Kirjoittaja on New York -lehden toimittaja Nellie Bly, joka keksi yrittää kiertää maailman nopeammin kuin Jules Vernen romaanissa seikkaileva Phileas Fogg, joka kiersi sen 80 päivässä. Vuonna 1889 Nellie pääsi matkaan ja hänen matkakertomuksestaan tuli best seller.
Vaikka kirjaa on käännetty monille kielille, vasta nyt se on julkaistu suomenkielisenä. Ihmettelen kovasti, että se on suomennettu vasta näin pitkän ajan kuluttua. Tuija Tuomaala on tehnyt hyvää käännöstyötä, teksti vaikuttaa tavallaan siltä, kuin elettäisiin tässä ajassa, vaikka matkustetaan höyryjunalla ja -laivalla ja lähetetään sähkeitä. Pidän tästä hienoisesta positiivisesta ristiriidasta.
Teemu Keskisarjan vanhahtavat sanankäänteet Kyllikki Saaren katoamista ruotivassa kirjassa vähän ärsyttivät, vaikka ne toisaalta sopivatkin kuvaan hyvin. Ohessa linkki tuosta kirjasta kirjoitettuun postaukseemme:
Kyllikki Saari, mysteerin ihmisten historia
Paitsi matkakertomus, kirja on myös mainio ajankuvaus 1800-luvun elämänmenosta ja kansojen erilaisuudesta, arvoista ja elämäntavoista. Lähtömaassa pidettiin aluksi mahdottomana ajatuksena, että nuori nainen lähtisi yksin kiertämään maailmaa. Pitäisihän naimattomalla naisella esiliina olla mukanaan. Nelliellä ei ollut edes matka-arkkua, vaan hän kuljetti kaiken tarvitsemansa käsilaukussaan. Aika uskomatonta. No, ehkä käsilaukku oli iso. Ja hän tiedosti sen asian, mikä meiltä muiltakin matkustavaisilta usein unohtuu: matkan varreltakin voi hankkia vaatteita ynnä muuta tarpeellista. Eikä niin ollen tarvitse koko garderobia tunkea mukaan.
Kirjaa lukiessa tuntuu siltä, kuin itsekin olisi samalla matkalla maailman ympäri tai ainakin suunnittelemassa sitä. Tänä päivänä, kun kaikki tieto ja aikataulut ovat sähköisesti saatavilla, matkustaminen pallon ympäri luulisi ainakin olevan tuhat kertaa helpompaa kuin 1800-luvun lopussa. Koko matkan onnistuminen saattoi olla kiinni yhteen tiettyyn junaan ehtimisestä, joka vei laivalle, joka liikennöi vain kerran viikossa. Google Maps on ollut kuumana kirjaa lukiessa, kun on pitänyt googlettaa paikkakuntia, joissa Nellie vaihtoi kulkuneuvoa tai pysähtyi muista syistä.
Matkan reititys noudatteli aika lailla samaa kaavaa kuin Jules Vernen romaanissa. Ensin Yhdysvalloista laivalla Lontooseen, sieltä kanaalin yli Ranskan Calais’iin. Ja edelleen junalla halki koko Euroopan eteläiseen Italiaan Brindisi-nimiseen kaupunkiin. Kaupungin nimi aiheutti vähän hämmennystä, koska melkein saman niminen pikkukaupunki on Saksassa Leipzigin kyljessä.
Brindisistä matka jatkui taas laivalla Suezin kanavan suulle Port Saidiin lastaamaan polttoaineeksi hiiltä ja odottelemaan kanavaan pääsyä. Seuraavaksi hän matkusti Ismailiaan, Sueziin, Adeniin, Colomboon, Penangiin, Singaporeen, Hong Kongiin, Jokohamaan, San Franciscoon ja lopulta New Yorkiin.
Toinen teollinen vallankumous oli meneillään 1800- luvun lopulla. Kehitystä nopeuttivat uudet keksinnöt, kuten rautatiet, sähkö- ja polttomoottorit, lennätin, hehkulamppu ja puhelin. Näistä oli hyötyä Nellienkin matkanteossa.
Turismi teki vasta tuloaan ja matkailu ei ollut ihan jokamiehen ja -naisen huvia. Yläluokan ja taiteilijoiden ohella matkoille lähtivät enimmäkseen vain tutkimusmatkailijat, lähetyssaarnaajat ja kauppamiehet. Enimmäkseen siis miehet. Yksin matkustava nainen oli outo ilmestys. Yleensä naiset tarvitsivat jonkun toisen naisen esiliinakseen.
Nellie jätti pysyvän jäljen journalismin historiaan. Hän toi juttuihinsa mukaan myös sukupuolensa ja oli huolellinen pukeutumisessaan ja ulkonäkönsä hoitamisessa. Hän halusi pärjätä naisena ja osoittaa, etteivät naiset ole miehiä huonompia millään elämänalueilla.
Calaisissa hän tapasi myös Jules Vernen vaimoineen. Tuon kirjailijan, jonka romaanissa matkustettiin maailman ympäri 80 päivässä. Vernen talon ali kulkee rautatietunneli, jonka kautta matkustettiin Calaisista Pariisiin. Kanaali ylitettiin siihen aikaan vielä laivalla. Kanaalin ali kulkeva rautatietunneli tuli käyttöön vasta vuonna 1994.
Matkan aikana tietysti sattui ja tapahtui. Italiassa junamatkustajia vaanivat junarosvot. Laivoilla oli epäkohteliasta henkilökuntaa kapteenia myöten. Brindisistä Italiasta lähtiessään Nellie kohtasi nuorukaisen, joka kertoi matkustaneensa aina yhdeksänvuotiaasta lähtien ja kuljettavansa yhdeksäätoista matka-arkkua mukanaan. Nelliellähän ei ollut yhtäkään matka-arkkua, ainoastaan se käsilaukku. Nuori mies vaihtoikin asua kolme kertaa päivässä. Nelliellä oli matkassaan vain yksi puku, sen vuoksi hän ei voinut osallistua missään välietapissa mihinkään illallisille tai muihin juhliin, joihin muuten olisi mennyt.
Suezin kanavan läpäiseminen oli hidasta, koska kanavassa ei saanut ajaa lujaa, etteivät laivan aiheuttamat aallot huuhtoisi kanavan reunojen hiekkavalleja veteen. Kanavan rakentaminen oli aloitettu vuonna 1859. Rakennustyöt maksoivat 18 250 000 Englannin puntaa ja rakennustöissä menetti henkensä 100 000 työläistä. Onneksi työturvallisuusasiat ovat noista ajoista parantuneet.
Matkan puolivälin tienoilla Nellie osti itselleen matkaseuralaiseksi apinan. Luulisi, että yksin matkustaessa olisi tarpeeksi riesoja muutenkin. Ennen Penangiin ankkuroitumista Nellie tuumasi olevansa helpottunut ihanalla sinisellä merellä, vapaana huolista ja kiireestä. "Vaikka elämä idässä on paljon rauhallisempaa, merkkejä elämän rasituksista näkee vääjäämättä joutilaimpienkin kansojen parissa." Näin siis tuumailtiin jo 1800-luvun lopulla ja nyt mietityttää, että mitä kansoja tässä nyt sitten tituleerataan joutilaammaksi kuin toisia. Aika työlästä se elämänmeno saattaa olla vähemmän kehittyneissäkin maissa, mutta eri syistä kuin teollistuneissa maissa.
Merisairaudestakin kärsittiin useaan otteeseen myrskyisillä merillä. Ja Nellie kuuli hauskoja tarinoita kanssamatkustajilta ja kanssamatkustajista. Laivamatkailu oli tuohon aikaan tuiki harvinaista huvimatkailuna. Sen käytännöt eivät olleet kaikille selviä. Häämatkalla oleva nuori pari oli nukkunut koko matkan ajan pelastusliiveissä. He luulivat, että niin laivalla kuului tehdä.
Tämähän kuulostaa jo melkein samalta, kun me nukumme etelänmatkalla aina valot päällä hotellihuoneessa. Tämä sen takia, kun kerran Kreetalla ollessa huoneessamme oli torakka. Torakkahan liikkuu vain pimeässä. Minä uskaltaisin kyllä nukkua pimeässäkin, mutta Isäntä on meistä "allergisempi" torakoille. Sen jälkeen emme ole torakkaa tavanneet.
Kirjaa muuttuu aina vaan mielenkiintoisemmaksi matkan loppuvaiheita kohti ja kuvaukset Kiinasta ja kiinalaisista sekä Japanista ja japanilaisista olivat hyvinkin mielenkiintoisia. Kiinalaisilla oli siihen aikaan melko raakoja tapoja rankaista rikollisiaan. Eipä ole itselle tuollaiset keinot tulleet ennen missään vastaan eikä niin sanotusti pieneen mieleenkään. Mahtaa paikallisella uskonnolla olla jotain tekemistä asian kanssa. Aika ahdistava pätkä oli tuo osa kirjasta. Rikollisuus varmasti vähenisi, jos vastaavanlaiset menetelmät olisivat vieläkin käytössä (vitsi).
Nellie aloitti matkustamisen Hobokemista marraskuun 14. päivänä vuonna 1889 ja päätti sen Jerseyhin tammikuun 25. päivänä vuonna 1890. Kirjan lopussa on minuutintarkka kirjanpito lähtö- ja tuloajoista ja paikkakunnista, matkustetut kilometrit ja matkaan käytetty aika. Matkan kokonaiskesto oli 1734 tuntia 11 minuuttia eli 72 päivää, 6 tuntia ja 11 minuuttia. Höyrylaivat ja reitit sekä junat on lueteltu sekä vesistöt, jotka on matkalla ylitetty ja maat, joiden läpi kuljettu. Nellie kertoo myös, paljonko on aikaa kulunut odotteluihin. Ja sen, että Jules Vernen ja rouva Vernen tavatakseen hän poikkesi reitiltään 290 km.
Nellie Bly kuoli keuhkokuumeeseen 57-vuotiaana.
Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay
Ei kaupallista yhteistyötä
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!