keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Pyöräilykypärä yllyttää riskinottoon


Tämän postauksen tarkoitus ei mitenkään ole esittää pyöräilykypärää tai sen käyttöä huonossa valossa. Päinvastoin. Itsekin käytän aina ja olen jopa uskaltanut sekaantua toisen pyöräilijän kypärän puuttumiseen. 

Saksalaisen Friedrich Schiller Jena -yliopiston sekä kanadalaisen Victoria -yliopiston tutkijat tutkivat yhteisessä kokeessaan kypärän käytön vaikutusta riskinottohalukkuuteen. 

Vapaaehtoiset koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, joista toiselle annettiin pyöräilykypärät päähän. Sitten kaikki pelasivat tietokoneella korttipeliä. Peliin sisältyi riskinottoa. Heidän aivotoimintaansa mitattiin elektrodeilla. Tutkijat tarkkailivat koehenkilöiden intoa ottaa riskejä.



Kypärä ei kuitenkaan saanut ihmisiä valitsemaan suurimman riskin vaihtoehtoa, mutta se vaikutti siihen, kuinka houkuttelevina he näkivät pienen ja suuren riskin. Ero koehenkilöiden välillä näkyi myös aivokuvauksessa. Kypäräpäisillä aktivoituivat selvästi vähemmän aivoalueet, jotka osallistuvat riskien punnitsemiseen. 



Kypärän käyttäminen tuottaa siis turvallisuuden tunnetta, joka on mitattavissa aivotoiminnassamme. Kypärän vaikutus on hypnoosin lailla alitajuinen. 

Erikoinen Asiantuntija on pyöräillessään huomannut saman. Joskus on kypärä unohtunut kotiin tai työmaalle ja sen huomannut niin kaukana, etten ole viitsinyt enää palata sitä hakemaan. Niin kauan menee hyvin, kun ei sitä (kypärän puuttumista) huomaa.

 


Mutta kun pyöräilee ilman kypärää, tuntuu melkein siltä kuin pyöräilisi alasti. Vauhtia on pitänyt hiljentää huomattavasti. Tosin en ole koskaan pyöräillyt alasti, enkä tarkoita, että silloin (alasti pyöräillessä) pitäisi erityisesti hiljentää vauhtia. 

Toisinaan taas ”kypäräpäissään” tulee ajettua tarpeettomankin lujaa. Jos siinä vauhdissa tulisi äkkipysäys vaikka auton kylkeen tai pöpelikköön, niin olisi siinä muutakin vaarassa kuin kypärän suojaama pää. 

Edelliseen perustuen voisi ajatella myös niin, että kypärä päässä pyöräileminen suojaisi aivoja myös ”sisältä päin”, kun riskien punnitsemiseen osallistuvat aivoalueet eivät aktivoidu liikaa. 

EAn mielestä pyöräilykypärän käyttö pitäisi säätää lailla pakolliseksi. Jos pyöräilisi ilman kypärää, "rikoksentekoväline" eli pyörä menetettäisiin valtiolle.

Lähde: Tiede-lehti 11/2019

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen luvattomasti on kielletty. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!