Iida Rauman kolmas romaani palkittiin Finlandia- palkinnolla kaunokirjallisuuden sarjassa tänä vuonna. Kirja on paksu, sivuja on 400. Mutta kuuntelin sen BookBeatista äänikirjana. Siellä sen kuunteleminen kesti yli 13 tuntia, vaikka lukija pajatti tekstiä menemään sellaista tahtia, ettei taukoa meinannut löytyä, jos piti kuuntelu hetkeksi katkaista.
Kirjahan kertoo koulukiusaamisesta ja -väkivallasta sekä muusta sortamisesta, jota lapsiin kohdistetaan. Näin yhdellä lauseella sanottuna. Välillä teksti tuntuu aika puuduttavaltakin, varsinkin ensimmäisen luvun aikana. Toisen luvun aikana vasta teksti pääsee kunnolla vauhtiin. Tai sitten on niin, että se ensimmäinen luku pitäisikin kuunnella uudestaan sen jälkeen, kun on koko kirjan kuunnellut. En kyllä siihen aio lähteä, sen verran suuri määrä hyviä kirjoja odottaa BookBeatissa kuuntelemistaan.
Kirjan tapahtumat, ainakin suuri osa niistä on tapahtunut kirjan kirjoittajalle itselleen. Sitähän ei kukaan voi tietää, ovatko ne tapahtuneet juuri sellaisina ja onko ehkä jotain liioiteltu. Mutta varsin karmeaa luettavaa se paikoitellen on. Onkohan näitä asioita koskaan sanottukaan näin suoraan? Henkistä väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta, sortoa, mitätöimistä, fyysistäkin väkivaltaa. Tekijöinä alakoulun oppilaat toinen toisilleen yksin sekä ryhmässä sekä opettaja ja muut koulun aikuiset yksin sekä ryhmässä.
Omassa koulussani en muista havainneeni tai kokeneeni missään tapauksessa noin kovaa koulukiusaamista, mutta olinkin koulussa 20 vuotta aikaisemmin ja pienemmällä paikkakunnalla kuin kirjoittaja. Meidän kouluissamme käytös ainakin oppilailla toisiaan kohtaan oli suorastaan sivistynyttä tämän kirjan kirjoittajan kokemuksiin verrattuna.
Mutta sen sijaan jotain tuttuja välähdyksiä tulee mieleen omilta kouluajoilta, kun kirjoittaja kertoo opettajansa edesottamuksista. Kuvauksen mukaan opettaja vaikuttaa täysin ammattitaidottomalta. ”Opettajakin on vain ihminen”, sanotaan kirjassa. Kyllä, mutta silti ei hän saa toimia oppilaitaan kohtaan niin, että joku tai jotkut traumatisoituu lopuksi iäkseen.
Ja varsinkin samankaltaisia kytköksiä tulee mieleen myöhempinä aikoina työelämästä. Kirjailija puhuukin hahmonsa äänellä, että opettajalla on aivan liian paljon valtaa oppilaisiinsa nähden. Samaa mieltä olen työpaikan lähiesimiehestä, jolla usein on aivan liian paljon valtaa työpaikallaan. Se on vahingollista koko yhteisölle ja yritykselle, jos sitä valtaa käyttää siihen ja esimiestyöhön kykenemätön ihminen. Mutta ei nyt mennä siihen enempää. Tulipahan vaan mieleen.
Suvi Ahola kirjoittaa Helsingin Sanomissa julkaistussa arvostelussaan: "Koulu on vain esimerkki laitoksesta, joka ei voi muuta tehdäkään kuin alistaa: hauras hierarkia pakottaa "yhteishenkeen", joka edellyttää sekä autoritaarista johtamista että yleisen pahan olon suuntaamista syntipukkeihin. Näitä - aina jollain lailla erilaisia - yksilöitä kiusataan yhteisvoimin, ja se taas voimaannuttaa yhteisöä entisestään, saa sen pitämään käytöstään luonnollisena ja legitiiminä."
Tuossa kappaleessa on tiivistettynä iso osa kirjasta. Kirjan hahmo A. sanoo osuvasti, että aikuisten kesken vastaavanlaiset tapahtumat ovat rikoslain alaisia, mutta koululaisten kesken sama asia on vain "koulukiusaamista", johon ei pystytä puuttumaan, halutaanko edes.
Hävitys on myös mielenkiintoinen ja mittava selostus Turun ja lähialueen historiasta sekä rakennuksista. Jos olisin turkulainen tai muuten paremmin kaupunkia tunteva, kirja olisi varmasti siinä suhteessa vielä mielenkiintoisempi. Kirjailija on tehnyt perusteellisen pohjatyön ja kirjoittanut kirjaansa kuusi vuotta. Sen kyllä huomaa. Mitään ei ole sanottu puolinaisesti ja kieli on selkeää. Lukija on selväsanainen, paitsi hetkittäin ehkä vähän monotoninen.
Kirja on Finlandiansa varmasti ansainnut, mutta en ole lukenut muita ehdokkaita vielä ainakaan. Voittajan valintaan saattoi vaikuttaa myös valinnan tekijän tausta turkulaisena pappina ja piispana sekä ev.lut. kirkon edustajana, joka haluaa ehkä kirkastaa ja uudistaa kirkosta saatavaa kuvaa queer-kulttuurin (?) hiljaisessa hyväksymisessä. Niinpä en yhtään yllättynyt siitä, että kirjassa oli homoseksuaalisuus taustalla vaikuttamassa.
Kuvat: Suomalainen kirjakauppa
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Mielenkiintoinen teos. Vai onko sittenkään, jos kirja on tosi tapahtumien ja subjektiivisen kokemus tarkoituksella huurrutettu ja provosoiva taideteos. Itseäni kiinnostaa toki ihan työni puolesta, mutta joululomalukuluettelossa teos ei ole. Kevätlukukauden puolella sitten. Postauksessasi on tosi hyviä nostoja työelämään ja omiin kokemuksiin kouluajoilta .
VastaaPoista