Muistatko kätilösi?

Kuopuksen pienenä askartelema enkelikortti. Enkeli muistuttaa minua nyt Vuokosta.

Minä muistan! Muistan heidät kaikki kolme. Riitta, Teresa ja Vuokko - tässä järjestyksessä.

Muistan selvästi heidän kasvonsa, melkein äänensäkin. Riitta ja Vuokko piirtyvät mieleeni perinteisinä, äitihahmoisina valkeina sisarina. Teresa pääsi aikanaan yllättämään pirteän punasilla hiuksillaan ja tatuoiduilla käsivarsillaan. Muistan, kuinka yritin kaiken äheltämisen keskellä salaa vilkuilla mitä tatuoinnit esittävät - en tiedä olinko siihen ikään ja hetkeen mennessä edes nähnyt aitoja ja oikeita tatuointeja ja vieläpä niin läheltä.

Riitta auttoi maailmaan Esikoisemme, Teresa Keskimmäisen ja Vuokko Kuopuksen. Nämä kätilöt tulivat niin lähelle, niin isoksi osaksi elämämme kolmea suurinta tapahtumaa, että heidän kuvansa tallentuivat verkkokalvoillemme luultavasti loppuelämämme ajaksi. Tutustuimme heihin heidän työvuoronsa pituisen matkan ajan ja silti heidän merkityksensä ehti tuossa hetkessä kasvaa valtavan suureksi.

Satuin vastikään samalle kurssille erään ikäiseni kätilön kanssa. Niinkuin tiedätte, naisten kesken, hyvässä porukassa mennään äkkiä syntyihin syviin. Niinkuin tuolloinkin. Puhuttiin syntymästä, elämästä ja kuolemastakin. 

Olin muutama viikko aiemmin nähnyt sunnuntain sanomalehdessä Vuokon kuolinilmoituksen. Minun kätilöni oli kuollut. Niinkuin monen muunkin. Itku tuli. Ja se yllätti minut, ja sitten ei kuitenkaan yllättänyt. Vuokko oli ollut paikalla Kuopuksen syntyessä, auttanut hänet maailmaan, osallistunut tähän tapahtumaan, jota ihmeeksikin joskus ajattelen. Uuden elämän ihmeeksi.

Uudelta kurssikaverilta kuulin Vuokon kohtalosta. Hän tunsi kaikki kolme "minun kätilöäni" ja tiesi kertoa kahden muun kuulumisista. Toinen kurssilainen ihmetteli, miten muistin kaikki kätilöni yli 20 vuoden takaa nimeltä, johon tämä kurssilla mukana ollut kätilö kertoi, että kyllä ihmiset muistavat. Puolisotkin muistavat - ne, jotka ovat olleet synnytyksessä mukana. Monet liikuttuvat kohdatessaan kätilönsä vuosienkin päästä. En yhtään ihmettele.

Ennen vanhaan, silloin kun minäkin synnytin, saati vuosia sitä aiemmin, kätilö oli synnytyssalin johtaja. Napakka ja arvonsa tunteva. Kun Esikoisemme syntyi, Riitta-kätilömme oli juuri tällainen. Ja se sopi tietämättömälle hyvin. Että joku otti ohjat käsiin.

Teresa oli ronski, puheissaan ja toimissaan ja hän joudutti Keskimmäisen synnytystä  manuaalisesti, jotta lapsi ehtisi syntyä Teresan työvuoron aikana (ts. Teresan ei tarvinnut jäädä ylitöihin).  Hän nimittäin hieroi kohdunsuuta käsin supistuksen aikana, niin että se pehmeni ja aukesi nopeammin ja tämä temppu sattui ihan vietävästi. Mutta eipähän tarvinnut venyttää synnytys- eikä työaikaa, kun kohdunsuu venyi sukkelammin.

Vuokko ei meinannut uskoa, että Kuopus on syntymässä, vaikka kiemurtelin jo tuskissani. Supistuksia mittaava laite oli lipsahtanut pois paikaltaan. Minua supisteli valtavasti, mutta kun piirturi näytti lähes viivaa, niin Vuokko oli klo 23.00 antamassa minulle yötä vasten unilääkettä ja sanoi, että palaillaan sitten aamusella. Kuopus syntyi reilun tunnin päästä klo 00.12. Hyvä, kun Vuokko viimein uskoi, että lapsi on tosiaan syntymässä ja ehdittiin synnytyssaliin.

Esikoisen synnytys kesti 42 tuntia Keskimmäisen 6 tuntia ja Kuopuksen reilun tunnin. Mistään ei jäänyt traumaa, kipukin loppui aina siihen, kun kätilö nosti lapsen rinnalle. Lämmöllä heitä kaikkia muistelen, kätilöitäni, kolmea viisasta naista.

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.