perjantai 25. kesäkuuta 2021

Mökkitiellä osa IV


 

Juhannuksen aaton aattona teimme vain lyhyen aamulenkin. Oli heti aamusta niin kuuma, ettei kukaan jaksanut pitempään. Ei edes Nuuskija. Yhtäkkiä hoksattiin, että sehän täyttää ihan pian 10 vuotta. Ihmekös tuo, että kuumuus tuntuu.

Lenkillä käytiin katsomassa valmiiksi juhannuskoivun noutopaikka. Tapanamme on ollut iät ja ajat lyödä portaiden pieleen juhannuskoivu. 

"Mitäs jos tehtäiisiin tänä vuonna saunavistat?" ehdotin Ukolle ihan ex tempore ja yllätin itsenkin. Emme ole kovia koivunoksien saunassa vatkaajia, mutta vaihteeksi se voisi olla ihan kiva juttu. Tulisi koivun tuoksua saunaan aidosta lähteestä löylyntuoksun sijaan.

"Mitä sinä hourit?" Uko tokaisi ja jatkoi: "Onko kuumuus pehmentänyt pääkoppasi?"

Mietin, että ei tämä ehdotus voi olla noin kovan ihmetyksen aihe.

"Mikä ihme siinä nyt on?" kysyin jo melkein loukkaantuneena, kun Ukon ihmetys oli kääntynyt nauruksi.

"Etpä tainnut edes huomata, mitä sanoit. 
Sanoit saunavista. Olet ihan höperö", Uko paljasti naurunsa syyn.

Pakko se on uskoa. Vihta ja vasta menivät sekaisin ja siitä tuli vista. Minulla menee monesti senat sakaisin.

"Sepä ratkaisisikin ikuisen ongelman. Ei enää kiistaa kumpi on oikea nimitys - vihta ja vasta. Se voisikin jatkossa olla vista. Kuinka kätevää!" jatkoin innoissani.

"Vaan ei taida mennä läpi. Niin tiukassa ovat nuo nimitykset. Mutta voidaahan me tätä uutta nimeä käyttää ja alkuperäiseen kysymykseen voin nyt vastata - vistotaan vaan!" Uko vastasi ilkikurisesti.



Pitihän se sitten hieman kuuklettaa vihtaa ja vastaa.

Länsi-Suomessa vihdotaan, Itä-Suomessa kroppaa suomii vasta. Vaan yhtä makea on mäiske ja tuoksu. Hies- vai rauduskoivu, siitäkin ollaan montaa mieltä. Molempi parempi, teho on aivan sama. 

Mutta se mikä on tarkkaa, on suunta. Suomalainen kansanviisaus kertoo, että vihtominen eli vastominen aloitetaan päästä ja edetään kohti raajoja. Tällöin ajetaan taudit pois varpaista varvikkoon ja sormista sammaleeseen. 

Jos vihtoja eli vastoja aikoo säilöä talven varalle, nyt on syytä toimia. Perinnetiedon mukaan parhaat vihdat ja vastat tehdään viikko ennen juhannusta ja viikko sen jälkeen. Aikaa on siis heinäkuun alkuun ja paras tapa säilöntään on pakastaminen. Pötkylänä tuorekelmuun ja eikun jäätymään ja odottelemaan pimeiden talvi-iltojen saunomisia.




Hyvää juhannusta kaikille lukijoillemme!



Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Ihanaa kun on kuitenkin lämmintä, muutenkin kun mun jalat palelee huonon verenkierron takia, kesämme on lyhyt, ja nyt juhannuksena ihmiset nauttii siitä, sanoisin että liikaakin, miksi juuri juhannuksena ihmisiä eniten hukkuu, onko alkoholilla tekemistä sen kanssa.?
    Joo meillä karjalassa sanottiin aina saunavihtaa vastaksi,
    ja sillä kylvettiin joka lauantai, niitä piti olla nipussa talveakin varten, kakarana en tiedä mistä ne kävivät hakemassa koivunoksat, mutta varmaan rumaa jälkeä koivuihin tuli, ja ainahan se jonkun omistama metsä oli.
    Vähän tuo vihtominen on jonkinlainen uskomus tai tapa, itse en näe siinä mitään järkeä, vaikka voi se hauskaa olla, paitsi ei siivota sauna sen jälkeen.
    Just luin että täällä ei ole yhtään korona tartuntaa, ja rajoituksia ei myöskään ole,
    aamulla koiran kanssa kävin lenkillä, niin en nähnyt yhtään ihmistä, ja tuntui niin hiljaiselta, rauhallista aluetta tämä onkin, tuolta kaupungilta iltaisin kuuluu liikennettä, se jokaikisen pienen kaupungin kortteliralli on riesa,
    mutta ei se meitä haittaa.
    Ihanaa Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Juuri nyt, kun tätä kirjoitan, on aivan ihanan ilma. Lämmintä ja käy pieni tuulen vire. Linnut laulavat taas kovasti. Peipposet ainakin ja käkikin vielä kukkui. Kaikkia laulajia en tunnekaan.
      Minä tykkään lämpimistä keleistä, myös helteistä! Hellepäiviä ei kuitenkaan koskaan ole kovin montaa kesässä.
      Kyllä ne hukkumiset juhannuksen aikaan varmawn suurimmaksi osaksi liittyy humalatilaan. Niin surullista. Joka juhannus jonkun ilonpito päättyy dramaattisesti.
      Meillä on aina vihdottu. Vasta on minulle vieraampi sana. Emmekä ole kovia vihtomaan. Se jälkisiivous on yksi syy.

      Poista
  2. Hauska sanasekaannus. Arvaa kenelle näitä tulee myös - ja muitakin. Välillä minulla on kirjoituksissani pitkään joku vuosiluku aivan päin mäntyä.

    Hyviä vihtomisia ja vastomisia sinne - vai vistomisia ja vahtomisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Sanasekaannukset ovat hauskoja - parhaat niistä jäävät elämään. Vuosiluvuissa minullekin tulee helposti sekaannuksia. Niinkuin tässä joku aika sitten kirjoitin täksi kuluvaksi vuodeksi lukeman 2012. Meni monta lukukertaa läpi ennenkuin hoksasin.
      Hyvää sunnuntai-illan jatkoa sinne. Tästä kohta lähden saunaan ja katsotaanpas onko siellä vistaa odottamassa, eikun... 🥴

      Poista
  3. Hienoa että selitit googlen tietoja vastasta ja vihdasta. Olen Itä-Suomesta Kainuusta kotoisin ja käytän aina sanaa vasta. Ihana tuo mihenne kanssa sanailu. Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Äitini on myös Kainuusta kotoisin, isä taas Hämeestä. Meillä vihdottiin lapsuudenkodissa ja edelleenkin. En tiedäkään sitä, käyttivätkö äitini perhe vasta-sanaa aikanaan Kainuussa asuessaan. Täytyykin tädiltä kysyä.
      Hyvää pian alkavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!