Ihmistarinoita: Homo sapiens urkkimus

 

 

 

 

Tiedättehän tyypin, jolla on isot korvat ja vielä suurempi suu. Ei, en puhu nyt aasista, vaikka sekin voisi sopia tähän kuvaukseen. Vaan henkilöstä, jota kiinnostaa kaikkien kaikki asiat, koska hän haluaa tietää kaikesta kaiken. Jaa, että miksikö? No, ihan vaan siksi, kun hän on niin utelias ja kokee ilmeisesti ilman kaiken tietämistä ulkopuolisuutta. Mitä tällainen henkilö tekee kaikella sillä tietomäärällä. Ei mitään tarpeellista. Saattaa, ja useimmiten näin tekeekin, tokaista asiat eteenpäin yhtään välittämättä, oliko ne arkaluontoisia, hänelle uskottuja vai salaa kuunneltuja. Koska Homo sapiens urkkimus kokee hetkellistä tärkeyttä, kun pitelee käsissään tietämisen antaman vallan tunteen valtikkaa. Ei hän välitä ihmisistä, joilta hän asioita urkkii. Hän välittää vain siitä, että hän saa ongittua tietoonsa kaiken mahdollisen. 

Homo sapiens urkkimus on tarkkakorvainen, herkkä aistimaan salaisuuksien läsnäolo, ja nopea singahtelemaan tiedon lähteille. Hän osaa katsoa anovasti ja suurin silmin saattaen näin antaa vaikutelman kiinnostuneesta ja välittävästä ihmisestä. Mutta se on vain taktiikkaa. Hän on empatian valepukuun pukeutunut tiedon saalistaja, jonka tärkein ja ainoa tavoite on saada selville ja tietää. Kun hän on urkkinut tietoonsa asian ytimen ja riittävät tietoa laajentavat yksityiskohdat, mielenkiinto lakkaa kuin seinään. Asioistaan avautunut henkilö jää ymmällään ihmettelemään mitä pääsi tapahtumaan ja eipä aikaakaan, kun omiin korviin saattaa alkaa kantautua väritettyä tarinaa omista asioista, joita tuli urkkimukselle lipsautettua kuin varkain ja itsekään sitä tajuamatta.

Homo sapiens urkkimuksella on keinonsa saada henkilön kielen kannat löystymään. Hän saattaa alustaa toista avautumaan muka paljastamalla jonkin arkaluontoisen salaisuuden itsestään. Kuin uskoutuisi ja näin tehtyään odottaa vasta-avautumista. Häkellyksissään ihminen saattaa näin tehdäkin, se on inhimillistä. Mutta Homo sapiens urkkimus ei ole inhimillistä nähnytkään. Saatuaan haluamansa, tiedon, hän kaikkoaa paikalta. Etkä kuule hänestä enää - ennenkuin hänellä on tarve tietää lisää.

Homo sapiens urkkimuksen tunnistaa usein pistävistä silmistä, jotka janoavat tietoa, mutta eivät loista minkäänlaista lämpöä. Olemus on, kun tarkemmin ajattelee, luotaan työntävä, mutta petollisen puoleensa vetävä, sen harmillisen hetken ajan, kun tulee tunne luottamuksesta ja kiinnostuksesta.

Olo on loputtoman hölmö, kun tajuaa tulleensa huijatuksi. Mutta Homo sapiens urkkimus ei siitä välitä, hui hai - uudet ihmiset, uudet mehukkaat tiedot odottavat jo kuulijaansa. 

Erityisen ikävää on, jos Homo sapiens urkkimus osuu kohdalle naapurustossa. Pahin tilanne on olla rajanaapurina tai kerrostalonaapurina vastakkaisin ovin. Ikävä kumppanina myös sukulaispiireissä, esimerkiksi anoppina tai kälynä. Pakko sietää,  mutta rajat voi ja pitää vetää. Esimiehenä Homo sapiens urkkimus olisi aivan mahdoton, mutta sellaisesta ei ole kokemusta. Eikä alaisenakaan olisi helpoin tapaus, luulen. Oma puoliso taasen voisi omatakin hieman urkkimuksen piirteitä, kun tuntuu välillä, että toisen jutut on jo niin nähty ja kuultu (vitsi). Viisainta on yrittää pitää Homo sapiens urkkimus oman elämän kehän ulkopuolella. Hyviä, tyylikkäitä keinoja paeta utelutilanteesta ovat ainakin puhelimelle muka saapunut viesti, joka vaatii saman tien takaisin soittamista privaatisti, yskänpuuska, joka ei tokene, vaan on väistyttävä vasemmalle yskimään tai muu äkillinen tilanne, joka vaatii panoksesi välittömästi. Se on nimittäin niin, että jos ei ole valmistautunut, niin Homo sapiens urkkimus pääsee jollain kumman tavalla aina yllättämään.

 

Ihmistarinoita-sarjassamme aiemmin julkaistut jutut:

Homo sapiens vahtimus 

Homo sapiens kailotus

 

Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.