keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Kaamoksesta puheen ollen



Nouseehan täällä eteläisessä Suomessa aurinko sentään vähäksi aikaa, joten voikohan näillä leveyksillä edes puhua mistään kaamoksesta. Nyt siitä taas kirjoitellaan lehdissä ja varsinkin siihen liittyvästä kaamosmasennuksesta. Vireystaso vajoaa pohjamutiin monella marraskuun ja tammikuun välisenä aikana, kun päivä on lyhyimmillään. Masennustilastojen mukaan joka kymmenes masennusdiagnoosi liittyy kaamokseen. 



Kaamosmasennuksesta on kyse, kun pimeimpinä talvikuukausina henkilöllä alkaa toistuvasti masennustila. Oireet muistuttavat tavallista masennusta ja voimistuvat usein iltapäivisin: surullisuus, alentunut mieliala, ahdistuneisuus, ärtyneisyys, mielihyvän ja mielenkiinnon puute. Oireet toistuvat joka vuosi samaan aikaan. 



Yleisempiä kaamoksen aiheuttamia oireita ovat väsymys, liikaunisuus, makeannälkä ja lihominen. Nämä oireet ovat suomalaisilla äärimmäisen yleisiä. 

Tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan kirkasvalolamppu on tehokas ja paras yksittäinen hoito kaamosoireisiin ja kaamosmasennukseen. Tutkimusten mukaan kirkasvalohoito parantaa kaamosmasennuksen neljällä viidestä ja auttaa suurimmalla osalla kaamosoireisiin.



Joillekin ihmisryhmille tai väärin käytettynä kirkasvalohoidosta voi olla haittaakin. Siitä voi tulla päänsärkyä, levottomuutta ja pahoinvointia. Valoa ei pidä tuijottaa suoraan päin, vaan sen tulee olla näkökentässä epäsuorasti. Sen on todettu tehoavan parhaiten viitenä kertana viikossa käytettynä aamuisin kello 5-9 välillä. Sekä valon että sen käyttäjän tulisi pysyä suht koht paikallaan, ettei valo tunnu esimerkiksi tärisevältä, mikä voi aiheuttaa päänsärkyä tai jopa migreeniä. Ehkä ei siis ole hyvä idea tuijottaa kirkasvalolamppuun samalla kun polkee kuntopyörää.

 


Kirkasvalohoidon vaikutukset ilmenevät noin viikon käytön jälkeen ja kaikille ne eivät välttämättä tuo toivottua tulosta. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavien tulisi käyttää kirkasvalolamppua harkiten. Siitä kannattaa keskustella oman lääkärin kanssa ennen sen aloittamista.

Kaamosoireita voi hoitaa myös säännöllisellä liikunnalla 2-3 kertaa viikossa 45 - 60 minuutin ajan. Liikunnan helpottava vaikutus ilmenee noin neljän viikon "käytön" jälkeen.

Lähde: Etelä-Suomen Sanomat 13.11.2021

Kuva: Pixabay ja Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä

5 kommenttia:

  1. Itse henk.koht en ole kärsinyt tästä pimeydestä, en ole edes ajatellut sen kummemmin sitä, siksi en osaa käsittää miten sellaiseen joku voi sairastua, niin että joutuu jopa sairauslomalle, itse ajattelen niin että tämä pimeys on niin lyhyt aika, nyt kaupungin tuntumassa asuneena valoja on paljon, jos menee syrjäkyliin, ei ole minkaalaista valon pilkahdusta ulkona, voi olla että joku kärsii siitä, tai on tottunut siihen, mahtoivatko vanhan kansan ihmiset ajatella ollenkaan pimeää aikaa työn ohessa,
    ei siitä ainakaan puhuttu, kun ei ollut tätä mediaa.
    Minun oli pakko totuttaa itseni pimeään lapsena, koulumatkat oli pitkiä pimeitä ja synkkiä susirajalla, jostain talosta piti hakea peilarilla maitoa, hyvä että eteensä näki, joskus kuu valaisi, liekkö sieltä tullut tuo että pimeys ei minua nyt haittaa,
    päinvastoin olen mieluummin hämärässä kuin kirkkaissa valoissa.

    VastaaPoista
  2. Minulla oli monta vuotta sitten kirkasvalolamppu käytössä, mutta sain siitä kovan päänsäryn, katselinpa sitä niin tai näin. Olen hyväksynyt marraskuun jonkinlaatuisen väsymyksen. Ja tavallaan nautinkin kaamoksesta. Kaamosväsymys on eri juttu kuin kaamosmasennus, kuten varmaan tiedätkin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne, pipsa ja Marja 50+. Aikaisemmin ajattelin, että kaamos kuuluu normaaliin vuodenkiertoon ihmisen elämässä ja on tavallaan "talviunen" aikaa niin kuin monelle eläimellekin ja ihminen tarvitsee sen. En kärsi itse kaamosoireista enkä kaamosmasennuksesta. Koen silti aamuisen kirkkaan valon virkistävänä ja uskon, että se antaa paremmat yöunet, kun sitä käytetään ohjeen mukaan aamulla klo 5-9. Nämä tutkimustulokset voivat pitää paikkansa tai sitten tähän kiireiseen ja stressaavaan elämänmenoon yritetään väkisin keksiä jotain välineitä, mitkä joko oikeasti auttavat joitain ihmisiä tai ovat hölynpölyä tai sitten niillä ei ole joihinkin ihmisiin mitään vaikutusta. Mistäpä sitä tietää, kun kaikki olemme erilaisia tässäkin suhteessa.

    VastaaPoista
  4. Kaamosväsymys ja kaamosmasennus ovat jotain sellaista, joiden kanssa en välittäisi tehdä tuttavuutta. Meillä on paljon liikuntaa tarvitsevat koirat, joten joka lenkkeilemme joka päivä niiden kanssa vähintäin tunnin, ehkä siinä syy, ettei pimeä vuodenaikaan väsytä. Ilman muuta ,ainakin kokeilisin lkirkasvaloamppua, jos kaamos alkaa väsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kyllä tunnin liikunta raittiissa ilmassa varmasti parantaa yöunia ja muutakin jaksamista. Ja vielä kun se on noin säännöllistä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!