torstai 29. lokakuuta 2020

Numerot järjestykseen

Ihka ensimmäinen ratkomani helppo sudoku. Haastavampi menikin sitten pieleen.

 

Perheessämme on ruudukoiden täyttäminen tapahtunut sellaisella jaolla, että minä olen ollut ristikkonaisia ja Uko sudokumiehiä. Ei ole tullut kinaa, kuka saa täyttää minkäkin ruudukon. Kunnes tilanne muuttui kuluneen vuoden kesäloman aikana. Riitaa ei ole tullut, vaikka molemmat ratkomme nyt sudokuita.

Olen yrittänyt jo vuosia sitten päästä sisälle sudokumaailmaan siinä onnistumatta. En vain jotenkin ole osannut keksiä sitä ratkaisuun johtavaa logiikkaa ja toimintapaa. Hermo meni melkein välittömästi, kun jokin numero tuli laitettua väärään paikkaan.

Olemme Ukon kanssa optimistisia ristikon- ja sudokun ratkojia. Käytössä on nimittäin kuulakärkikynä lyijykynän ja pyyhekumin sijaan.Taktiikkamme on siis kerralla oikein tai ei ollenkaan. Joskus joutuu tekemään pientä suttua ja korjaamaan, mutta pääsääntöisesti ei.

Kesälomalla, kun olin sattuneista syistä jalkapuolena, jouduin olemaan poissa pihapuuhien äärestä ja tuli tehtyä sen sijaan ulkosalla kaikenlaista kirjallista puuhaa - lukemista, kirjoittamista ja ristikoita, tulin tarttuneeksi sudokun saloihin uudestaan. Tulta päin - ajattelin ja päätin, että nyt tai en koskaan yritän perehtyä oikein niin maan perusteellisesti sudokuihin. Jotakin tapahtui - löysin ratkaisun avaimen, logiikan ja sain kuin sainkin ratkottua ihka ensimmäisen sudokun ilman apua ja suttaamista. Kyseessä oli tietysti helppo versio, mutta siitähän aloittelijan tulee aloittaakin. Intopäissäni yritin sitten ratkoa perään astetta vaikeamman, mutta sotkuksihan se meni.

Nyt jaamme lehdistä sudokut Ukon kanssa niin, että minä ratkon yhden ja kahden tähden vaikeusasteen sudokut ja hän vaikeat. Uko onkin sudokujen kanssa jo Grand Master -tasoa eikä hän viitsi edes lämpimikseen ratkoa helpompia.

Tavallisia sanaristikoitakin ratkon edelleen, mutta sudokut ovat tällä hetkellä ykkössijalla. Siinä kokee ehkä himpun enemmän sellaista älykkyyden riemuvoittoa. En tiedä liittyykö se mitenkään älykkyyteen, mutta saahan sitä niin ajatella.

Ainakin sekä ristikoiden ja sudokujen ratkomista suositellaan aivojen toiminnan vireessä pysymisen kannalta. Suomen Kuvalehden artikkelin (24.5.2019) mukaan ristisanatehtäviä harrastavien aivot ovat vanhalla iällä jopa kymmenen vuotta nuoremmalla tasolla ja terveempiä kuin ristikoita tai muita logiikkatehtäviä ratkomattomien.

Harjoitellessa kehittyy.

 

Sudoku on logiikkapeli, jossa tarkoituksena on täyttää neliönmuotoinen ruudukko numeroilla niin, että jokaisella vaakarivillä, pystyrivillä sekä jokaisessa osaneliössä käytetään numeroita 1 - 9 tasan yhden kerran. Ruudukossa on aina valmiina muutama numero, vaikeusasteesta riippuen enemmän tai vähemmän.

 

Kuvat:Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Heh, heh, tämä on vieä valtaamaton alue.
    Mutta kokemuksestasi innostuneena saatan vielä joku kaunis päivä yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustan kokeilemaan! Juuri ratkottiin Ukon kanssa parit sudokut perjantai-illan alkajaisiksi. Hyvää viikonloppua 😊

      Poista
  2. Onnittelut pääsemisestä sudokujen ihmeelliseen maailmaan. Matemaattis-loogiseen sellaiseen. Itse olen hyvin laiska täyttämään ristikoita tai ratkomaan sudokuja, ei vain kiinnosta. Ehkä kannattaisi kiinnostaa, kun 10 vuotta nuoremmat aivot...Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnitteluista! On se kiva tunne, kun hoksaa jonkun jutun jujun. Ja sitten on sekin asia, että sudoku vaatii keskittymistä. Ei pysty miettimään muita asioita, jos tavoite on ratkaista sudoku. Hyvä mielenhallintaharjoitekin tavallaan. Ainakin minulle 😁

      Poista
  3. Auh, tukkaan sattuu pelkkä ajatuskin sudokuista! 🤕

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!