Helsinki - Itämeren helmi. Helsingin virallisesta ja siististä historiasta voimme lukea koulukirjoista ja internetistä ja vaikka mistä. Helsingin kadunnimissä ja rakennuksissa näkyy vielä Venäjän vallan aika. Se aika oli varsinkin sortopolitiikkaa. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812. Turku oli liian lähellä Ruotsia. Yhtenä syynä pääkaupungin siirtoon oli se, että Helsingin suojana oli kätevästi Viaporin linnoitus. Vuonna 1808 Helsingissä oli asukkaita vain noin 8000 henkeä ja kielinä puhuttiin pääasiassa ruotsia ja suomea. Myöhemmin kaupungissa asui monenkirjavaa väkeä, esimerkiksi venäläisiä, baltteja, saksalaisia, puolalaisia, juutalaisia ja tataareja. Myös uskontoja oli moneen lähtöön: luterilaisia, ortodokseja, juutalaisia ja muslimeja.
Aleksanteri II oli suomalaisille mieleinen hallitsija, joka antoi Suomelle autonomisen aseman. Hänen mukaansa on nimetty myös yksi pääkaduista. Helsingin tunnetuin rakennus on Helsingin tuomiokirkko, jonka alkuperäinen nimi oli Nikolain kirkko, sen jälkeen Suurkirkko ja nykyään sitä kutsutaan Helsingin tuomiokirkoksi. Kirkon on suunnitellut Carl Ludvig Engel, joka ei eläessään nähnyt sitä valmiina. Eikä sitä toteutettu täysin Engelin suunnitelmien mukaisesti. Sen kryptassa eli valtavan suuressa kellarissa on aikanaan säilytetty aseitakin niin sanottuina vaaran vuosina eli toisen maailmansodan jälkeen, kun pelättiin kommunistien vallankaappausta. Aleksanteri II:n patsas kököttää keskellä Senaatintoria lokinkakkaa otsallaan ja harteillaan ja on varmaan yksi japanilaisturistien eniten kuvaamista nähtävyyksistä Helsingissä.
Valtioneuvoston linna on myös tunnetuimpia rakennuksia samoilla kulmilla. Se lienee tullut tunnetuksi siitä, että kenraalikuvernööri Bobrikov ammuttiin sen edustalla Eugen Schaumanin toimesta. Schauman ampui teon jälkeen itsensä, koska luuli yrityksensä epäonnistuneen, mutta Bobrikov kuoli myöhemmin Kirurgisessa sairaalassa. Schauman ei siis itse saanut koskaan tietää, johtiko hänen tekonsa hänen toivomaansa loppuratkaisuun.
Kuuluisa kauppatori oli 1800-luvun alussa yksi mutainen ja liejuinen tanner, josta myöhemmin rakennettiin toimiva kauppatori. Sen laidalla on nykyinen presidentinlinna, joka oli aikoinaan keisarin Suomen residenssi. Muita tärkeitä ja venäläisvaikutteisia rakennuksia ovat Uspenskin katedraali ja Aleksanterin teatteri, joka toimi myöhemmin oopperatalona vuoteen 1993 saakka. Nykyisin Aleksanterin teatterissa on vierailijanäytäntöjä.
Rikostoimittaja ja dekkarikirjailija Jarkko Sipilä on kirjoittanut kirjassaan kaupungin pimeästä puolesta. Murhista, väkivaltaisuuksista, kidnappauksista, ryöstöistä, prostituutiosta ja muista hämärän osaston touhuista. Takakannessa sanotaan, että kirjan luettuasi kaupunki ei ole enää entisensä. Kirjan etu- ja takakannen sisäpuolella "pahat paikat" on sijoitettu kartalle. Ja niitähän riittää. Kertomukset ovat sopivan lyhyitä ja ytimekkäitä. Ne on jaoteltu alueittain: Aseman kulmat, Senaatintori ja Aleksanterinkatu, Esplanadilta Kruununhakaan, Katajanokka, Läntinen Helsinki, Punavuori, Bulevardin ympäristö, Eteläinen Helsinki sekä keskustasta Töölöön.
Edellä mainitun aluejaon sisällä tarinat olisi voinut kertoa aikajärjestyksessä. Sulassa sovussa ja sekamelskassa on 1800-luvulla tehtyjä rikoksia ja 2000-luvulla tehtyjä, joiden esitysjärjestys tai muu logiikka ei ainakaan minulle auennut.
Aika monia rikoksia muistan mediasta itsekin, esimerkiksi Sanna Sillanpään tekemä joukkomurha ampumaradalla. Hän sairasti paranoidista skitsofreniaa. Yksi vaille motiivia jäänyt rikos oli Bulevardin synkkä perhemurha, jossa hyväosaisen perheen isä tappoi ensin perheensä ja sen jälkeen ajoi valtatiellä rekkaa päin ja kuoli siihen itse. Myös kahden poliisin raaka teloitus Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmassa vuonna 1997 on vielä tuoreessa muistissa.
Näiden edellä mainittujen lisäksi kirjassa on siis kaiken kaikkiaan kerrottu sata erilaista ja eri-ikäistä tapausta, jotka valottavat hyvin Helsingin ja koko Suomen lähihistoriaa. Kirjasta puuttuu jostain syystä kuitenkin kertomus Jakomäen pankkiryöstöstä vuonna 1986, joka päättyi ryöstäjän ja yhden panttivangin kuolemaan Mikkelin torilla. Ei se Helsinki eikä Suomikaan mikään lintukoto ole ollut eikä varmasti ole nytkään.
Lähteenä on käytetty kirjan lisäksi myös tietoja yle.fi:ltä.
Ei kaupallista yhteistyötä.
Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.
Bobrikov ammuttiin itseasiassa valtioneuvoston (senaatin) linnan porraskäytävässä ESn toimesta.
VastaaPoistaKiitos SIILI täsmennyksestä. Hyvää loppuviikkoa sinulle!
Poista