Tästä hirvittävästä perhetragediasta kertovaa kirjaa on arvioitu täällä blogissamme jo kerran aikaisemmin noin kolme vuotta sitten, kun kirja oli juuri julkaistu.
Kirja osui silmiini Bookbeatissä ja kuuntelin sen vasta nyt, vaikkei se mitään viihdettä olekaan. Kirjahan kertoo toukokuussa vuonna 2012 isänsä ja tämän naisystävän toimesta raa’alla tavalla surmatusta 8-vuotiaasta tytöstä. Kirja kertoo pääasiassa lapsen ja hänen perheenjäsentensä elämästä ennen tuota hirviömäistä tekoa, jonka useimmat varmasti muistavat.
Jälkiviisaana on niin helppo olla, siksi vähän tuntuu häpeälliseltä kirjoittaa ajatuksia kirjassa kerrotuista tapahtumista näin jälkikäteen.
Vilja Eerikahan oli isänsä Toukon ja äitinsä Maaritin lapsi, joka oli päätynyt isälle ja tämän uudelle naisystävälle isän yksin huollettavaksi. Naisystävä ”Nadja” ei ollut Vilja Eerikan laillinen huoltaja.
Nadja esiintyi väärällä nimellä ja kansalaisuudella ja ammattikin oli ilmeisesti hihasta tempaistu. Hän oli mielestään ranskalais-marokkolainen aivokirurgi. Ulkonäöltään hän oli kuitenkin hyvinkin suomalainen ja oikealta nimeltään Sirpa Laamanen. Muitakin keksittyjä asioita liittyi hänen menneisyyteensä.
Vilja Eerika oli lastensuojelun ja sosiaalihuollon kanta-asiakas ja hänestä oli tehty useita lastensuojeluilmoituksia. Äiti Maarit sai tavata tytärtään vain valvotuissa olosuhteissa, vaikka hänen elämänsä ongelmat olivat ilmeisesti lopulta pienempiä kuin isän ja Nadjan.
Isän ja Nadjan luona Vilja Eerikalle ilmestyi mustelmia ja muita pahoinpitelyn jälkiä, käytösongelmia ja myöhästymisiä koulusta. Kirjassa kerrottiin, miten nämä syntyivät. Sekä Vilja Eerika itse, että Touko-isä ja Nadja valehtelivat järjestelmällisesti kaikesta, mikä liittyi pahoinpitelyjälkiin.
Sosiaali- ja muiden viranomaisten, kouluterveydenhuollon ja opettajan sinisilmäisyys ja herkkäuskoisuus hämmästyttää lukijaa. Lukuisissa tapaamisissa ”kirjattiin ylös” asioita, tehtiin muistiinpanoja ja sosiaalitädit vilkuilivat toisiaan. Epäilyttävältä Nadjalta pyydettiin kuukausikaupalla selvitystä henkilöllisyydestään, jonka toimittamista hän vitkutteli. Hän myös väitti olevansa raskaana ja odottavansa nelosia.
Kun ”raskautta” oli kestänyt jo 11 kuukautta, ei vieläkään ryhdytty mihinkään radikaalimpiin toimenpiteisiin Nadjan suhteen, jota tituleerattiin jopa äitipuoleksi, vaikka hän oli ”statukseltaan” vain Toukon naisystävä. Lopulta monikkoraskautta oli jo kestänyt vuosia, eikä vieläkään viranomaisista kukaan kyseenalaistanut Nadjan ja Toukon mielenterveyttä.
Viranomaiset eivät saaneet/viitsineet/halunneet/voineet nostaa kissaa pöydälle, vaikka perheen tekemisissä oli enemmän epäselvyyksiä kuin selvyyksiä. Myös Touko oli tahdoton nyhverö ja kykenemätön huolehtimaan lapsensa eduista. Hän antoi Nadjan kohdella lastaan omalla oudolla tavallaan pystymättä puuttumaan yhtään mihinkään.
Molemmat olivat/ovat ilmeisesti persoonallisuushäiriöisiä, mutta Vilja Eerikan hyvinvoinnin varmistamiseksi eivät ammattilaiset riittävästi puuttuneet. Teostaan kumpikin sai myöhemmin oikeudenkäynnissä elinkautisen. Nadja vapautunee vankilasta vuonna 2024. Touko on tiettävästi ehtinyt jo kuolla.
Lapsihan on tunnetusti taipuvainen olemaan loputtoman lojaali vanhemmilleen, vaikka häntä kohdeltaisiin kuinka huonosti tahansa.
Tämän tapauksen seurauksena eri viranomaisten keinoja puuttua perheiden pahoinvointiin on tiettävästi parannettu. Mutta lapsen brutaali murha oli sen hinta.
Kuva: Suomalainen kirjakauppa
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman kirjoittajan lupaa on kielletty.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kirja kirjoitettu, saman tyyppisiä tapauksia on paljonkin meidän hyvinvointi valtiossamme, niistä kaikista ei vain kirjoiteta kirjaa, eikä puhuta niin paljon kuin Eerikan tapauksesta, melkein joka päivä joku tappaa jonkun, ja ikävä kyllä lapsiakin kuolee, jos ei kuole niin ainakin joutuvat väkivallan kohteeksi, sitten nuo raukkamaiset ja mieleltään sairaat miehet raiskaavat pieniä lapsia, mua niin risoo, ennen kaikkea se kun eivät saa kunnon tuomiota siitä, lapsi taas kärsii koko elämänsä.
VastaaPoistaOlen joskus kertonut täällä tämän: Turussa on vieläkin antiikki romu kirppis, jonne 9v.poika meni käymään, niin se omistaja sitoi sen pojan tuoliin, ja kidutti poikaa hirveällä tavalla, ja tappoi, ja sitten mies kuljetti 30km.päähän pojan meidän asuntomme lähelle, mies sai 10v.vankeutta, mutta ekakertalaisena ehkä selvisi puolella, siinäkään ei ole mitään järkeä, vaan pitäisi kerralla olla se tuomio, eikä alentaa. Pojan vanhemmat eivät voineet asua turussa, vaan muuttivat pois, mutta eihän sitä voi unohtaa koskaan silti. Jarkko serkku poika joutui koulukiusatuksi ennen kuolemaansa, ei koulukiusaamista pystytä kitkemään pois kouluista, eikä siihen silloin puututtu, ei liioin nytkään.
En tiedä kiukuttaako ketään niin paljon kuin minua, jo toinen tapaus, eikä mitään osanneet sos.työntekijät+ päiväkodin työntekijät tehdä, miten annetaan lapsen yhä uudelleen mennä tuollaisten raakalaisen isäpuolen ja äidille kun tiedettiin heidän huume taustoistakin, seinän takaa kuultiin pojan huuto monena päivänä, mutta ei menty edes katsomaan, saati ilmoitettu poliisille.Ja se vielä että heidät päästettiin vapaalle, ei heitä olisi saanut päästä vapaalle, kun tuomio joskus tulee, niin mikä se on, ja mihin asioihin puolustajalla on asiansa. kiukuttaa myös tämä myötäilevä oikeusvaltio.
VastaaPoistaEi minunkaan lapsuus kotiasioihin silloin puututtu, 1x ovella sos.naiset kävi vain katsomassa, poliisi myös ovella 2x siinä kaikki.luulisi että ihmiset olisi muuttuneet 60 vuodessa parempaan suuntaan.