Opettajista ja opettajan työstä

Luin Hesarin 21.8. ilmestyneestä lehdestä jutun, jossa opettajat kertoivat, kuinka oppilaiden vanhemmat sekaantuvat kaikkeen tekemiseen koulussa ja vaativat omalle kullanmurulleen erivapauksia ja erityiskohtelua. Sehän ei sinänsä ole uusi asia, mutta saa korona-ajan uuvuttamat opettajat entistä uupuneemmiksi.

Huoltajat muun muassa ilmoittavat kouluun, ettei lapsen tarvitse lukea kirjoja, koska näin on kotona sovittu. Siis mitä??? Tai sitten vaaditaan omalle lapselle jotain toista kirjaa, joka on vanhempien mielestä parempi kuin luokan opiskelumateriaaleihin kuuluva kirja.

Vanhempien mielestä vika on aina koulussa ja opettajissa, jos joku asia ei kullannupun osalta mene niin kuin vanhemmat ovat odottaneet. Joku vanhempi toimittaa pitkiä listoja opettajalle siitä, kuinka juuri hänen  lastaan tulisi kohdella koulussa. Ettei tarvitsisi tehdä ja palauttaa arvioitavia suorituksia, kuten tehdä esitelmiä tai kirjoittaa tekstejä. !!!! Kuopion suunnalla oppilaalle ja opettajalle oli tullut erimielisyyttä maskin käytöstä. Oppilas oli soittanut kesken tunnin huoltajalle, joka oli puhelimen kaiuttimen kautta haukkunut koko luokan kuullen opettajan sekä koulun, rehtoria myöten.

Kyllä huomaa, että nykyinen vanhempien ikäpolvi on niin sanotun vapaan kasvatuksen saanutta ikäpolvea, jolle vanhemmat eivät aikanaan ole asettaneet rajoja. Niinpä vanhemmat (useat) eivät osaa niitä asettaa omille lapsilleenkaan, itsestään puhumattakaan, eivätkä ymmärrä sitä, että muillakin ihmisillä, kuten opettajilla, on omat rajansa. Edellä mainitulla tavalla toimivat sekä vanhemmat että heidän lapsensa olisivat mielestäni molemmat kiireellisen avun tarpeessa. 

Onko nykyajan koululaisten vanhempien ajatuksissa koulu pelkkä täysihoitola, jossa käydään vain kännykkää räpläämässä, kavereita tapaamassa (kiusaamassa?), kouluruoka haukkumassa tai jos sitä tuleekin otettua lautaselle, tungetaan ruoka kukkaruukkuun tai patterin väliin. Tämä jälkimmäinen ei ollut mainittu Hesarin jutussa, vaan on omien tytärten kertomaa n. 15 vuoden takaa. He tuskin itse kuitenkaan olivat lohta tunkemassa patterin väliin. Heille on ruoka aina maistunut. Nykyään ei kouluruokailussa näillä ruoan hinnoilla lohta enää varmasti saakaan. Olisivat syöneet vaan senkin lohen. 

Kuva: Usva Torkki / Helsingin Sanomat 8.2.2022.

Samasta aiheesta oli Hesarissa juttu 8.2.2022 vähän toiselta kantilta. Siinä kerrottiin tamperelaisesta opettajasta, joka uupui ja kyynistyi, jätti opettajan työnsä ja kouluttautui raitiovaunun kuljettajaksi.  ”Opettajan työstä oli kadonnut mielekkyys”, sanoo hän. Työn imu on vähentynyt ja uupumus kasvanut nopeasti. Hän korostaa, ettei kyse ole oppilaista, ihmislapsissa ei ole mitään häikkää.

Keräsen mielestä tuntui siltä, että töitä keksittiin, jotta näyttäisi siltä, että töitä on hirveän paljon. Oikean työn eli opettamisen rinnalle tuotiin työnteon teeskentely. Piti olla kokouksia, valita teemoja, raportoida niistä, oli hankkeita ja byrokratiaa. Liike-elämästä tuotu puhe tuottavuudesta ja asiakkaista solutettiin opettajien työhön, mikä vei voimia olennaisesta eli opetustyöstä. Koulu ei kuitenkaan ole tehdas eikä sen tavoitteita voi laskea tuottavuusluvuilla. 

Keränen tuumaa, että koulu on liian tärkeä jätettäväksi ajan hengen armoille tai vain opettajien, koululaisten ja vanhempien vaivoiksi. Sen ajatteleminen ja kehittäminen kuuluu kaikille, se on olennainen osa kestävän yhteiskunnan rakenteita. Ja on siinä ihan oikeassa. Koululaitos opettajineen ja oppilaineen saa ja joutuu elämään liiaksi omassa kuplassaan, sekä hyvässä että ei-niin-hyvässä.

Onneksi en ole itse opettaja enkä ole kyseisestä työstä koskaan haaveillutkaan, vaikka pitkä kesäloma tietysti olisi ihan kiva. Minun ollessani koululainen, silloin kun nykyisten kouluikäisten vanhemmat eivät olleet vielä syntyneetkään, eivät ainakaan minun vanhempani koskaan kyseenalaistaneet opettajien ammattitaitoa, vaikka joskus olisi ehkä tarvetta siihenkin ollut. 

Opettaja oli siihen aikaan niin vahva auktoriteetti, ettei hänen tekemisiinsä juurikaan sekaannuttu. Vanhemmat antoivat meille lapsille täydet valtuudet hoitaa kouluasiat, läksyt ja muut tehtävät täysin itsenäisesti. Niihin ei ollut tarvetta puuttua. Kaksi kertaa vuodessa tuotiin koulusta todistus, jota molemmat tarkastelivat ja johon jompi kumpi kirjoitti huoltajan allekirjoituksen. 

Sama on jatkunut seuraavassa sukupolvessa. Ei ole tarvinnut tyttäriä patistaa koulutehtävien hoitoon. Ja kaiken ovat tiettävästi tehneet, mitä koulussa on ”tilattu”. Välillä on kyllä sivusta katsoen tuntunut siltä, että ihmeen vähän niihin (koulutehtäviin) kului aikaa. Arvosanat ja todistukset olivat kuitenkin riittävän hyviä, niin varmaankin oppi oli mennyt perille lyhyessäkin ajassa. 

Olisin itse aikanaan voinut ja olisi pitänytkin käyttää läksyihin paljon enemmän aikaa kuin tuli tehtyä. Nyt kun tyttäret ovat vihdoin viimein tehneet ”clearingin” loppujen tavaroidensa kanssa, olen pelastanut muutaman koulukirjan paperinkeräykseen menevien joukosta ja aion lukea ne itse. Juuri aloittelin lukemaan yhtä lukion historian kirjaa. Toinen on vielä odottamassa ja muutama muukin kirja.

Kuvat: Pixabay, Usva Torkki/Helsingin Sanomat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.