Sosiopaatti seinän takana

Kuka sinun tuntemistasi ihmisistä on piru?

Onko se valehteleva, petollinen ex-miehesi? Yläasteen sadistinen liikunnanopettajasi? Pomosi, josta on hauskaa nöyryyttää ihmisiä kokouksissa? Kollega, joka varasti ideasi ja esitti sen muille omanaan?

Sosiopaatti seinän takana -kirjaa lukiessasi tajuat, ettei eksäsi ollut väärinymmärretty osapuoli, vaan sosiopaatti. Entäpä sitten pomosi, opettajasi tai työtoverisi? Hekin saattavat olla sosiopaatteja. 

Olemme tottuneet pitämään sosiopaatteja väkivaltaisina rikollisina, mutta Sosiopaatti seinän takana -kirjassa Harvardissa työskennellyt psykologi Martha Stout paljastaa, että neljällä prosentilla tavallisista kansalaisista on huomaamaton persoonallisuushäiriö, jonka määräävänä piirteenä on se, ettei heillä ole omaatuntoa. Tällainen ihminen ei kykene tuntemaan häpeää, syyllisyyttä eikä katumusta.

Martha Stout opettaa lukijaa tunnistamaan sosiopaatit ja suojautumaan sellaisilta, mikäli heitä sattuu omassa elämässä kohdalle - ja jotka saattavat olla jo aiheuttamassa kaaosta elämässäsi.

Tähän takakansitekstiin ei ole paljon lisättävää. Neljä prosenttia kanssaihmisistämme on siis sosiopaatteja, joilta puuttuu kokonaan omatunto ja kyky empatiaan. Sosiopatiassa on kyse siitä, että hyvän ja pahan eron tiedostaminen ei millään tavoin rajoita sosiopaattisen henkilön käyttäytymistä. Yksi ihminen kahdestakymmenestäviidestä kykenee ilman katumuksen tai syyllisyyden häivääkään tekemään aivan mitä tahansa. Oikean ja väärän eron tiedostaminen ei käynnistä heissä tunnepuolella minkäänlaista hälytyssireeniä, hätävaloja tai jumalanpelkoa. Sosiopatia ei ole pelkkää syyllisyyden ja katumuksen puutetta. Se on häiriö ja poikkeama kyvyssä kokea ja arvostaa todellisia tunteita ja kyvyttömyyttä muodostaa aitoja suhteita toisiin ihmisiin. Sosiopaatti ei osaa tuntea empatiaa tai saattaa ”elää” sillä, että muut osoittavat sääliä häntä kohtaan. Sosiopaatti saattaa myös nauttia toisten ihmisten tai luontokappaleiden tuhoamisesta, kuten jäljempänä olevassa esimerkissä kerrotaan. 

Kirjassa kerrotaan esimerkiksi Luke-nimisestä miehestä (nimet muutettu), joka avioitui käytännössä vain sen vuoksi, että tuleva vaimo omisti talon, jossa oli uima-allas. Luke piti kovasti auringonotosta uima-altaan äärellä ja altaassa uimisesta. Hän sanoutui irti työpaikastaan ja jäi kotiin oleilemaan vaimonsa siivellä. Yhteistä lasta hän ei ollut huomaavinaankaan, eikä muodostanut häneen minkäänlaista tunnesidettä. Eikä Luken mielestä tässä ollut mitään outoa. 

Yksi kirjassa kerrottu tapaus oli pikkupoika Skip, joka vietti kesiään vanhempiensa mökillä järven rannassa. Hän käytti päivittäin tuntikausia aikaa järvestä pyydystämiensä sammakoiden kiduttamiseen ja tappamiseen saksilla. Hän jopa hankki ilotulitusraketteja, joiden nokkaan hän ripusti eläviä sammakoita ja ampui niitä taivaan tuuliin. Hän haki pikkusiskonsa katsomaan tätä ”ilotulitusta” nauttien siskon pohjattomasta järkytyksestä. Kun sisko juoksi kauhuissaan kotiin kertomaan vanhemmilleen asiasta, äiti käänsi vain levysoittimen volyymin täysille eikä ollut kuulevinaankaan räjäyttelyn ääniä. Vanhemmat olivat jo aikaa sitten luovuttaneet taistelussa poikansa kasvatuksen kanssa. Skip ei itse huomannut toimissaan mitään väärää. Luken ja Skipin esimerkit ovat varmasti pahimmasta päästä. Mutta näin sosiopaatti toimii.

Jokainen meistä siis ainakin tilastojen valossa tuntee todennäköisesti useampia sosiopaatteja. Toivottavasti ja todennäköisesti ei kuitenkaan yhtä karmivia tapauksia kuin edellä kerrotut. Pulmallista on, että sosiopaattia on vaikea tunnistaa, koska hän voi opetella ja oppia normien mukaista käyttäytymistä, vaikka tunteiden säätelystä ei ole mitään hajua. Sen vuoksi voi vaikuttaa siltä, että joku voi olla  ”lievempi” sosiopaatti kuin joku toinen tai ei vaikuta sosiopaatilta lainkaan.

Mikä sitten aiheuttaa sosiopatian ja miksi ihmislaji on 96 prosenttisesti varustettu omallatunnolla? Kumpi ihmistyyppi selviytyy paremmin autiolla saarella? Rehellinen ja altruistinen henkilö vai sosiopaatti, jolla ei ole omaatuntoa ja joka voisi niissä oloissa viedä viimeisen ruoan rippeen toisen kädestä tuntematta mitään kipua? Kuvittele toisaalta mielessäsi vaikkapa valkohai, jonka toimintaa säätelisi ankara omatunto. Sellainen valaslaji olisi jo kuollut sukupuuttoon, joka alkaisi säälimään kaikkia syömiään pikkukaloja tai vähän isompiakin. 

Myös joissakin kehittyneemmissä eläinlajeissa ilmenee epäitsekkyyttä. Simpanssit jakavat omastaan ruokaa lajitovereilleen, joskus jopa parhaista herkuistaan. Thompsoningaselli ilmoittaa omalla liikehdinnällään muulle laumalle näkemästään saalistajasta samalla vaarantaen oman eloonjäämisensä. Yhteistyötä tekevistä ja toisistaan huolehtivista yksilöistä koostuva ryhmä selviytyy ryhmänä todennäköisemmin hengissä kuin kollektiivi, jossa toisistaan piittaamattomat yksilöt osaavat ainoastaan kilpailla keskenään.

Epäitsekäs käyttäytyminen ja sen kehittyminen ihmislajissa selittyykin paremmin geeneillä. Käyttäydymme epäitsekkäämmin niitä kohtaan, joilla on samoja geenejä kuin itsellämme, kuin täysin tuntemattomia tai kaukaisempia sukuaisiamme kohtaan. Yksilö suojelee omia geenejään ja sukunsa jatkumista parhaiten sillä, että käyttäytyy jalomielisesti ja suojelevasti verisukulaisiaan kohtaan. Eloonjääneiden ja jälkeläisten isompi lukumäärä lisää hänen omien geeniensä määrää tulevissa sukupolvissa. 

On olemassa enemmistö, joka ajattelee ja tuntee pyrkien minimoimaan konflikteja, jakamaan tarpeen vaatiessa omastaan ja elämään rakastavien ihmisten kanssa. Ja sitten on vähemmistö, joka kukoistaa konfliktitilanteissa ja jolle elämä ei ole muuta kuin jatkuvaa kilpailua ja toisten hallitsemista. 

Luonnonvalinta on jostain syystä suosinut altruismia ihmispopulaation keskuudessa. Ainakin se 96 prosenttia meistä on sellaisia, jotka kykenevät rakastamaan ja muodostamaan myönteisiä ihmissuhteita omantunnon kannustamana. Loput neljä prosenttia meistä aiheuttavat selviytymisen kannalta ongelmallisia asioita, joiden ratkaisu on vielä hämärän peitossa.

Tätä kirjaa voi suositella kaikille, jotka elävät missä tahansa ihmisyhteisössä ja/tai toimivat työyhteisössä. Eli siis ihan jokaiselle. Kirja on amerikkalaistyylisen perusteellinen ja vähän toistaa itseään, mutta asia tulee ainakin teoriassa selväksi. Olisi mielenkiintoista päästä päiväksi sosiopaatin pään sisälle tekemään havaintoja mitä siellä liikkuu. 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat /kirjan etukansi

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja käyttäminen ilman lupaa on kielletty.