Klassikkoharrastuksen päivittäminen: Perhosten kerääminen

Ala-asteen opettajamme Irene kysyi aikoinaan meiltä oppilailtaan kiinnostaisiko meitä aloittaa uusi harrastus.

Hän kertoi hieman tarkemmin asiasta ja meitä oli sitten kourallinen 10-vuotiaita, jotka halusimme aloittaa uuden lajikokeilun. Perhosten ja hyönteisten keräilyn. 

Edellytyksenä oli, että kotoa saisimme tarvittavat välineet: siniharsoisen haavin, perhosten siipien levitys- ja kuivauslaudan (balsapuusta), hyönteisneuloja, eetteriä, lasipurkin ja pumpulia. Isäni askaroi haavin ja levityslaudan ja minä kävin ostoksilla hommaamassa muut tarpeet. Hyönteisneuloja myytiin kirjakaupassa ja eetteriä apteekissa. Muina pikkunaisina marssin apteekkiin pyyntöni kanssa. Eikö mitä – marssin sieltä samoin tein ulos eetteripullon kanssa ohjeistettuna, että ottaisin ensi kerralla saman ruskean lääkepullon mukaan, niin saisin ostokseni halvemmalla. Näin sitten aina teinkin.

Rekvisiitta kunnossa. Ensimmäisiä perhosretkiä teimme opettajan kanssa, jotta hän pääsi näyttämään meille hyönteisten työstön. Perhonen haaviin ja haavista lasipurkkiin, jonne oli juuri saalistuksen jälkeen laitettu eetterillä höystetty vanupallo. Katsoimme ihmeissämme, kuinka perhonen räpytteli ensin kiivaasti siipiään ja sitten hidastetusti ja lopulta nukahti ikiuneen lasiseen arkkuunsa. Jonka jälkeen vielä tovi odottelua, jotta taintuminen oli varmasti tapahtunut.

Perhosretken jälkeen tapahtui perhosten työstö. Keskiruumiin paksuimmasta osasta lävistys ohuella perhosneulalla, jonka jälkeen asettelu levityslaudalle perhosen vartalo laudan keskiuralla. Kun perhonen oli neulalla laudassa kiinni, neulojen avulla suoristettiin siipien asento mahdollisimman kauniiksi, jotta siipikuviot olivat esillä. Yhdelle laudalle mahtui noin 4 – 5 perhosta. 

Sitten muutamien päivien odottelua, jotta perhoset olivat kuivuneet muumioiksi ja jähmettyneet asentoihinsa. Jonka jälkeen irroitettiin siipiä paikallaan pitäneet neulat ja siirrettin perhosruumiit musteensinisellä sametilla vuorattuun kehikkoon, johon tuli lasikansi päälle. 

Sain kokoelmiini useita nokkosperhosia, joka oli tuohon aikaa yksi yleisimmistä perhosista. Sitruuna-, kaali- ja lanttuperhosia oli myös runsain määrin. Auroraperhonen oli yksi suosikeistani ja kaikki sini- ja kultasiivet, myös apollo on jäänyt mieleen. Oransseja, ruskeapilkkuisia perhosia oli niin monia ja toisiaan muistuttavia, etten oikein koskaan oppinut niitä erottamaan toisistaan. Poikkeuksena herukkaperhonen, joka oli helppo erottaa liuskareunaisten siipien perusteella. Monet ruskeat, yleisetkin, kuten tesmaperhonen, jäivät vaille huomioitani juurikin tuon vaatimattoman ruskean värinsä vuoksi. Vaikka löytyy ruskeistakin perhosista useita kaunottaria, kuten esimerkiksi metsänokiperhonen, papurikot, amiraali sekä tietysti upea suruvaippa. 

Paksuvartaloiset perhoset eivät minua innostaneet, mutta yksi on jäänyt mieleen, piippopaksupää, paksupäiden heimoon kuuluvat oranssi perhonen, jonka sain napattuakin. Hauskaksi sen teki meidän keräilijöiden mielestä mielleyhtymä erääseen Piippo-sukunimiseen opettajaamme. Kyllä meitä asia aikansa tirskutti ja opettaja tietysti ihmetteli, kun taululle on ennen tunnin alkua töherretty kyseenalainen taideteos piippopaksupäästä. 

Koskaan en saanut haaviini havittelemaani neitoperhosta, yhden kerran sen lapsena vain näinkin. Ritariperhosta en koskaan päässyt tuolloin edes näkemään. Vaikka yritettiin niitä kerran metsästää koko perheeni voimin. Lähdimme kaupungin ulkopuolelle niityille ja isäni halusi avittaa. Hän lähti hiipimään perhosten perään ja kun jonkin lentävän yhytti, lähti sen perään juoksemaan haavi ojossa. Me muut nauroimme hassua näkyä mahat kippurassa, jonka tuloksena mars autoon ja takaisin kotiin. Harrastukseni jatkui omin voimin.

Muita hyönteisiä en kerännyt, perhoset olivat minun juttuni. Muistan kuitenkin, kun kerran törmäsin mahtavaan sarvijaakkoon ja jos tuolloin olisi ollut kännykkäkamerat olemassa, olisin napannut siitä kuvan opettajaani varten, jonka kokoelmista sarvijaakko puuttui. Se oli nimittäin sen verran kovan näköinen kaveri, etten halunnut sitä purkkiini metsästää. Kerroin sitten vain opettajalle, mitä olin nähnyt, josta hän olikin innoissaan ja iloinen puolestani.

Muutamia kymmeniä vuosia myöhemmin tuli mieleen viritellä harrastusta uudestaan eloon. Kaikki tarvikkeet olivat vielä tallella lukuunottamatta tietysti eetteriä. Ei muuta sitten, kuin kohti apteekkia. Sepä ei niin vain käynytkään. Minua palvellut henkilö haki apteekkarin paikalle, joka tiedusteli tarkkaan eetterin käyttötarkoitusta, jonka jälkeen pitivät porukalla palaveria takahuoneessa. Olin ilmeisesti sen verran normaalin oloinen, että myivät minulle pullonpohjallisen eetteriä saatesanoin, että hae sitten tarvittaessa lisää. No, maailma oli välissä muuttunut, mutta mietin tietysti, miten olin lapsena yksin saanut ostettua täysiä eetteripullollisia ilman mitään ihmettelyjä. Nyt sitä itsekin ensimmäistä kertaa ihmettelin. Ei kuitenkaan sitten enää tässä vaiheessa niin innostanut tämän harrastuksen uudelleen virittely, joten perhoset saivat olla osaltani rauhassa.

Palasin kolmannen kerran perhosten pariin muutamia vuosia sitten. Perhosten keräily edellä mainituin tavoin oli tullut tässä välissä kielletyksi, joten saalistusvälineenä oli tällä kertaa kännykkäkamera. Neitoperhosia olen bongannut jo useana kesänä samoin ritariperhosia, jotka tuntuivat olevan kovin ihastuneita mökkipihan syreeneihin. Se on melkein kuin pieni lintu lentäisi, kun suurin päiväperhosemme ritariperhonen liihottaa ohitse. Nokkosperhosia en ole nähnyt moneen kesään, niitä, joita lapsuudessa näki melkein joka kukassa.

Perhosharrastus on tarjonnut oivalluksia katsoa kesäluontoa ihan eri silmin. Tunnen useita perhosia ja muistan miltä kukilta niitä tai niiden toukkia todennäköisimmin löytää. Samalla tulee siis tutustuttua kasvimaailmaan. Myös perhosten upeat toukat ovat tuttujani eivätkä ollenkaan ällöjä, niinkuin monen suusta kuulee.

Perhosharrastukseni on vuosien myötä muuttanut muotoaan ja laajentunut kukkaisharrastukseen. Puutarhaani olen valinnut paljon perhoskukkia ja näin toivottanut pikkuystävät tervetulleiksi esittelemään kauniita siipiään ja tekemään samalla hyödyllistä pölytystyötä.

Päiväperhoset suunnistavat keltaisten, sinisten ja violettien kukkien luokse. Punaista väriä ne eivät oikein erota. Kukkien tuoksu on tärkeä perhosten houkutin sekä aurinkoinen ja tuulensuojainen kukkamaa. On myös hyvä olla eri aikaan kukkivia perhoskasveja, jotta kavereille riittää mettä keväästä syksyyn.

Perennoista hyviä perhoskasveja ovat: piiskut, asterit, nauhukset, auringontähti, maksaruohot, punahatut. 

Yrteistäkin perhoset pitävät, kun niiden antaa kukkia: ruohosipuli, mintut, meiramit, timjamit, oreganot. 

Puuvartisista kasveista hyviä ovat edellämainittu syreeni ja raita. 

Luonnonkasveista päiväperhosten suosikkeja ovat ahdekaunokki, ruusuruoho, purtojuuri, pietaryrtti, päivänkakkara, apilat ja ohdakkeet.

Amiraali

Apollo

Nokkosperhonen

Ritariperhonen

Sitruunaperhonen

Lauhahiipijä, paksupäiden heimoon kuuluvaa piippopaksupäätä muistuttava yleisin paksupäämme.

Kivat sivut avuksi perhosten bongailuun: www.luontoportti.com/suomi/fi/