keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Kaikkien aikojen omenapiirakka


Pohjaksi tulee ihan tavallinen murotaikinapohja esim. näin:

150 g voita

1/2 dl sokeria

2 munaa

1/2 dl maitoa

2dl jauhoja (vehnä- tai gluteenittomia)



Pinnalle:

1 prk maustettua rahkaa, esim. vaniljarahkaa tai kermaviiliä, johon voi laittaa ripauksen sokeria

2 isoa omenaa viipaloituna

1/2 dl - 1 dl mantelirouhetta tai -jauhoa

1/2 dl ruokosokeria

1rkl kanelia

Omenaa voi laittaa piirakkaan vähän vähemmänkin kuin kuvassa, jotta taikina pääsee kunnolla nousemaan viipaleiden välistä.


Tee taikina ja levitä se piirakkavuokaan. Levitä sen pinnalle rahka tai kermaviili (kermaviiliin voi lisätä sokeria 1 rkl). Ripottele sen päälle mantelirouhe, sitten omenaviipaleet ja päälle kanelia. Paista uunissa 175 C 45 min. 

Paistamisen loppuvaiheessa voi laittaa folion päälle, ettei omenat tummu liikaa. Sitten vaan vaniljakastiketta päälle ja ääntä kohti. Parhaimmillaan piirakka on uunilämpimänä, mutta ei kuumana. 

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

3 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, kotimaisia omenoita onkin jääkaapissa, pohjan olen aina ostanut,
    jospa eka kertaa tekisin pohjan ite.

    VastaaPoista
  2. Ihana ohje. Meillä tulee liikaa omenaa, ja olen tehnyt omenatorttuja, tavallaan kakkupohjalla. Ruokosokeri ja mantelirouhe ovat varmasti kokeilun arvoisia.

    VastaaPoista
  3. Oi, en tiedä parempaa kuin omenapiirakka vaniljakastikkeella tai jäätelöpallolla♥

    ♥♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!