Jytkyn tekijä

Timo Soini - yhden miehen enemmistö. Kustannusosakeyhtiö Otava 2021. 

Timo Soini on toiminut kaupunginvaltuutettuna, kansanedustajana, Euroopan parlamentin jäsenenä, ulkoministerinä ja presidenttiehdokkaana. Hänen poliittisen uransa huippu on ollut ulkoministerinä toimiminen Sipilän hallituksessa vuosina 2015-2019.

Luin kirjan. Olipas aika mielenkiintoinen. Soini on tätä ennen kirjoittanut kaksikin kirjaa, joita en ole lukenut. Politiikka ei minua kiinnosta pätkän vertaa eikä kirjoittajan persoona sinällään sen enempää. Mutta kirja on hyvä. 

Moni pitää Timo Soinia junttina ja jopa karkeana tyyppinä ehkä johtuen hänen suorasukaisuudestaan sekä myös osittain hänen edustamastaan "tyytymättömyyspuolueesta". Perussuomalaisten puoluehan on syntynyt entisen Smp:n raunioille. Smp edusti aikoinaan Karjalan evakoiden ja pienviljelijäperheiden asiaa. Soini kertoi kirjassaan olleensa Veikko Vennamon "opetuslapsi" ja aluksi pelänneensä tätä. Mutta niin pelkäsi ilmeisesti moni muukin.

Soini on tunnettu taitavasta kielenkäytöstään ja sen vuoksi kiinnostuinkin tästä kirjasta. Toisaalta olen oppinut ajan mittaan myös sen, että ihmisen pitää mennä juuri sellaista asiaa päin, jota pelkää, oudoksuu, ihmettelee, kammoksuu tai tuntee mitä tahansa muuta kuin palvonnan tarvetta. Sillähän siitä asiasta saa selvän eikä tarvitse enää ihmetellä. Usein haasteesta selviää itsensä voittajana, mutta ei toki aina.

Kirja ei ole missään tapauksessa Soinin edustaman puolueen elämäkerta vaan se kertoo Soinista itsestään ihmisenä, hänen kasvustaan mukaan politiikkaan, onnistumisista ja epäonnistumisista, perheestä, työstä ulkoministerinä, josta hän erityisesti piti ja mielenkiinnon kohteistaan jalkapallosta ja raviurheilusta. Kirja sisältää paljon kertomuksia arjen tilanteista politiikassa ja kirjoittajan matkoista ympäri maapalloa palvelemassa maata ja maan etuja.

Kirja on hyvin kirjoitettu, teksti on sujuvaa ja värikästä. Kirjoittajalla on todellakin kieli hallinnassa. Vähän pelkäsin, että tuleeko hetkiä, jossa hän liikaakin käyttää kielikuvia ja värikkäitä ilmaisuja kyllästymiseen asti, mutta niin ei käynyt. Hauskoja sanontoja riitti ja paljon viisauttakin. 

Aluksi kirjoitin lauseita muistiin, mutta jossain vaiheessa lukeminen vei niin mennessään, etten enää muistanut. Pariinkin kertaan Soini taisi mainita, että ”Pitää olla oikeassa oikeaan aikaan.” Tämä pitää kyllä paikkansa. Voit olla oikeassa, mutta sinua ei vielä silloin uskota. Aika on väärä. Kun aikaa kuluu, niin oikeassa oleminen samassa asiassa voi olla paljon helpompaa. Yksi melko lailla erikoisempi sanonta oli, että jotain henkilöä ”vietiin kuin mätää kukkoa”. 

Timo Soini on todellakin monessa sopassa keitetty ja kokenut poliitikko. Mitään hän ei ole saanut helpolla, niin kuin pitkän linjan poliitikot eivät yleensäkään ole saaneet. Vaikka hän edustaa perussuomalaisia, joista osa on muninut puolueensa mainetta enemmän kuin tarpeeksi, hän on juuri se, joka on joutunut selittelemään alaistensa toilailuja. 

Soini on itse sivistynyt, laaja-alaiset yleistiedot omaava ja hyväkäytöksinen mies, valtiotieteen maisteri. Hän on myös tullut tunnetuksi katolisen uskon tunnustajana ja niin ollen myös kiivaana abortin vastustajana. Hänellä on siihen oikeus sekä poliitikkona että ihmisenä. 

Ihailen sitä, että ihmisellä on mielipiteitä, joista hän pitää tinkimättömästi kiinni, sanoo ympäristö sitten mitä tahansa tai oli vastakkaisen mielipiteen edustajia ympärillä pörräämässä kuinka paljon tahansa. Toinen tällainen poliitikko Suomessa on Päivi Räsänen. Ei heidän kanssaan tarvitse olla samaa mieltä eivätkä he ole sitä vaatimassakaan, mutta pitävät tiukasti kiinni omista mielipiteistään ja se on ihan ok.

Toisinaan Soinista saa sen käsityksen, että kyseessä on sovinisti, mutta naisten ja tyttöjen oikeudet ja suojelu ovat Soinin sydäntä lähellä, se tuli kirjassa esiin useampaan otteeseen. Oma perhe on hänelle kaikista tärkein ja hän muistaa moneen kertaan mainita Tiina-vaimoltaan ja lapsiltaan saamansa tuen, vaikka kotiovella ulkoministeri ja meppi jättikin työhanskat naulaan ja ryhtyi sataprosenttiseksi perheenisäksi. Siihen hänellä oli ainakin kova tahto ja pyrkimys.

Kirjassa tulee myös selväksi, miten paljon poliitikot ja virkamiehet tekevät taustatyötä ja "lobbaamista" Suomen hyväksi Euroopassa ja muualla maailmassa, jos kohta joutuvat myös istumaan puuduttavissa "pakollisissa" kokouksissa, joiden julkilausumista ei tule niin sanotusti hullua viisaammaksi. Suurin osa kaikesta siitä työstä jää meille tavan talliaisille näkymättömäksi. 

Ministeritason henkilöt ovat yllättävän usein tosi hyviä ystäviä keskenään, kuten Soini on esimerkiksi Boris Johnsonin ja Sergei Lavrovin kanssa. Ja hekin ovat aivan tavallisia ihmisiä, joiden kanssa ulkoministeri pystyi heittämään mustaakin läppää politiikasta kahdenkeskisissä tapaamisissa tupakalla seisoskellessaan. 

Tästä kirjasta saa tietoa myös Suomen poliittisesta lähihistoriasta ja osittain myös muunkin maailman. Ei tarvitse luulla eikä pelätä, että kirjasta saisi jonkinlaista persu-aivopesua. Kirja on yhden mielenkiintoisen ja lahjakkaan ja ehkä aliarvostetunkin ihmisen elämäkerta. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat ja uskaltavat tulla oman totutun laatikkonsa ulkopuolelle kirjavalintojen suhteen.

Yhtä politiikkaan selkeästi liittyvää asiaa Soinikaan ei näytä tietävän. Hän käyttää toistuvasti kirjassaan sanaa toimitusministeriö sellaisesta kokoonpanosta, josta kuuluisi käyttää nimitystä toimitusministeristö. Mitään toimitusministeriötä ei ole olemassakaan.

Kuva: Adlibris

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.