tiistai 3. toukokuuta 2022

Ihmisen osa





Täytän tänään vuosia. En pyöreitä eikä synttäreitä vietetä edes perhepiirissä, mutta menemme myöhemmin illalla Ukon kanssa elokuviin.

Piti oikein laskea paljonko niitä vuosia nyt tulikaan täyteen. Enemmän on synttäreitä takana kuin edessä - se on melko varmaa. Jollen sitten elä reilusti elinikäodotettani iäkkäämmäksi. Ei olisi niin väliksi. Mutta sillä on väliä minkälaiseksi loppuelämä muodostuu. Että saisin elää mahdollisimman terveenä ja hyväkuntoisena.

Kun nyt tuli taas yksi vuosi lisää, rupesin oikein pohtimaan tätä ihmiseloa ja yhden ihmisen merkitystä elämän ketjussa.




Ajatuksia elämän syksyssä.

Seison elämäni portailla. Jos tämä vaihe elämästä olisi vuodenaika, olisi syksy, ja katse kääntyisi mielellään kesään, varhaiseen keski-ikään. Siihen aikaan, kun kaikki tuntui sujuvan. Kroppa toimi, pääkin paremmin. Palata ei voi, sen tiedän. Mutta muistella saa. 

Alkukesän ja nuoruuden huuma muistoissani tuntuu niin suloiselta, vaikka muistikuvat tuolta ajalta ovat osin myös haperoiset. Kiirettä piti, kun lapset olivat pieniä. Se oli kultaista aikaa, kaikkinensa. Aina paistoi aurinko. Tältä portaalta katsottuna ainakin. 


Mihin se oikein livahtikaan, elämän kulta-aika, yhtä nopeasti kuin kesä.


Monta askelmaa on jo takana. Ehdinkö olla ja elää, olla läsnä, ohjeistaa. Pakkasinko reppuihin riittävästi evästä, lapsilleni. Jäikö murusia itsellenikin.


Kun tältä portaalta nyt tähyilen, syksyisen usvan keskeltä, mietin miksen kuitenkaan täyttynyt tuolloin elämän virralla, vaikka sen perässä niin kovasti juoksinkin. Mikä esti. Estääkö vieläkin. Juoksinko kiinni vai sittenkin pakoon.


Kaukana edessäni häämöttää pimenevä portaikko. Valot näyttävät etäällä hiipuvan. Askeleitaan ei voi pysäyttää, mutta voisiko hidastella. Tulevaa ei voi ennustaa, arvailla vain. En edes tahtoisi tietää.


Istahdan portaalle ja mietin. Tällä portaalla on hyvä hieman pohtia. Mennyttä ei saa takaisin ja määränpää on toivottavasti vielä monen askelman päässä. Kuolema kolkuttaa viimeisellä portaalla. Milloin sille sitten astunkaan. Ympyrä sulkeutuu. Palaan juurilleni. Maaksi taas, mullaksi viimeisen askelman alle. 


Osaksi loputonta kiertokulkua.


Onko ihmisen osa olla yhtään sen enempää.





Tommy Tabermannin toiveeseen on helppo yhtyä. Nämä sanat koskettavat minua jokaisella lukukerralla aina yhtä paljon.


Oppia


Se vähä minkä voi oppia

on ihmisen merkitys

toiselle ihmiselle

Puhut totta,

ei ole liikettä

ilman pysähtymistä

eikä ääntä

ilman hiljaisuutta

Ja sen vähän lisäksi

olen oppinut

lohduttautumaan

yksin meren rannalla

Enää en odota mitään

eikä unelmillani ole nimeä

Ja äänettömiin, kuolleisiin

hetkiin olen oppinut

suhtautumaan tyyneydellä:

veistä ei kannata

ruveta riuhtomaan

haavasta pois.

Tämän vähän olen oppinut

ja jos en jotakin kestä

niin sitä

että tuottaisin

enemmän kärsimystä

kuin iloa


Tommy Tabermann, Ihmisen ääni, v. 1979




Toinen minua kovasti koskettava teksti on Uuno Kailaan teoksesta Paljain jaloin (v. 1932)


Niin mä kerran
tieni aloin,
niin mä kuljen:
paljain jaloin.
Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:
rystysihin
joka kiven
jäänyt niist´ on
verta hiven.
– Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.
Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
– Näin on hyvin.

– Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.


Yritän aina muistaa, että

tyytyväisyys on yksi onnellisen elämän lähtökohta.


Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat


10 kommenttia:

  1. Tänään ihmisen osas on juhlia;D Onnea! T:Sus'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 🥰 Onnea tarvitaan aina 🥰
      Mukavaa päivää myös sinne!

      Poista
  2. Hyvää ja ennenkaikkea omannäköistä Syntymäpäivää Sinulle toivotan!
    Mietteitäsi/pohdintojasi on mielekästä lukea - saat pohtimaan lukijankin
    tässä ja nyt on riittävän hyvä; aikaa istua koneella, katsoa ikkunasta uloa pilvien hitautta taivaalla - ei niilläkään aina kiire ole!!
    Eikä minullakaan enää, kun päivän työt sain tehdyksi!
    Tässä ja nyt, onnea vielä päivääsi tähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Mukava kuulla, että kirjoitukseni sai aikaan omaa pohdintaa!
      Se onkin yksin postaustemme tarkoitus - saada aikaan keskustelua ja ajatuksia!
      Syntymäpäivä meni mukavasti. Kävimme elokuvissa ja otimme myös popcornit ja limunaadit!

      Poista
  3. Onnittelut merkkipäivänä, ! ei niinkään että vuodella vanhenee.
    Niin lyhyt on ihmisen elämä,vaikka nykyään eletään kauemmin, kuin joskus 4-50v.sitten.
    Taaberman taisi kuolla suht parhaassa iässä.
    Ikämme pituus on yleensä 70-80 vuotta, jos katsoo kuolin ilmoituksia,
    mutta sekin on sanottu Raamatussa minkä ikäisiksi enimmäkseen elämme eli 70-80 vuotta.(ps.90:10)
    Paljon pystytään parantumaan jopa syövästä ja vaikeastakin sairaudesta,
    lääkkeet ja terv.huolto on hyvä, suomessa huippuluokkaa moneen muuhun maahan verrattuna.
    Minä synnyin keskikesällä, ja tietysti olen kesäihminen, aina pitää poimia luonnon kukkia, enkä tykkääkkään mistään muista kukista kuin luonnosta poimittuja, ja otan aurinkoa.
    Tässä vaiheessa elämää useinkin ajattelee kuolemaa, me ollaan juteltu sitä että kumpikahan meistä ensin kuolee ja millä tavalla, ja perinnön jako nyt jo ollaan tehty. Ikää ei vielä niin paljon ole, mutta kun on niitä sairauksia kummallakin, isäntä on saanut pari infarktia, ja minulla se on myös riski, isäntä täyttääkin 70v.lauantaina.
    Kun 20 vuoden jälkeen meillä kävi eräs pariskunta, niin kummatkin sanottiin toisillemme että " et ole muuttunut sit yhtään vanhemmaksi",
    harmaata nyt pukkaa ja kyllä ryppyjäkin löytyy.
    Mutta ei tarvitse odottaa kuolemaa "kädet ristissä" liiankin paljon on välillä jotain tekemistä, kun on ystäviä, sukulaisia joiden luona on kiva käydä, vapaaehtoistyötä, koiran ulkoiluttamista, jossa itsekkin saa liikuntaa, kesällä marjat ja sienet pyörällä tietenkin kulkien.
    Mutta en ehkä haluaisi elää 95-100 vuotiaaksi, mutta niin vain joku elää 100-103 vuotiaaksikin hyvä muistisena ja elämän haluisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnitteluista!
      Se on totta, että kuolema tulee mukaan puheisiin ja ajatuksiin aina vain enemmän, kun ikä tulee. Ei niin, että sitä ajattelisi joka päivä tai edes viikottain, mutta nuorempana omaa kuolemaa ei juurikaan ajatellut.
      Toivottavasti saisimme elää tervettä elämää niin pitkään kuin mahdollista. Toivon, etten joutuisi virumaan viimeisiä vuosiani sängyn pohjalla toimettomana jossakin laitoksessa. Saappaat jalassa - äkkilähtö olisi kuolevalle parasta, mutta se on taas läheisille rankkaa. Näin ajattelen!läheisille

      Poista
  4. Paljon onnea! Me taidetaan olla melkein samanikäiset. Samanlaisia tuntojakin minulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnitteluista!
      Näin olen minäkin päätellyt, että samalla vuosikymmenellä olemme ehkä syntyneet - 1960-luvun lapsia siis!

      Poista

Kiitos kommentistasi!