keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Tunturin tarina



Yhtä hieno kuin on suomalainen luonto ja Lappi tuntureineen, on myös niistä kertova elokuva Tunturin tarina. Elokuva naulitsi katsojan penkkiin vajaaksi puoleksitoista tunniksi. Kuljetti mukanaan kertoen tarinaa musiikin iskiessä ihanasti luihin ja ytimiin.

Elokuvan taustatarinana ovat tunturit. Erään uskomuksen mukaan ensin oli vesi, johon myöhemmin putosi taivaalta kivet ja kalliot. Tunturit olivat alunperin jättiläisiä, jotka ovat elämässään nähneet ja kuulleet kaiken ja täten myös tietävät kaiken, ja aikanaan ne ovat painuneet kumaraan siihen muotoon, jossa ovat edelleen. 

Valkoiset tunturin eläimet, kuten tunturipöllö, kärppä ja riekko sekä lisäksi muun muassa porot, kettu, hirvi ja karhu olivat elokuvan pääroolissa näyttämönään upeaakin upeammat Lapin erämaat Pohjoiselle Jäämerelle asti.

Uskomattoman hieno kuvan ja äänen yhteensovittaminen siivitti esimerkiksi teerien soitimen ja jäiden lähdön lumoavaksi  kokemukseksi. Luonnon voima ja mahti sekä sopusointu saivat vuoroin sijaa kuten myös vuodenaikojen vaihtelu sekä niistä jokaisen uskomaton kauneus.

Tuntureihin ja eläimiin liittyvää mytologiaa luki ääneen Peter Franzén, joka oli tehtävään täydellinen valinta. Hänen äänensä matala sointi, korvaa ja sielua hivelevä tyyneys ja puheen sopiva tempo istuivat kuvan ja musiikin lomaan täydellisesti.

Olipa hurjan hieno elokuva. Yhtä hieno kuin esikuvansa. Elokuvasta suorastaan pursusivat rakkaus ja kunnioitus luontoa kohtaan. Meillä on todellakin upea luonto ja sen eläimistö. Tuli taas mieleen mitä kaikkea itse voin sen eteen tehdä, että maailmamme ja sen kaikki upeus säilyisi seuraaville ja taas seuraaville sukupolville. 

Tunturin tarina on jatkoa aiemmille elokuville Metsän tarina ja Järven tarina. Suosittelen katsomaan kaikki kolme 🥰

Voit tutustua uusimpaan elokuvaan tästä:



 






Kuvat: Pixabay, Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!