihirviöstä, jonka taltuttamiseksi Kefeus pyysi apua oraakkelilta. Oraakkeli lupasi, että Kefeus voisi pelastaa kuningaskuntansa uhraamalla tyttärensä Andromedan hirviölle. Onneksi paikalle ennättää Perseus, joka pelastaa Andromedan pedon kynsistä ja saa myöhemmin Andromedaan puolisokseen. Pariskunta saa yhdessä seitsemän lasta. 

Planeetoistamme Mars näkyy edelleen hienosti iltataivaalla. Marraskuun alussa se loistaa punaisena suoraan etelässä puoli yhdentoista aikaan illalla. Se on helppo tunnistaa selvästi tästä punaisesta väristään. Kuun lopussa planeetta näkyy etelätaivaalla jo puoli yhdeksän maissa.

Orionidien tähdenlentoja näkyy 7.11. saakka. Leonidien meteoridien maksimi on tiistaina 17.11. Hyvissä olosuhteissa tähdenlentoja voi nähdä jopa kymmenkunta tunnissa.

Kuun puolivarjopimennys on aamupäivällä 30.11. Kuu tummenee, kun se kulkee Maan puolivarjon alaosan läpi. Tämä tapahtuma näkyy vain pohjoisimmassa Suomessa. Täysikuukin osuu marraskuussa kuun viimeiselle päivälle 30.11.

Tähtitaivalle kannattaa tiirailla löytyypä ja tunnistaako noita tähdistöjä tai ei. Tähtitaivas tarjoaa joka tapauksessa ihasteltavaa, tähtien lisäksi monenlaisia ilmiöitä.

Kaksi linkkiä  mielenkiintoisiin sivustoihin:

Revontulet ja avaruussää (kirjoita sivuston ylälaitaan oma paikkakuntasi)

Taivaanvahti


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Lähteet: Tähdet ja avaruus 7/2020 -lehti, Alison Davies: Tähtitaivaan tarinoita, ursa.fi

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

2 kommenttia:

  1. Joskus kun mitään valoja ei näy missään,on vain pimeää, katson taivaalle,valvon yleensä myöhään, niin silloin tähdet näkyy hyvin kirkkaina, olen myös nähnyt tähdenlentoja, mutta harvoin.
    Joskus sit näkyy hyvin korkealla, kun jokin kirkas menee pysähtymättä, mikähän se mahtaa olla.?
    "Toinen on auringon kirkkaus, ja toinen kuun kirkkaus, ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa."
    Mielenkiintoinen postaus,-kiitos! ihmistä kiinnostaa avaruus, joka on ääretön ja loputon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tähtitaivasta on ihana katsella. Vaikkei tuntisi yhtä ainutta kohdetta. Nuo näkemäsi liikkuvat kohteet ovat ehkä satelliitteja. Niitä näkee parhaiten noin tunti auringonlaskun jälkeen. Kansainvälinen avaruusasema ISS näkyy myös paljain silmin. Lentokoneesta satelliitin erottaa siitä, että ne eivät "vilkuta valoja", vaan heijastavat Auringon valoa tasaisesti. Jos olet tarpeeksi pimeässä, voit helposti nähdä Linnunradan eli oman galaksimme. Se on kuin valtava vaalea usvalaikku taivaankannella.

      Poista

Kiitos kommentistasi!