maanantai 14. maaliskuuta 2022

Multitaskaaminen vahingoittaa aivojasi


Otsikosta tulee ihan mieleen slogan ”Tupakointi vaarantaa terveytesi.”

Melkein missä tahansa ammatissa joutuu nykyään multitaskaamaan, eli tekemään useampaa asiaa yhtä aikaa tai pitämään jollain tavalla mielessään ja keskeneräisenä useita asioita.

Jos aivot ovat jatkuvassa stressi- ja kuormitustilassa, eivätkä saa lepoa, muistikeskus hippokampus pienenee. Asioiden jatkuva unohtelu ja keskittymiskyvyn puute voi olla seurauksena, kun taustalla on pitkäaikaista stressiä, univaikeuksia tai masennusta. Jos loma, lepo ja nukkuminen eivät auta, pitää olla huolissaan. Seurauksena voi olla muistisairauden kehittyminen.



Normaalia on vielä unohtaa joku sovittu tapaaminen tai kadottaa matkapuhelin kotiin. Jos tavarat alkavat olla jatkuvasti hukassa, ei muista tuttujen ihmisten nimiä, kodinkoneiden käyttö ei onnistu tai jos ei pysty oppimaan uusia asioita, voi olla kyse alkavasta muistisairaudesta.

Suomessa joka vuosi noin 14 500 ihmistä sairastuu muistisairauteen. Muistisairaudet ovat yleisempiä iäkkäillä ihmisillä, mutta myös nuorempia ihmisiä sairastuu. Arviolta 7000 alle 65-vuotiasta henkilöä sairastaa etenevää muistisairautta. Kaikkia ei edes ole diagnosoitu. 



Alzheimerin tauti on merkittävin muistisairaus kaikenikäisillä. Otsa-ohimolohkorappeumasta johtuva muistisairaus ja harvinaisemmat tautimuodot ovat yleisempiä työikäisillä. Eri sairauksissa on hyvin erilaisia oireita. Voi tulla puheoireita tai muutoksia maku- ja hajuaistissa. Kömpelyyttä, kävelyvaikeuksia, ahdistuneisuutta ja persoonallisuuden muuttumista.

Aikaisemmin oireita pystyi peittelemään pitempään, kun työt olivat fyysisempiä. Nyt lähes kaikilla aloilla tarvitaan sähköisiä välineitä ja kun työn vaatimukset ovat muutenkin kasvaneet, muistisairaus tulee ilmi helpommin. Tietoyhteiskunnassa pitäisi työssä jaksamiselle ja työn suorittamiselle oikeasti tehdä jotain muutoksia, jos halutaan ihmisten pysyvän työkykyisinä. Pelkät juhlapuheet työhyvinvoinnista eivät kenenkään työkykyä pidä yllä. 

Uni puhdistaa aivoja haitallisista kuona-aineista. Unta pitäisi saada vähintään 7-8 tuntia tai yksilöllisten tarpeiden mukaan. Kun vielä on oikeustoimikelpoinen, kannattaa tehdä ajoissa edunvalvontavaltuutus, testamentti ja laatia hoitotahto. 

Tietoyhteiskunnassa pitäisi oikeasti tehdä jotain työssä jaksamisen hyväksi ja ylisuorittamisen vähentämiseksi, jos halutaan ihmisten pysyvän työkykyisinä aina vaan myöhäisemmäksi muuttuvaan eläkeikään asti.  



Muistisairautta voi ehkäistä terveellisillä elämäntavoilla, välttämällä liiallista suolan ja sokerin sekä kovien rasvojen käyttöä. Harrastamalla monipuolista liikuntaa. Haastamalla aivojaan aktiivisesti esimerkiksi sanaristikoita tai sudokuja tekemällä tai lukemalla. Tupakointi ja alkoholi ovat tietysti myrkkyä aivoillekin. Suun ja hampaiden kunnosta pitää huolehtia sekä mahdollisen diabeteksen hoitotasapainosta. Verenpaine pitää yrittää pitää normaalina. Ja vielä pitäisi ehtiä nukkumaankin tarpeeksi.

Lähde: IS.fi 6.3.2022

Kuvat: pexels.com

Kuvien ja tekstin kopioiminen tai muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.

7 kommenttia:

  1. Mielihyväkokokemukset ovat myös tärkeitä aivojen terveydelle. On tärkeää kuunnella itseään ja kysyä, mikä minulle tuo hyvää mieltä. Terveyden ylläpitämisestäkin voi tulla pakkomielle.

    VastaaPoista
  2. Verisuoniperäiset muistisairaudet voivat tosiaan syntyä myös stressistä, johon liittyy kasvaneet kortisolitasot ja sympaattisen hermoston kiihtyminen, jos ei huolehdi palautumisesta. Terveet elämäntavat myös tietysti. Kuten kaikissa vaivoissa. Multitaskaaminen rasittaa aivoja ja kehoakin, mutta siitä ei pääse irti nykyisessä työkulttuurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Pelkään, että itselleni käy noin, vaikka yritän pitää yllä hyviä elämäntapoja kaikin keinoin. Pätkii jo aika lailla välillä.

      Poista
  3. Tänään unohdin sitten mennä sovittuna aikana suuhygienistillä ja hampaiden röntgenkuvaukseen. Hammaslääkäriasemalla soitettiin kahdeksan minuuttia vastaanottoajan alkamisen jälkeen ja kymmenessä minuutissa olin paikalla kun pistin töpinäksi. Kaksi kertaa olen unohtanut mennä kynsihuoltoon. Vaikka kuinka on pöytäkalenterissa kirjoitettuna ja kännykässä ihan ”etusivulla” kalenterissa. Pitänee laittaa muutama herätyskello soimaan sopivaan aikaan ennen sovittua aikaa, jospa se auttaisi.

    VastaaPoista
  4. Itse luulisin että tuo muistisairaus on perinnöllistä, minun vanhempien suvussa ei ole ollut yhtään muistisairasta ihmistä.
    Tuli mieleen että voisiko Alzheimer puhjeta tällaisesta tapauksesta kuin esim.? miksikäs ei,
    tuttava nais ihminen,jonka mies kuoli heidän pitkän avioliiton jälkeen, ja kohta aika pian rakastui uuteen mieheen, ja tää tuttava nainen hullaantui niin uudesta rakkaudesta,että oli kuin taivaassa, niin rakastunut hän oli, eikä mennyt kauankaan kun hän alkoi toistamaan samoja sanoja, ja koko hänen personallisuus muuttui taudin myötä, tauti eteni nopeasti, nyt hän ei muista kumpaakaan miestään, ei lastaan ei siskoaan, hokee vain samaa lausetta, mutta hän on onnellinen, ehkä onnellisempi kuin kukaan terve ihminen, nauraa paljon, on aina niin iloinen, on hyväkin asia ettei muista mitään, on hyvässä hoidossa hoitopaikassa, jossa on oma huone,ja hyvät hoitajat yötä päivää valvomassa muistisairaita, sieltä ei pääse muistisairas karkaamaan ja katoamaan, niinkuin on jossain hoitopaikassa käynyt.Nyt hän on jo 86v.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi. Taipumus niihin kai onkin perinnöllistä, riippuen sairaudesta. Ja Alzheimeria on enemmän joissain suvuissa. Taipumus periytyy toisissa muistisairauksista voimakkaammin kuin toisissa. Näin muistan lukeneeni. Omassakin suvussani on muistisairaus henkilö, mutta hänen sairautensa on ilmeisesti sitä vähemmän periytyvää laatua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!