Kaikella kunnioituksella. Irtiottoja vanhempien vallasta. Katriina Järvinen, Kirjapaja 2014.
Tulipa taas luettua hyvä kirja. Kirjoittaja on sosiaalipsykologi ja antropologi, psykoterapeutti ja kouluttaja. Hän on aikaisemmin kirjoittanut Laura Kolben kanssa kirjan Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Sekä Tuulikki Pietilän kanssa kirjan Vapaa nainen törmää todellisuuteen.
Tässä kirjassa kirjoittaja pohtii oman lapsuutensa ja nuoruutensa kokemusten ja muiden henkilöiden kertomien elämäntarinoiden pohjalta aikuisen lapsen suhdetta omiin vanhempiinsa.
Aihe on ajankohtainen monille ikäisilleni ihmisille. Omat vanhempani ovat kuolleet jo keskimäärin yli kaksikymmentä vuotta sitten, mutta silti suhde heihin ja heidän aikanaan ”suorittamansa” vanhemmuus mietityttää toisinaan.
Usealla ikäiselläni on ollut ja on ongelmia ikääntyneiden vanhempiensa kanssa tavalla tai toisella. Monilla on ollut lasinen lapsuus ja virtahepo olohuoneessa. Kenellä minkäkinlainen virtahepo. Joillakin on ollut perheväkivaltaa, vanhempien jatkuvaa riitelyä, avioeroja, sotatraumoja, terveysongelmia, taloudellisia vaikeuksia, konkursseja, lapsilleen kateellisia ja häijyjä vanhempia ja appivanhempia.
Pienet lapset ovat yleensä aina kuitenkin lojaaleja vanhemmilleen, tapahtuipa mitä tahansa. Se on biologinen ja evolutiivinen pakko. Vanhempi on kuitenkin se ruokkiva käsi, jota ei pidä purra. Ja vaikka vanhemmat joisivat ja löisivät, he ovat kuitenkin omat vanhemmat eikä lapsella välttämättä ole vaihtoehtoja edes ajatuksen tasolla.
Vanhemmat voivat olla aikuisen lapsen näkökulmasta rasittavia monella muullakin tavalla. Voivat mitätöidä oman lapsensa aikaansaannoksia, jälkikasvua tai puolisoa. Joku muu olisi ollut hänen lapselleen parempi puoliso tai miniä tai vävy pitäisi olla peräisin ”paremmista piireistä”. Tai ihan mitä tahansa. Kaikkea löytyy.
Kirjaa lukiessa mietin ja ahdistun siitä, että toivottavasti en ole omille lapsilleni ja vävyilleni sellainen äiti ja anoppi kuin kirjassa kerrotaan. En oikeastaan kyllä usko.
Tämä kirja pitäisi jokaisen aikuiseksi kasvaneen lapsen lukea, joka kokee jotain ongelmia suhteessa vanhempiinsa. Uskon, että kirjassa on kyllä jokaiselle jotakin.
Takakannessa: Vanhempiaan ei voi valita, sanotaan. Joskus kuitenkin houkuttaisi. Omat arvot ja elämänvalinnat voivat olla ristiriidassa vanhempien näkemysten kanssa, vanhempi pyrkii hallitsemaan aikuisen lapsensa elämää tai heittäytyy itse pahaa oloaan purkavaksi lapseksi. Kanssakäyminen voi silloin osoittautua mahdottomaksi. Miten pitkälle aikuisen pitää venyä vanhempien kunnioittamisen nimissä? Rohkea teos nostaa keskusteluun aiheen, josta kulttuurissamme on tavattu vaieta.
Miltähän maailma näyttäisi ja olisiko kristikunnan maailmanhistoria kirjoitettu toisin, jos neljäs käsky olisikin kirjoitettu näin: ”Kunnioita lastasi, hänen erillisyyttään ja ainutlaatuisuuttaan, niin voit parhaassa tapauksessa iloita yhteydestä häneen koko loppuelämäsi ajan.”
Kuvat: Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!