perjantai 6. toukokuuta 2022

Nukkumista ja uneksimista


Vuosikausien huonon nukkumisen, sen aiheuttaman väsymyksen ja stressin sekä suoranaisten uupumisten jälkeen olen alkanut nukkua paremmin jo pian noin vuoden ajan.

Löysin lopulta lääkärin, joka osasi laittaa ”lääkityksen kohdalleen”. Lisäksi syön muun muassa vitamiineja, omegoita (3-6-9) sekä ashwagandhaa (luontaistuote KSM66) iltaisin, joka lienee lopulta se suurin auttaja.

Voi olla, että lääkitys on liiankin hyvin kohdallaan. Välillä (viikonloppuna) olen nukkunut jopa 12 tuntia putkeen. No, on siinä välissä pitänyt pari kertaa asioida ”kaikkein pyhimmässä” eli vessassa. 



Tavanomainen unen määrä arkena on siinä 9-10 tuntia. Kahdeksan tuntia ei riitä alkuunkaan, mutta kyllä sekin menettelee, jos on pakko, maksimissaan pari kertaa viikossa. Päiväunia nukun hyvin harvoin.

Menneinä vuosina ei tullut mieleenkään, että joskus vielä saisi nukkua tarpeeksi ja lähes luomuna. Mutta kyllä olenkin asian eteen tehnyt kaiken mahdollisen, mitä olen itse keksinyt, netistä lukenut ja asiantuntijoita kuunnellut. 



Migreeni, keliakia ja fibromyalgia ovat tällä hetkellä hyvässä tasapainossa. Fibromyalgian vuoksi pitää syödä särkylääkkeitä illalla, mutta ei joka ilta. Sään vaihtelut vaikuttavat selvästi. Jos sääkartalla ”pyörii ämmiä” eli matalapaineita, se tuntuu kropassa jo ennakkoon. Fibrokipuihin auttaa parasetamoli ja sitä on käytössä kolmenlaista: tavallista, pitkävaikutteista sekä kodeiinilla (huumausaine) terästettyä Panacodia. Jälkimmäistä en ole fibrokipuihin tarvinnut, mutta välillä olen ottanut migreeniin, kun ei mikään ole auttanut. Migreeniin on käytössä jatkuva estolääke sekä täsmälääke kipukohtauksiin. Ikä on vähän helpottanut, mutta ei ole kokonaan migreeniä poistanut.



On oma viileä ja hiljainen huone, painopeitto, pimennysverhot, unisiepparikin (ylläolevassa kuvassa) löytyy, sinistä valoa heijastamaton näyttö etätyössä (itse ostettu) toisena näyttönä, kännykästä poistuu sininen valo klo 20.30 enkä käytä sitä kovin myöhään muutenkaan, liikun sopivasti, kahvia en yleensä juo enää puolen päivän jälkeen, alkoholia mahdollisimman vähän eikä ainakaan illalla. Kevyttä lukemista ennen nukkumaan menoa.



Kahvia ei pidä muutenkaan juoda paljoa, jos aikoo seuraavana yönä nukkua. Eräänä päivänä olin yksin kotona etätöissä, kun Isännällä oli toimistopäivä ja kittasin kahvia hänenkin edestään. No illalla ei sitten meinannut uni tullakaan. Valvoin puoleen yöhön. 

Yksi rentoutuskeino, josta en ole vielä blogissa kertonut, on Neurosonic-patja, jonka olen hankkinut joskus vuosia sitten, muistaakseni syksyllä 2016, kun uupumus oli ensimmäistä kertaa konkretisoitunut. Se on hyvä lisä kropan palauttamisessa rasituksista. Samanlaista käytetään muun muassa monissa fysikaalisissa hoitolaitoksissa. Joku saattaa pitää sitä humpuukina, mutta minä en. Monet urheilijatkin käyttävät sitä palautumiseen. Toinen vävyistämme yleensä aina käydessään meillä ottaa Neurosonic-hoidon mielellään. Sieltä patjalta hän sitten heräilee jossain vaiheessa rentoutuneena. 


Unien näkeminen on osoitus hyvästä ja syvästä unesta. Sitä se unilääkärikin muisti usein kysyä, että näenkö unia. Ja todellakin, näen unia. Tuntuu, että koko elämänkaari on käyty unissa läpi ja varsinkin kouluajat. Ja muu nuoruus, jossa meno oli vilkkaampaa kuin nykyään. Nuoruuden ajan ystävät on katseltu moneen kertaan, yksi heistä on jo kuollutkin. Mikä erikoisinta, unessa tuntee samoja tunteita kuin todellisuudessa. 



Kerran näin unta bloggaamisesta. Olimme perustaneet uuden blogin, jonka nimi oli ”Mitä muija tekee”. Niinpä tuli mieleen, että voisi jatkossa laittaa postauksia otsikolla Mitä muija tekee, kun on joku projekti meneillään joko kotona tai Nyttellä mökillä. Sellaista voitte odottaa siis jatkossa. 

Kuvat: Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty. 




7 kommenttia:

  1. Harmittavan tutun kuuloista asiaa. Näitä vaivoja ei kenellekään toivoisi. Kiitos, kun jaoit kokemuksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos kommentistasi. Yllättävän monella on nukkumisen kanssa ongelmia. Vai onko se nyt lopulta niin yllättävää. Syynsä kullakin. Kannattaa aktiivisesti etsiä keinoja unen parantamiseksi. Omani kun olen nyt saanut kuntoon, niin nautin ihan suunnattomasti.

      Poista
  2. Oli mielenkiintoista lukea sinun unesta. Hyvä että lääkityksesi on auttanut. Minä pyrin saamaan vitamiinit ja kivennäisaineet ruoasta. Tuo ashwagandeha on kiinnostava yrttivalmiste. Kokeilin sitä kerran, kun sen sanotaan antavan tasapainoisuutta ja energiaa. Minulle tuli huono olo ja lopetin sen. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Harmi, että se ashwagandha ei sopinut sinulle. Juu ruoastahan ne vitamiinit olisi parempi saada. Se on minullakin tähtäimessä, mutta aina välillä jotain nappeja täytyy ottaa lisäksi :) Tuo KSM66 on sellainen, jonka viimeiseksi jätän pois, jos jostain pitää luopua.

      Poista
  3. Hei, kiinnostuin tuosta KSM66 tuotteesta mutta googletin ja löysin TM (tekniikan maailman) kirjoituksen ja tulin toisiin aatoksiin. Kiva jos sulle on siitä apua ollut.

    VastaaPoista
  4. Olen käyttänyt Ksm66 - tuotetta jo 2 vuotta. En lopeta sitä koskaan. Se toimii. Rauhoittaa myös oloa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!