Paikallisessa sanomalehdessä oli juttu armeijasta kotiutuneista naisista. Näkökulmana oli, että vaikuttiko Venäjän hyökkäys Ukrainaan heidän turvallisuudentunteeseensa.
Eräs heistä kertoi, että oli harkinnut Puolustusvoimista itselleen työpaikkaa ja sotilaan ammattia. Mutta hän oli sittemmin huomannut, ettei nauttisi armeijasta työympäristönä.
Pitääkö työympäristöstä nauttia? Oletko sinä valinnut ammattisi sen mukaan, nautitko työympäristöstä vai et? Nykyajan nuoret ovat fiksumpia kuin me vanhat ”sotaratsut”, kun asettavat ihanteensa näin korkealle.
Aikanaan ammatinvalintaa tehdessäni (jota en ole oikeastaan tehnyt vieläkään) en paljoa ajatellut työympäristöjä. Mutta no, ehkä itsekin huomaamattani tajusin ottaneeni työympäristönkin huomioon.
En pidä mistään kylmästä ja/tai likaisesta. Ilmankos päädyin siistiin sisätyöhön nykyiseen ammattiini konttorirotaksi ja silloin tällöin keikkailen eräissä muissa töissä, joita tehdään siistissä työympäristössä.
Eläimiä rakastan melkein kuin omia lapsia, mutta en voisi kuvitella mitään eläimiin liittyvää työtä, paitsi ehkä eläinlääkärin työ, mutta siihen ei olisi aikanaan paukut riittäneet. Paitsi ehkä jos asia olisi nuoruudessa ollut joku ”must have”.
En kyllä nykyisestäkään työympäristöstä varsinaisesti nauti, mutta kyllähän se menettelee, jos ei ole vetoa eikä tolkutonta hälinää. Molempia riittää toisinaan, paitsi silloin kun teen etätöitä.
Etätöissä ollessa työympäristöstä voi todellakin nauttia. En kärsi siitä mitenkään, että teen töitä samassa huoneessa missä nukun. Molemmat toiminnot mahtuvat hyvin samaan huoneeseen, vaikka nukun yksin 140cm leveässä sängyssä. Kaiken muun voi tehdä sitten muualla ja usein työpäivän jälkeen pistänkin huoneen oven kiinni kuten myös viikonloppuisin päivällä.
Vessaan, jääkaapille ja kahvinkeittimelle on lyhyt matka. Ruokailut on hoidettu niin, ettei puolta tuntia kulu syömiseen, vaan voi virkistäytyä jotenkin muutenkin, käydä vaikka ulkona tai viikata puhtaat pyykit tai leikkiä hetken Haukkulin kanssa. Raitista ilmaa tulee alle puolen metrin päästä, kun avaa ikkunan eikä vedosta tarvitse todellakaan kärsiä. Ja kun itse siivoaa, niin saa niin siistiä kuin haluaa.
Äänenkäyttöään hallitsemaan kykenemättömiä työkavereita ei parveile kailottamassa työhön liittymättömiä asioita 2-20 metrin päässä ja ovikellon pimputusta ei kuulu. Paitsi jos postinkantaja tuo jotain lähetystä, joka on tilattu kotiinkuljetuksella (harvoin) tai ei mahdu laatikkoon. Tänään tilasin netistä momenttiavaimen, joka tuodaan kotiovelle asti.
Joten vastaukseni otsikon kysymykseen on kyllä. Työympäristöstä pitää saada nauttia. Nuori naissotilas oli ihan oikeassa. Työympäristöstä nauttiminen pitäisi kirjauttaa ihmisoikeuksien luetteloon.
Sitten ajatukset karkaavat taas muualle. Kermape*se täällä ulisee jostain pölystä ja vedosta, kun maailmalla lapsityöläiset raatavat henkensä kaupalla pimeissä kaivoksissa ja tehtaissa. Tasan ei mene nallekarkit eivätkä koskaan tule menemään.
Kuvat: Pixabay
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Tuo lopun vertaus on whatabaotismia ja sellaisenaan tyhmää, asioiden vertaaminen ei tuolla tasolla onnistu/toimi, opin sen tuossa viime syksynä, kun noita käytin ja joku huomautti asiasta. Vanhakin oppii;)
VastaaPoistaNo näin se varmasti on. Välillä tulee vaan huono omatunto ja sellanen fiilis, että tulee naristua turhasta.
Poista
VastaaPoistaMinun työympäristö silloin yli 35v.sitten oli niin erilainen että tänä päivänä ei sellainen menettelisi päivääkään, työpaikkani lähellä oli maatila, jossa oli lehmiä, aamuisin sieltä tuotiin maitokärrillä tonkallinen täyttä lehmän maitoa, päältä kuorittiin kerma pois, sitä annettiin asukkaille ja siitä tehtiin ruoka ja kahvileivät, talossa oli myös kissa joka sai kermaa myös. Oli myös perunanistutus päivä, sitten oli perunannosto päivä, perunat vietiin kellariin, ei missään tänä päivänä tehdä niin, puutarhakin oli, josta sai raparperit, omenat, viinimarjat, vadelmat, metsästä käytiin mustikkaa ja puolukkaa, myös sinne sai myydä metsän antimia, mitä nyk. ei voi tehdä, pihassa oli puulämmitteinen sauna, se oli koko päivän työ, yksi saunotti ja yksi toi asukkaita saunaan, oli kesä tai talvi, saunottaja sai viimeisenä käydä saunassa ja sai kunnon lepo kahvitauon.
Oli petivaatteitten tuuletuspäivä, ja mattojen hakkaamispäivä joka viikko.
Useasti yövuorossa piti tehdä seuraavan päivän ruuat, mitä ei nyk. enää kukaan tee, eli salaatti, jälkiruoka, liha paloitella ja paistaa se, aamupuuro, voileivät, kahvit, piti viikata pyykit, lakanatkin pestiin,
mitä ei enää kukaan työpaikalla tee, tein jopa sätkiä yhdelle asukkaalle, niin että huulet oli rikki nuolaistessa jokaista rizla paperia, missä välissä ehdin käydä kierroksella asukkaiden huoneissa
tai vessattamassa, no en oikein ehtinyt, karkaamisia oli,
joku kuoli tai sairastui, Oli muitakin asioita, joita ei nyky päivänä saa eikä voikkaan tehdä, koko järjestelmä jossain vaiheessa muuttui, alettiin pitää huolta henkilökunnasta ja heidän hyvinvoinnista, työtä kevennettiin aina vain kevyemmäksi ja virkistys reissuja tehtiin, ja joululahjatkin saatiin, ne ajat on muistoissa, on mitä vanhana sit muistella, rakastin ihmisläheistä työtäni alusta loppuun asti.
No aika hurjalta kuulostaa. Kyllä olet saanut olla monitaituri ja jaksaa ihan järjettömiä työpäiviä.
PoistaKyllä työympäristön viihtyisyydellä on merkitystä. Itseä ahdistaa vanhat ja kulahtaneet rakennukset, sellaiset homeiset 70- 80- lukujen tekeleet, joissa usein koulut ja päiväkodit sijaitsevat. Toisaalta oli ihanaa olla töissä hienossa vaatekaupassa, joka sijaitsi funkistalossa, kävelykadun varrella.
VastaaPoistaNo silloin nuorempana ehkä jaksoi paremmin, mutta kotiin kun tuli, ei jaksanut paljoa enää tehdä mitään, loppu vuodet olinkin osa-aika eläkkeellä, viikko töitä ja viikko vapaata, vaikka työ oli jo sitten kevyempää, niin ikäkin jo painoi, tai se oli enempi henkisesti rasittavampaa, koska osittain vanhukset vaihtui nuorempiin mielenterveys kuntoutettaviin.
VastaaPoista