torstai 29. syyskuuta 2022

Unettomat yöt, pimeät päivät




Kyllä ihmisen pitää saada nukkua yönsä. Muuten elämästä katoaa ilo ja päivistä valo. Uneton yö takaa sen, että päivästä tulee sumuinen ja olosta sekava. Kun unettomia öitä on takana monta, on olo sen mukainen. Uupunut, jopa tuskainen. En uskalla edes kuvitella miltä vuosien unettomuus tuntuu. Itsellä näitä unettomia öitä on takana "vasta" kuukausien ajalta ja väliin mahtuu monia hyvin nukuttuja öitä.

Nukahtamisen kanssa ei minulla ole mitään ongelmaa. Nukahdan helposti luettuani ensin puolisen tuntia kirjaa. Sitten sammutan valot ja nukahdan saman tien. Mutta sitten tulee herätys - melko täsmälleen samaan aikaan joka yö. Kellon digitaalisessa näytössä loistavat punaiset numerot 01.30. Miten numerot näyttävätkin pimeässä kuin kiiluvilta verenhimoisilta silmiltä. Herääminen tapahtuu kuin salamaniskusta, olen täysin hereillä eikä uudelleen nukahtamisesta ole tietoakaan. Valvon tunnista kahteen tuntia, jonka jälkeen nukahdan herätäkseni uudestaan punasilmäisen kellokaverin näyttäessä lukua 05.00 tai niillä main. Herätyskello on soimassa seitsemän maissa, joka aiheuttaa oman tuskansa. Jos pääsisin heti takaisin uneen, ehtisin nukkua vielä pari tuntia. Vaan kun en pääse. Uni tulee hetkeä ennen kuin herätyskello soi, siltä se ainakin tuntuu.

Kellon soidessa tiedän, että päivästä on tulossa taas kauhea, kun uupumus painaa päälle heti aamusta alkaen ja iltaan on pitkä matka.


Muumi-pussilakanat kutsuvat nukkumaan kauniita unia, vaan ei auta...


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.


12 kommenttia:

  1. Itse pystyn nukkumaan silloin kun nukuttaa ja olen huomannut että se aika nukkua siirtyy vuodenaikojen ja oman, hlökohtaisen vrk-rytmi mukaisesti. Itsensä nukkumaan pakottaminen tiettyyn aikaan ja herääminen tiettyyn, ei ole luonnollista vaan minkäs teet kun yhteiskunnan pitää pyöriä enimmäkseen päivisin. Nyt olen pitkästä aikaa niin sanotussa normirytmissä eli heräsin ysiltä. Pari viikkoa sitten vielä nukuin tähän aikaan makeimmillaan, heräten iltapäivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Näin se on - olemme pakotettuja tiettyyn unirytmiin pääsääntöisesti koulu- ja työelämän takia. Luontainen nukkumisaika ihmisellä lienee se, että.valoisan aikaan valvotaan ja pimeällä nukutaan. Meillä Suomessa tässäkin on omat haasteensa!

      Poista
  2. Tuo heräily tiettyyn kellonaikaan öisin on kyllä selvä merkki stressistä. Itse koin aikoinaan samaa, kun olin töissä siellä päiväkotihelvetissä. Keho kävi jotenkin ylikierroksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Niin, uni ja nukkuminen reagoivat kyllä varsin nopeasti stressiin. Siitä tulee helposti kierre, kun nukkumattomuus alkaa stressata.

      Poista
  3. Itsellenikin tulee mieleen, että stressaatko jostain tai käytkö muuten ylikierroksilla. Stressaantua voiko pelkästä huonosta unestakin, jolloin asiasta tulee huono kierre. Toinen mieleen tuleva asia on uniapnea, joka on yllättävän yleinen vaiva. Jos heräät joka yö samaan aikaan, se varmaan johtuu unisykleistä, eli heräät heti kun syvä uni vaihtuu kepeämmäksi.
    Itselläni on auttanut unettomuudessa sen hyväksyminen, eli hyväksyn sen että nukun huonosti, heräilen monta kertaa yössä ja joskus saatan valvoa tunnin tai pari. Korvaan huonoa nukkumista pitemmillä unilla ja paikkaan tarvittaessa päivänokosilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kyllä stressaantuneena nukkuu huonommin. En koe olevani stressaantunut, mutta ehkä sitäkään ei itse vain huomaa. Keho ja mieli kyllä reagoivat siihen silti.

      Poista
  4. Herääminen tietyn aikaan yöstä voi olla ennuste uni-apneasta. Herääminen klo neljän ja viiden aikaan käytetään termi sudenhetki, jolloin herätään vertauskuvannollisesti susien ulvontaan. Tähän on huomattu vanhainkodeissa, jolloin he heräävät siihen ja pelko voi silloin hiipiä koska pelkäävät yksinäisyyttä ja alkavat kiihkeästi odottaa aamun valkenemista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Yöllä kaikki asiat tuntuvat pahemmilta ja pelot pelottavammilta. Yöllä sitä on jotenkin niin yksin.
      Sudenhetki kuvaa hyvin tuota yön pimeän ja pelon hetkeä!

      Poista
  5. Stressi kävi täälläkin mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tiedostamatonkin ylikuormittuminen voi viedä yöunet.
      Ihminen ei välttämättä aina tajua olevansa stressaantunut.

      Poista
  6. Täälläkin kävi mielessä stressi, joka voi vaikuttaa ruokahaluunkin. Stressissä tulee epäterveellisiä ruokahimoja. Todella toivon, että tilanteesi paranesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja toiveestasi! Sitä minäkin toivon, että tilanne pian kohenee!

      Poista

Kiitos kommentistasi!