Kun tekisi mieli kirjoittaa

Nyt olisi aikaa kirjoittaa jostakin, oikein syyhyttää päästä panemaan sanoja paperille eli paukuttamaan näppäimin Wordille ja siitä edelleen blogiin. Vaan eikö mitä. Ei yhtä ainutta ajatuksen haiventakaan eikä aihetta, josta kirjoittaa. Ei mitään sanottavaa, ei ole edes mielen päällä murhetta saati sellaista iloakaan, joka muuntuisi tekstin muotoon. Ei yhtä ainokaista kysymystä, joka kaipaisi pohdintaa ja vastausta.

Tunne on ihan samanlainen, kun tekee mieli jotain pientä napsuteltavaa ja herkkupurkki on tyhjä ja jääkaapissakin on vain kaikkea terveellistä. Pakastimesta on pullat tyhjennetty jo aikapäivää sitten. Herkkuhuutoon saa vastauksena vain eioota.

Kysyin apua Ukolta: ”Mistä kirjoittaisin?”

”Kirjoita eläimistä”, hän vastasi ja jatkoi: ”Niistähän sinä tykkäät.”

Kuinka kekseliästä häneltä. Suorastaan nerokasta (ironiaa). Kuinka huono neuvo. Mistä eläimestä, mistä tulo- tai näkökulmasta? En tullut hullua hurskaammaksi hänen neuvostaan.

Kysyin kuitenkin vielä: ”Mistäköhän eläimestä?”

”Vaikka niistä ilveksistä, jotka nähtiin”, hän vastasi kirkkain silmin ja innokkain ilmein.

Siitäpä ei ole paljon kirjoittamista, kun näimme nuo upeat ilvekset. Niin hieno toki oli tuo kokemus, kun neljän ilveksen kanssa olimme liki nenäkkäin eräänä kuulaana pakkasiltana. Mutta tämän enempää ei siitäkään ihmeestä nyt juttua irtoa.

Kun olimme Nymman kanssa luovan kirjoittamisen kurssilla, tästä kirjoittajan pään tyhjenemisestä oli puhetta. Tämä on suvantovaihe. Aivoissa tapahtuu kyllä koko ajan, vaikkei siltä tunnukaan - ei yhtä ainutta virkettä ja lausetta tai edes otsikointia tule mieleen. Haluaisin kirjoittaa, siihen olisi juuri nyt aikaakin, mutta ei. Mitään ei tule mieleen. Yksi vinkki kurssilta on yrittää vapauttaa aivot ja luovuus piirtämällä muutamien minuuttien ajan paperille katkeamatonta viivaa. Keskittyä vain siihen ja sitten alkaa heti kirjoittaa sanoja paperille. Teenpä siis niin.

Tauko (piirrän viivaa).

Ai niin, himputti vieköön – olisi pitänyt olla jokin aihe, jonka tiimoilta teksti olisi lähtenyt syntymään. En tiedä, olisiko sekään auttanut. Mutta nyt ei ainakaan viivan piirtäminen kirvoittanut sanaista arkkua aukeamaan. Ehkä ei vain pidä yrittää väkisin.

Tämä vaihe menee kyllä ohi. Viimeistään se tapahtuu silloin, kun lähtee ulos kävelemään ja antaa ajatusten haahuilla sinne tänne ja pohtiessa niitä näitä se jutun juuri taas löytyy. On aina löytynyt, löytyy vastakin.

Tässä linkki postaukseen kurssistamme:

Luovan kirjoittamisen kurssimme vapaus ja vimma

 

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.