keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Ihmistarinoita: Homo sapiens kailotus




Oletteko koskaan osuneet paikalle todistamaan tilannetta, jossa henkilö lisää ääneen volyymia paikkaamaan tiedon puutetta. Minä olen joskus. Voi taivaanvaltias, mikä myötähäpeä valtasi mielen. Kun kova ääni maksimoi typeryyden ja retkottava asento kruunasi kokonaisuuden.

Onko kyseessä tiedostamaton tapa kompensoida pään sisäistä tyhjyyttä. Kun ajatusten kaiku kimpoilee kallon sisällä vapaana tyhjässä tilassa esteettömästi törmäämättä aivomassaan. Ajatus saa vapaana riehuessaan sellaisen vauhdin, että löytäessään ulos suuaukosta, sillä on tehoa äänenvoimakkuuden muodossa.

Kovaan ääneen kailotuksesta voi saada mielikuvan itsevarmuudesta ja osaamisesta, mutta se on juuri päin vastoin. Iso ääni hämää kuulijansa ja hetkellisesti voi erehtyä pitämään tätä mekkaloijaa älyllisenä olentona. Mutta kun keskittyy kuuntelemaan sanomaa desibelien takana, huomaa, ettei sitä ole. Pelkkää kovaäänistä melua. Turhaa huutelua. Joutavaa tärykalvoja rasittavaa saastetta. Itsensä korostamista ja esiintuomista ilman mitään edellytyksiä.



Läheistä sukua Homo sapiens kailotukselle on samoja piirteitä omaava Homo sapiens hohotus. Mutta hohotus on vielä alkeellisemmalla tasolla. Suusta ei tule sanoja, vain koko kehoa liikuttavaa ja leukaperiä raastavaa epämääräistä hieman naurua muistuttavaa mylvintää. Hohotus tapahtuu pääsääntöisesti pidäkkeettömästi ja se näyttää varsin usein tulevan ammollaan olevasta suuaukosta ilman mitään suodatusta. Hohotus hohottaa useimmiten omille tyhjänpäiväisille aivoituksilleen ja tästä syystä tämä toimenpide tapahtuu useimmiten yksin jääden, kanssaihmisten jäädessä ymmälleen tai vaietessa pöyristyneinä tai paetessa paikalta. Kailottajia ja hohottajia löytyy monenlaisista yhteisöistä, mutta järkevää olisi ohjata heidät pois ihmisten ilmoilta esimerkiksi arkistoimaan. Pohjakerrokseen. Yksin.



Ihmistarinoita-sarjassamme on aikaisemmin julkaistu juttu Homo sapiens vahtimuksesta


Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

6 kommenttia:

  1. Niin tuttua tuo kailotus ja hohotus. Olen jostakin kumman syystä törmännyt taas molempiin kuukauden sisällä. Ja se raastaa, raasta niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kovaa ääntä, vaan ei edes asian tynkää 😬 Raastaa mieltä ja korvaa!

      Poista
  2. Huh! Minua alkoi pelottaa, että olen innostuessani kumpaakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että sinä et kuitenkaan kuulu tähän Homo sapiens kailotus -sukuun laisinkaan!

      Poista
  3. Ei muuten ole tullut ajateltua tuotakaan, mutta nyt kun tuon luin, niin tulee tietysti mieleen työpaikkani, yhdellä henkilöllä oli niin äänekäs nauru, että se kuului kauas toiseen päähän taloa, jollain oli muuten kova ääni normaalisti puhuessaan,
    itsestä täytyy sanoa että jos nauran ääneen, niin sitä tuskin kuulee, ei nimittäin lähe ääntä, samoin kuin puhuessakaan.
    Onneks mun ei tarvii enää kuunnella mitään hohotusta ja kaiken maailman juttuja suureen ääneen,
    3½ vuotta olen saanut olla stressistä vapaa sen suhteen,
    ja nauttia hiljais elosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on totta, että toisilla on luonnostaan kova ääni. Mutta äänen käyttöäkin voi opetella. Tiedän yhden kovaäänisen, jonka ääni on nykyään ihan ns. normaalilla tasolla.
      Onhan se oma ääni myös osa persoonaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!