Tuohi vs. tervas

Tiedättehän sen sanonnan, kun joku on kuin tervaskanto - iäkäs ihminen, mutta hyvässä kunnossa ja pirteä. Tervaskanto säilyy metsässäkin lujana. Vaikka tämä tavallisimmin männyn kanto on tekeytynyt metsässä usean vuoden ajan, se ei ala lahota, vaan puuaines säilyy kovana. Ollaan yhytetty Ukon kanssa tutuilta metsäpoluita kevään aikana viisi tervaskantoa, joista yksi otettiin käsittelyyn. Homma vaatii maanomistajan luvan ja se meillä on. No, miksikö me sitten ryhdyimme tähän puuhaan? Tervaskannon säleet ovat mitä parhainta sytykettä. Parempaa melkein kuin koivun tuohi. No, yhtä hyvää ainakin. Mutta tuoksussa tervaskanto voittaa tuohen mennen tullen. Kun takkatuvassa on sytykkeitä, koko tupa tuoksuu ihanasti. Oletko päässyt nuuskimaan tervasta?

Tervaskantoa ei heti päältä päin voi erottaa tervaskannoksi. Vanhempi tervaskantoetsijä tunnistaa sen siitä, että siihen ei ole juurikaan laho iskenyt. Mutta koeisku täytyy tehdä ja varmistaa säleen tuoksu - tervaskanto tuoksuu ihanalle.

Kirveshommiin siis. Keskikokoisen tervaskannon kanssa saa urakoida hyvän tovin. Kirveshommat on Ukon hommia,  joten minä tutkin lähimaastoa sen aikaa.

Sytykettä syntyy kirvesvoimin.

Iso kassillinen sytykettä.

Koivun tuohi on varmasti monelle se tutumpi sytyke. Ihanasti kuivuessaan kippuralle kääntyvä tuohi ritisee ja paukkuu palaessaan ja sytyttää puut tulipesässä paljon paremmin kuin nopeasti palava sanomalehti. Tuohen keräämiseenkin tarvitaan maanomistajan lupa. Vaikka keräisi tuohta maasta.

Elävistä puista irrotetaan tuohta kaksi viikkoa juhannuksen molemmin puolin. Tätä ajankohtaa kutsutaan tuohikuuksi. Hieskoivu on tuohen irrotukseen parempaa, mutta rauduskoivunkin tuohi käy tarkoitukseen yhtä hyvin. Elävästä koivusta irrotettua tuohta on entisaikoina käytetty hyötyesineiden tekemiseen. Yleensä maanomistajan luvan tuohen ottoon voi saada leimikkoon, johon on tulossa kaato saman vuoden syksynä. Me Ukon kanssa keskitymme keräämään tuohta hakkuu-urakoissa kaadettujen puiden jäljiltä. Kun metsätyökone kuorii koivun rungon oksista, siitä irtoaa samalla tuohta. Maanomistajalta voi saada luvan kerätä koivun ohuita rankoja hellapuiksi. Molemmat varmasti hyötyvät, kun metsä siistiytyy risuista ja tuohirullista.

Koivun tuohi on kaunista.

Kun olin pikkutyttö, keräsimme mummon kanssa kuusen käpyjä. Mummolla oli isompi koppa ja minulla pienempi. Koppa on tuohesta tehty kori. Mummoni osasi tehdä tuohesta kaikenlaista ja minulla on vieläkin tallessa hänen minulle tekemä pieni tuohivakka. Kuusenkäpyjä keräsimme sytykkeiksi mummon pienen tuvan hellaan. Kävyt kerättiin poutasäällä ja silti niitä piti vielä kuivattaa ulkorakennuksen seinustalla puulaatikoissa. Keruureissuille varattiin mukaan leivänkannikoita ja pieni pussillinen perunankuoria. Ne vietiin terveisiksi naapurin lampaille, joiden hakaan menimme keräämään käpyjä. Siellä kasvoi nimittäin valtavan suuria kuusia, joiden alaoksat olivat kelvanneet lampaille syötäväksi.

Mikä on kauniimpi kuin keväinen koivikko. Heleän vihreä lehvästö, jossa peippo ja mustarastas virittelevät laulujaan. Mutta kyllä puupinokin on kaunis. Varsinkin, kun sen on itse pinonnut.

Talven myrskyssä kaatunut koivu on pilkottu väljään pinoon kuivumaan.

Puu on kaunis näinkin.

Myrsky kaatoi jo lahon kourissakin olevan koivun, joka pilkottiin ja pinottiin kuoriaisten ja muiden ötököiden käyttöön. Tämäkin pino on paljon kauniimpi, kuin maassa pitkin pituuttaan maatuva puunrunko. Tämä tarjoaa monenlaista suojaa maan pienimmille.

Lahon kuvioimaa koivun runkoa.

Huoneistohotelli Koivu on valmiina ottamaan vierailijat vastaan.

Mummon tekemä tuohivakka

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.