Villi luonto lähellä kaupungin sydäntä

Asumme kaupungissa, jonka keskusta on pikkuhiljaa vuosien saatossa siirtymässä kohti etelää. Jos nimittäin keskustaa ei ajatella pelkästään sillä kriteerillä missä kauppatori sijaitsee. Sehän ei siirry mihinkään vuosisatojen mittaisesta sijainnistaan.

Automarketit ja muut myymälät, joihin mennään autolla ja joiden pihaan voi pysäköidä ilmaiseksi vetävät isoja asiakasmääriä paremmin kuin keskustan maksulliset kadunvarret ja pienet kivijalkamyymälät, niin se vain on. Puolitoista vuotta sitten käyttöön otettu uusi kehätie vetää entistä enemmän "isossa kuvassa" väkeä tavalla jos toisellakin tänne suuntaan missä asumme. Asumisalueen suosio kasvaa jo siitäkin syystä, että näiltä kulmilta pääsee jokaiseen ilmansuuntaan vievälle motarille parissa minuutissa. 

Vaikka liikenne ja muu hyörinä on näin lähellä, pihapiirissämme ja sen välittömässä läheisyydessä on vuosien mittaan nähty vaikka mitä villieläimiä. Aikaisemmin postasin siitä, kuinka monta eri lintulajia olin kesän aikana bongannut joko silmillä tai korvilla ja pääsin yli kolmeenkymmeneen. Tälläkin hetkellä ulkona sirkuttaa isolla volyymilla kirjosieppo kirkkaalla ja iloisella äänellään. Niin sanotusti nuppi kaakossa. Sillä on aika monipuolinen ja vaihteleva lauluääni. Peipponen on laulanut koko kevään niin sanotussa kaivokoivussa muutaman askelen päässä talosta. Olen sen verran taikauskoinen, että tämä kaikki tietää jotain hyvää, mutta palataan siihen myöhemmin. 

Muutama vuosi sitten todistin omalla pihalla murhenäytelmää, kun haukka syöksyi puun oksalla istuskelleen emolinnun kimppuun ja vei sen mennessään lounaakseen. Pian paikalle pyrähti pikkulinnun puoliso ja se etsi kauan puolisoaan pöntöstä ja sen läheisyydestä. Se istuskeli monta päivää oksalla ihmettelemässä. En muista enää sitä, oliko pesiminen/muniminen jo aloitettu vai oliko pöntössä jo poikasia. 

Oravat ovat meidän tontilla jokapäiväisiä vieraita ja tänä keväänä postasinkin siitä, kuinka ne tunkivat vintille ja ryhdyimme niitä torjumaan. Vintillä ei ole oravista ollut merkkejä sen jälkeen, kun yksi oli vähällä jäädä pienjyrsijäpyydykseen. Häntäkarvoja oli jäänyt siihen kiinni. Ja asiaa edisti myös se, kun olimme asentaneet sähköllä toimivan jyrsijäkarkottimen vintille, itse asiassa kaksikin. 

Mutta hiiriä siellä on ollut. Loukkuun olemme saaneet neljä hiirtä. Yhdestä pahvilaatikosta löytyi hiiren ruokavarasto. Se oli jemmannut sinne auringonkukan siemeniä, joita se oli kuljettanut sinne lintujen ruokintapaikalta. Onneksi se ei ollut rikkonut laatikon sisältöä. Kulkuaukkona toimi pienet sormia varten olevat reiät laatikon päädyssä. Kyseessä oli Enson kotilaatikko, jonka monet varmasti muistavat parinkymmenen vuoden takaa.

Pari päivää sitten katselin ikkunasta, kun kaksi räkättirastasta jahtasivat oravaa. Lensivät ihan muutaman sentin päässä pakenevasta oravasta ja näykkivät sitä selästä. Eivät nekään ihan ylimmiltä ystäviltä näyttäneet. Lieneekö orava tehnyt räksille sitten jotain vahinkoa vai kiusasivatko ne oravaa vain huvikseen. 

Oravia on yritetty torjua pääsemästä lintujen ruokiin kiinni talviaikana. Sen olemme joutuneet toteamaan melkein toivottomaksi tehtäväksi. Orava pystyy kiipeämään melkein mihin vaan. Kun ne hiiret kärräämät auringonkukan siemenet löytyivät sieltä vintin pahvilaatikosta, päätimme, että lintuja ei enää tällä tontilla ruokita. Ihan siitä syystä, että lintujen ruokinta vetää liikaa haittaeläimiä puoleensa. Kyllä naapurustossa riittää lintuja ruokkivia talouksia. 

Jäniksiä täällä loikkii tämän tästä ja keväällä saa suojata kukkapenkkiä kanaverkoilla, jos aikoo nauttia krookusten väriloistosta. Yhtenä keväänä ne oli syöty maan pintaa myöten ihan jokainen. Asialla on saattanut olla myös metsäkauris, joita täällä näkee jos ei nyt ihan päivittäin, niin joka viikko kuitenkin. Yhden sain viime viikolla kiinni itse teossa. Se käveli tontin takaosassa muina kauriina keskellä päivää, kävi nuuhkimassa kompostit, joihin se ei pääse käsiksi ja tuli kukkapenkin luo ja alkoi syödä krookuksia. Koputin ikkunaan ja se pinkoi pihalammen taakse. Päästin Haukkulin terassin ovesta sen perään ja kyllä molemmat juoksivat aika kovaa. Varsinkin Haukkuli, joka sai sen kauriin melkein kiinni, vaikka sillä oli tuplasti matkaa ja paljon lyhyemmät jalat. 

Tämän kuvan otin ikkunasta naapurin pihalla jo lähes asumaan asettuneesta metsäkauriista. Kuvassa näkyvän n. 130 cm korkean aidan yli hyppääminen ei tuota näille mitään ongelmia. Ne tekevät sen jopa lähes ilman vauhtia. Vauhditon korkeushyppy.

Takapihalla on välillä näkynyt myös kettuja, mutta ei ihan viime aikoina. Muutama vuosi sitten pihalla oli selvästikin kapinen kettu. Se oli kyllä melko ruman näköinen. Ihan säälittävä. Mutta se sitten katosi eikä ole näkynyt sen jälkeen. 

Naapurit näkivät lenkillään noin vuosi sitten pöllön istuskelemassa valaisinpylvään päällä tässä ihan muutaman sadan metrin päässä. En muista varmaksi, mikä pöllö oli kyseessä, oliko ehkä lehtopöllö, mutta ei kuitenkaan se kaikista pienin eli helmipöllö. 

Kaikista eksoottisin eläin meidän tontilla on ollut lepakko, jonka itse toimme polttopuukuorman mukana maaseudulta. Se lehahti aivan silmieni edestä, kun tulin ulos vajasta, jonne olimme puita pinoamassa. Äkikseltään se muistutti jotain lintua, mutta tajusin sen lepakoksi, kun Isäntä oli tehnyt sen kanssa tuttavuutta jo puukuorman luona ja osasi varoittaa minua. Isäntä näkikin lepakon lähimaastossa sen jälkeen pariin otteeseen. Raukka oli varmaan etsimässä itselleen uutta yhteisöä ja lajitovereita. Kävi sitäkin sääliksi, mutta eihän sen eteen oikein mitään voinut tehdä. 

Yksi taulumainen näkymä takapihalta on jäänyt mieleeni eräänä keväisenä lauantaiaamuna, kun olimme lähdössä tätini hautajaisiin. Samassa "kuvassa" oli yhtä aikaa metsäkauris, kettu, jänis ja harakka. Kuka ajoi takaa ketäkin, en ole ihan varma, mutta kaikilla oli kova kiire toisiaan karkuun. Hetki oli ohikiitävä, kesti ehkä pari sekuntia, minkä aikana ne olisivat olleet yhtä aikaa ikuistettavissa samaan kuvaan.

Kuvat: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.