Rakkauden ja tulehduksen oireita

 

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita. Atena (äänikirja, julkaistu 18.2.2021, lukijana Anna-Riikka Rajanen).

 

Kirjassa äiti kysyy, miten isä pääsee puuhun. Miksi isä haluaisi puuhun?  tytär Anni vastaa kysymyksellä. Äiti vastaa, että isä pääsee puuhun, kun istuu siemenen päälle ja odottaa, että puu kasvaa. Sitten äiti nauraa. Vetkuliin asti. Tässä vaiheessa minun vetkulini alkaa. Kirjan sivulta kolme. Eikä se lopu ennen kirjan viimeistä sivua. Väliin vetkulin aiheuttaa suru, mutta useimmiten surkuhupailu. Huumori, joka osuu ja upottaa kuulijansa naurun vetelään suohon ja saa kyyneleet silmiin. Niin tunnistettavaa ja tarkkaan sanailevaa, sarkastistakin ja mustaa on Pöyliön sanoitus kirjan päähenkilöiden suihin ja kerronta, joka viiltää kuin veitsi, mutta tarjoaa laastarin päälle - aina välillä.

Perheen tarina alkaa vuodesta 1972 ja käy läpi perheenjäsenten vaiheita viideltä vuosikymmeneltä päättyen vuoteen 2019. Perhepiiristä katoaa ihmisiä ja heitä tulee lisää, luonnollisin ja erikoisin tavoin. Kirja saa äänen, joka puhuu minulle omista muistoistani, muistuttaa ja havainnoi äänimaailmasta, aikalaistavoista, tietyntyyppisistä ihmisistä. Kirja on kielellisesti rikas ja jopa visuaalinen ilman ainuttakaan kuvaa, kun se kuvittaa henkilöhahmot ja heidän maailmansa kuulijan mieleen.

Sanailu ja tapahtumien kuvailu oli välillä roisia, mutta yhtäaikaa lempeää. Todentuntuista, mutta silti uskomattoman kiemuraista. Hapuilevaa, mutta päämäärätietoista, kuin nuorten lempiväisten ensiyritykset tietyissä toimissa. Kirjassa ei pelätä ladella faktoja pöytään kipeistäkään kokemuksista, kun tarinaa vie eteenpäin tavalliset ihmiset ja heidän tuikitavalliset tarinansa. Kompuroinnit rakkaudessa ja rakkaudettomassa elämässä. Tuleeko lopulta oivalluksia ja onko silloin jo liian myöhäistä.

Minä pidin tästä kirjasta valtavasti. Sen tummasta huumorista ja tavasta tarkastella ihmisiä, meitä matti- ja maijameikäläisiä, joita kotoinen Suomen maa on pullollaan. Kirjassa sattuu ja tapahtuu, ihan niitä ihmiselämän tuttuja juttuja. Syntymiä, kuolemia, pettymyksiä, pettämisiä, epä- ja melkein onnistumisia, muistoja, muistikuvia ja dementiaa. Kirjan sanomana, jos sellaista tarvitaan, voisi pitää hyväksyntää itseä ja muita kohtaan. Täydellisyyteen ei voi päästä ja keskeneräinen, nuhruinen, tunkkainen, naurettavakin voi olla aivan hyvä. Ja se, että yrittää parhaansa. Ja senkin voi myöntää, että joskus on myöhäistä yrittää parantaa suoritustaan. Ja että aina voi nauraa päälle, melkein mille tahansa asialle.

Kirjassa on monia mainioita sutkautuksia, jotka pitävät sisällään huumorin kääreeseen kätkettynä niin paljon elämänviisautta, että ennemmin riemastun ja riehaannun tämän kirjan parissa kuin yhdenkään itseään ylevänä pitävän elämänviisausopuksen äärellä.

Yhtä mainio oli aiemmin lukemani Sari Pöyliön novellikokoelma Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä, josta kerroin postauksessa Ärsyttävä, rakas - oma äiti

 

Suosittelen lämpimästi molempia kirjoja iloisiin ja oivaltaviin lukuhetkiin.

Tiedätkö muuten mitä tarkoittaa vetkuli?

Kuva: Erikoiset Asiantuntijat / BookBeat

Kuvan ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.