perjantai 15. lokakuuta 2021

Pihahommia ja välikahveja



Mökillä ollessa meillä juodaan niin sanotut  välikahvit ympäri vuoden pihalla aina kun mahdollista ja vain sään oikein oikutellessa tuvassa. Välikahvit osuvat ajallisesti aamiaisen ja lounaan puoleen väliin.

Tällä kertaa välikahveilla tarjolla oli pelkät kahvit sammalpedillä polttopuu-urakan lomassa. Kahvitauolla seurasimme ylilentäviä hanhia ja kuulostelimme metsän siimeksestä kuuluvaa teeren pulinaa. Jokunen kiväärin laukauskin kuului - hirvestyskauden ensimmäinen päivä oli koittanut.

Aamupäivän hommana meillä oli polttopuiden pilkkomista by Uko ja pinoamista by minä. Jossain vaiheessa "selkäni alkoi puutumaan" ja livahdin omille teilleni verryttelemään ja lupasin palata ihan pian. Tällä kertaa tein lenkin läheisen järven rantapolkua pitkin. 

Valtavan suuri puu, joka on antanut tuulelle ja laholle periksi aikoja sitten. 


Minkä puun lehti? 
Onko pähkinäpensaan vai metsälehmuksen vai jonkun muun? 

"Niin kaunis on maa, niin korkea taivas..."🎵🎶


Olihan se palattava takaisin Punaiselle Tuvalle, kun lupasin olla poissa vain hetken - mutta Uko oli ollut ahkerana puuhommissa ja sekä pilkkonut että pinonnut. Hänen selkäänsä oli tämä uutteruus vuorostaan alkanut painaa, joten sovimme, että puuhommat jatkuvat iltapäivällä. Päätin jäädä pihalle askaroimaan omia juttujani Ukon mennessä sisälle lepuuttamaan selkäänsä..



Tein jokunen viikko sitten nätin syyskranssin. Hortensian kukinnot muuttuivat melko nopeasti ruskeiksi ja aika ruman näköisiksi. Tuunasin ne uuteen loistoon spraymaalilla. Väri on oikein hennon vaaleanpunainen. Tällä mennään joulukranssiin saakka.



Tyttö- ja poikahahmoiset kukkaruukut pääsivät kottikärrykyydillä aitan suojiin odottamaan ensi kevättä. Loppuajan ennen lounasta haahuilin pihamaalla luonnon ääniä kuunnelleen; tuulen havinaa puiden alati harvenevissa lehdistöissä ja pihapiiriin hakeutuvien tiasten piiskutusta. Oli jotenkin haikea olo.

Kuvamuistoja kuluneen vuoden piha- eli välikahveista:












Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

2 kommenttia:

  1. On todella hyvä idea välikausikahvit. Polttopuiden tekeminen on rankkaa hommaa. Tiedän sen, kun minä teen meillä talven polttopuut.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi!
    Ihailen ja arvostan, kun teet teidän polttopuut. Minä en uskalla käyttää kirvestä enkä moottorisahaa - siksi puiden pinoaminen on minun hommaa. Olen kyllä ajatellut, että moottorisahaa olisi hyvä opetella käyttämään, mutta mies ei ole toistaiseksi suostunut opettamaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!