Tanssin tähtien kanssa

Katselen tähtitaivasta ja tunnen huimauksen käyvän läpi vartaloni päästä varpaisiin. Katsoessani taivasta nyt 2000-luvulla, tiedän jo paljon siitä mitä näen. Ymmärränkö kaiken, se on eri asia.

Tiedän, että maapallo on pyöreä. Pyörimme Auringon ympäri muiden planeettajärjestelmäämme kuuluvien kappaleiden kanssa. Aurinkokuntamme sijaitsee Linnunrata-nimisen sauvaspiraaligalaksin Orionin haaraksi kutsutun kierteishaaran osassa, tuhansien valovuosien päässä galaksin keskustasta. Linnunradan keskustassa on todennäköisesti supermassiivinen musta aukko. Huimaa vielä enemmän näitä ajatellessani.

Linnunrata

Sijainnistamme johtuen meillä maapallolaisilla on pimeinä, kirkkaina öinä mahdollisuus nähdä Linnunrata koko taivaankannen halki kulkevana vaaleana juovana. Katsoessani sitä, tiedän mitä siellä on – noin suunnilleen – satoja miljardeja tähtiä. Meitä lähin tähti on oma Aurinkomme, joka näyttäytyy meille kovin erilaisena, kuin taivasta pilkkovat pikkuruiset tähdet. 

Tähdet ryhmitellään erilaisiin tähdistöihin ja tähtikuvioihin. Taivaalta löytyy tutut Iso Karhu (Ursa Major) ja Pikku Karhu (Ursa Minor), jotka pysyvät Etelä-Suomesta katsottuna aina horisontin yläpuolella eli näkyvät taivaallamme aina, kun on riittävän hämärää ja pilvetöntä. Sijainti vain näennäisesti vaihtuu.

Monien tuntemat tähtikuviot Otava ja Pieni Otava löytyvät Karhujen tähdistöistä. Kauhan muotoiset seitsemän tähden muodostamat tähtikuviot. Karhun jalat ja pää ovat Otavan ulkopuolella. Otavan kahden kirkkaimman tähden kautta piirretty suora osoittaa Pohjantähteen.

Pohjantähti eli Alfa Ursae Minoris on Pienen Karhun tähdistön ja samalla Pienen Otavan tähtikuvion kirkkain tähti ja se sijaitsee lähellä taivaannapaa. Muut tähtitaivaamme tähdet näyttävät ikäänkuin kiertävän tätä napaa.

Orionin tähdistö

Talvitaivaan kaunistus on Orionin tähdistö. Sen keskellä on kolmen tähden muodostoma rivi, Orionin vyö. Orionin vyön alapuolella sijaitsee Orionin sumu, tähtien välisen aineen muodostama pilvi, tähtihautomo. Sumun alueella syntyy taivaallemme uusia tähtiä. Orionin vyön linjaa pitkin katsottaessa vasemmalle alaviistoon löytyy myös tähtitaivaamme kirkkain kiintotähti Sirius. Sirius eli Alfa Canis Majoris, Koirantähti. Se on yksi meitä lähimpänä olevia tähtiä, etäisyys on "vain" 8,6 valovuotta. Lähin tähtikumppanimme oman Aurinkomme jälkeen on Proxima Centauri, 4,27 valovuoden päässä. Valovuosi on matka, jonka valo kulkee vuodessa. Sekunnissa valo matkaa noin 330.000 kilometriä.

Sirius

Itse asiassa Sirius on kaksoistähti, jonka kumppani on valkoinen kääpiö, jonka valo ei ole paljain silmin nähtävissä. Sirius on 30 kertaa omaa Aurinkoamme kirkkaampi ja niin sanottu valkoinen tähti, mutta näyttäytyy meille välkkyvänä ja matalalla ollessaan kaikissa sateenkaaren väreissä ilmakerrosten vaikutuksesta. Sirius onkin helppo tunnistaa tästä tuikinnastaan.

Taivaanpallo on jaettu nykyään 88 tähdistöön. Tähdistö on tietty alue tähtitaivaasta, jonka tähdet muodostavat Maan pinnalta katsottununa jonkin kuvion. Oikeasti tähdistön tähdillä ei ole sellaista yhteyttä, kuin saattaisi ajatella. Ne sijaitsevat hyvin erilaisilla etäisyyksillä meistä, mutta koska välimatkat ovat niin suuria, ne näyttävät meiltä katsottuna olevan samassa tasossa, kuviossa. 

Osa tähdistöistä ei koskaan näy Suomessa ja esimerkiksi edellä mainittu Orion näkyy vain talvikuukausina. Taivaankantta katsoessamme, me näemme sen osan kuviteltua taivaanpalloa, joka on taivaanrannan yläpuolella. Taivaanpallo ympäröi maapalloa kaikkialla, ja kysessä on käsite, jonka avulla tänäkin päivänä on helpompi käsittää tähtitaivaan liikkeitä, vaikkei mitään maapalloa ympäröivää taivaanpalloa ole oikeasti olemassakaan. Käsitteet taivaankansi ja taivaanpallo olivat olemassa jo kauan sitten. Taivaankansi jo muinaisuomalaisillakin.

Ihailen ja ihmettelen tähtitaivasta. Innostun pohtimaan, mitä löytöjä maailmankaikkeus meille vielä tarjoilekaan. Mitä emme vielä tiedä, mitkä kaikkeuden kolkat ovat kartoittamatta. Mitkä kaikki tähdet yhtyvät tanssiin tähtikirkkaana yönä tähtitaivaan tanssisalissa.

Mitä mahtoi pohtia esiäitini, muinaissuomalainen, kun katsoi laillani tähtiin? Samoja pohti, niillä tiedoilla, mitä tuolloin oli käytettävissä. Oli ajatuksineen enemmän yhtä tähtien kanssa, uskoi tähtiin enemmän kuin minä nyt. Hieman pelkäsikin, luulen, ja kunnioitti, niinkuin minäkin.

Taivaankantta katsoessamme, me molemmat näemme sen melkein samanlaisena. Vähän on muuttunut näkymä, tieto vain on lisääntynyt ja uskomukset vähentyneet.

Pohjoista taivaankantta tai kirjokantta, kuten sitä myös kutsuttiin,  katsellessaan esiäiti kiinnitti huomion Pohjantähteen, taivaannapaan, jonka uskottiin kannattelevan taivaankantta. Tästä syystä sitä kutsuttin myös pohjannaulaksi tai naulatähdeksi. Pohjantähti näyttää pysyvän tänäkin päivänä paikallaan ja muu tähtitaivas vaikuttaa pyörivän hitaasti sen ympärillä.

Pohjantähti

Pohjantähteen kiinnittyi maailmanpylväs ja koko kuvun muotoinen taivaankansi. Maailman pylväs seisoi keskellä kiekkomaista maanpintaa. Ja kannan juuressa sijaitsi valtaisa pyörre ja sen lähettyvillä oma Pohjolamme, ikikylmä maa, ongelmien ja sairauksien tyyssija. Taivaankannen reunan ja Maan reunan välisessä raossa oli Lintukoto, jonne muuttolinnut lensivät talveksi. Tiedettiin jo tuolloin, että Lintukoto oli etelän tai lounaan suunnassa. Linnunrata eli kotigalaksimme vaalea juova taivaalla oli muuttoreitti, jota linnut käyttivät matkallaan lintukotoon ja takaisin. Alunperin muinaissuomalainen nimitys Linnunrata juontuu itämerensuomalaisten pyhän linnun joutsenen reitistä taivaan halki Lintukotoon.

Esiäiti ajatteli tähtien olevan joko kiinni taivaankannessa tai taivaankannen reikiä, joista valo paistoi läpi. Aurinko ja Kuu sijaitsivat taivaankannen alla. Esiäidin aikaiset tietäjät katsoivat ja tutkivat tähtitaivasta ja varsinkin Otavaa. Muita tärkeitä tietäjien voimanlähteitä olivat luonnollisesti Aurinko ja Kuu, Pohjantähti, Orionin tähtikuvio ja Orionin vyö, Kalevan miekka, Seulaset eli Väinämöisen virsut, aamutähti eli Kointähti eli Venus ja ehtootähti, myöskin Venus. Tuolloin ei ymmärretty, että kyseessä oli sama tähti, joka ilmaantui taivaankannelle eri vuoden aikoina eri vuorokauden aikaan ja vielä eri paikkaan.

Esiäiti katseli taivaankantta varmasti sama tunne sydämessään kuin minulla on tänä päivänä. Minä luulen tietäväni enemmän, hän eli enemmän läsnä ja oli luonnon kanssa yhtä. Molemmat tunnemme uteliaisuutta, mielenkiintoa ja pelkoa hieman eri näkökulmista. Kumpikaan meistä ei tiedä kaikkea eikä ymmärryksemme riitä kaikkea saatavilla olevaa tietoa käsittelemään. Kun tulevaisuuden äitihahmo tuhansien vuosien päästä Maan kamaralla pohtii tähtitaivasta katsoessaan samoja asioita, kuin esiäiti ja minä omana elinaikanamme, mitä tietoa mahtaa hänellä olla käytettävissään ja mitä hän mahtaa tuumailla meidän uskomuksistamme ja tiedoistamme silloin.

Tekstin lähteet: www.ursa.fi ja Wikipedia

Kuvien ja tekstin luvaton kopiointi on kielletty.

Kuvat: Pixabay