tiistai 9. helmikuuta 2021

Tähdet vs. tähdet

 


Lueskelin perjantain 5.2. Iltalehteä. Alkusivuilla oli juttu koronarajoituksista ja -rokotuksista. Sitten alkaa tähtitarjonta. Ensimmäisenä niin sanotun Katiska-vyyhdin viimeiset vaiheet ja iso kuva pääsyytetystä Niko Ranta-ahosta ja tarkka selvitys huumeiden salakuljetuksesta ja piilottamisesta. Ranta-ahon naama on jo saanut riittävästi palstatilaa ja onko tarpeen kertoa kaikelle kansalle yksityiskohtaisesti vinkkiä, kuinka "kukkaa" ja muita huumeita kuljetettiin kukkalastissa.

Sitten, Pippa "Pilipali" Laukka kertoo kuvan kanssa, kuinka hän on jättänyt alkoholin. Huraa! Otsikosta voisi päätellä, että Pipalla olisi ollut ongelmaa kyseisen nesteen kanssa. Mutta kun ei ollut. Alkoholin parissa hän on muun muassa viettänyt hemmotteluhetkiä. Pai pai Pippa. Yhtäkkiä hän oli vain tajunnut, ettei ole juonut pisaraakaan moneen kuukauteen. Ei edes joulunpyhinä. Hallelujaa! Mutta eihän hän toki ehdottomaksi ala alkoholin kanssa, ei tietenkään. Ja mitäpä tästä opimme. Emme mitään. Viihdyimmekö artikkelin kanssa. Tuskin. Alkoi vain entistäkin enemmän ärsyttää koki tyyppi. Mutta faneille tiedoksi: Pippa nähdään pian alkavassa Myyrä-ohjelmassa MTV3:lla.

Veronica Verho esittelee oman pärstänsä kanssa tulppaanivinkkejä, jotka eivät ole hänen omiaan eivätkä edes uusia. Huoh! Mutta saatiinpanhan sivulle 24 puolen sivun juttu parhaaseen tulppaanien sesonkiaikaan.

Juttu keski-ikäisestä Johanna Rusanen-Kartanosta oli aika kiva. Iso kuva ja vähän asiaa, mutta se oli asiaa. Hän on nimittäin jättänyt ulkonäköpaineet taakseen. Hyvä Johanna! Näytät oikein hyvältä sellaisena kuin olet ja oopperahommissa kai kuitenkin ääni ratkaisee.


Sara "kaikkienkieltenmukaosaaja" Forsberg aloittaa hommat radiojuontajana HitMix-kanavalla. Aukeaman kokoinen juttu, josta toisen sivun valloittaa Saran kuva. Kuva onkin kiva, radiohommiin kun on menossa. Ääni saa kasvot. Tähtiainesta

Sitten taas yksi koronatilitys, vuorossa Mira Luoti. PMMP:n ajoilta tähdeksi noussut laulaja ja lauluntekijä kertoo tilanteesta samoin sanoin monien muiden tähtien tavoin. Nimen paikalle voisi vaihtaa tähden toisensa perään, niin sama on tarinan kulku. Vaikeaa on, sen uskon kyllä.

Sitten seuraa kuusi sivua urheilu-uutisia, jotka hyppään yli. Ei vaan kiinnosta urheilutähdet yhtään. Vaikka urheilu kyllä kiinnostaa, itse suorittaen. Vaikka se onkin ehkä enempi liikuntaa.

Tv-sivuilla on uutinen Sohvaperunoiden uudesta kaudesta. Ohjelman tähtipariksi nousseita Jarnoa ja Perttua ja heidän kahta dalmatialaistaan ei nähdä enää tulevalla kaudella. Tämä uutinen oli minulle sarjaa seuraavana koko lehdessä kaikkein merkittävin ollen loppujen lopuksi siltikin ihan merkityksetön. 

Pelkkää tähdenlentoa ja tähtipölyä, hetken loistavaa ja katoavaa.

Illalla aloitin lukea uusinta Tähdet ja avaruus -lehteä. Jo kansiteksti antaa monta kiinnostavaa lupausta ja ensimmäisellä aukeamalla on hieno kuva joulukuisesta Jupiterin ja Saturnuksen kohtaamisesta, joka jäi livenä näkemättä pilvien takia.

Ihan kiva olla edelleen olemassa ja lukemassa juttua siitä, kuinka 17.11.2020 asteroidi ohitti maapallon alle 400 kilometrin päästä. Asteroidi kulki lähempää Maata kuin kansaivälisen avaruusasema ISS:n rata kulkee. Asteroidin halkaisija on vain 5-10 metriä, mutta onneksi ei osunut.

Todella mielenkiintoinen artikkeli kertoo miltä Maa näyttäisi toiselta tähdeltä tarkasteltuna ja mistä suunnalta Maa on ylipäätään mahdollista havaita etäisyyksien päästä. "Helpointa" tai ylipäätään mahdollista sen kerrotaan olevan tahoilta, josta katsottuna Maa kulkee Auringon yli. Eli kohteesta on nähtävissä Maan ylikulku. Tällaisella alueella Maasta nähden korkeintaan 330 valovuoden päässä sijaitsee noin tuhat Aurinkomme kaltaista tähteä, joilla luultavimmin kaikilla on oma planeettajärjestelmä ja joista joku saattaisi olla Maamme kaltainen, elinkelpoinen ja ehkä asutettu.

Seuraava lehden isompi artikkeli kertoo neljästä kosmisesta teoriasta, jotka eivät niin paljon kiinnosta (lue: ovat vaikeita ymmärtää) ja luen korkeintaan kuvatekstit. Sama kuin yrittäisi ymmärtää teoreettista fysiikkaa - yli ja ohi menee kuin hiukkanen kiihdyttimessä.

Sitten onkin mielenkiintoinen artikkeli, joka kertoo arkeoastronomisista löydöksistä Mesopotamiassa eli Kaksoisvirranmaassa, nykyisen Irakin alueella, Ur-nimisessä kaupungissa. Tältä alueelta tunnetaan maailman vanhin sivilisaatio (ajalta n.3000 eaa). Urin kaupunki on aikanaan suunnattu Kuun liikkeiden mukaan ja kaupungin Valkoinen temppeli on suunnattu Auringon sekä Kuun nousujen ja laskujen mukaan. Tämä kadonneen kaupungin salat alkoivat paljastua 1920-luvun loppupuolen kaivauksissa. Paikalle virtasi Euroopan silloista eliittiä ja julkkistähtiä, muun muassa Agatha Christie. Tähtitieteen arvellaan saaneen alkunsa muinaisessa Sumerissa ja monet nykyisistä eläinradan tähtikuvioista perustuvat sumerilaiseen mytologiaan. Nämä tähtikuviot ovat pysyneet taivaalla jo muinasista sumerialaisten ajoista alkaen ja pysyvät taivaalla vastakin.



Huittisten vuoden 1901 meteoriitin tapausta on ruodittu monessakin Tähdet ja avaruus -lehden artikkelissa. On edelleen epäselvää minkä pellon laidalta torppari Kustaa Lehtilä poimi meteoriitin. Useita minuutteja kestänyt ääniaalto oli tärisyttänyt taloja ja maa oli tuntunut keinuvan jalkojen alla meteoriitin iskeydyttyä maahan. Alkuun ilmiötä pidettiin maanjäristyksen aikaansaamana. Luultiinpa myös sotajoukkojen olleen liikkeellä kanuunoineen. Lehtilän arvellaan löytäneen avaruuskiven pellolta 1-3 päivän kuluttua sen maahan iskeytymisestä ja sitten havaintoja alkoi tulla ilmi äänistä ja loiskahduksista, kuin kivi olisi iskeytynyt veteen. Ehkä meteoriitti saavutti maaperän useampaan kappaleeseen pirstoutuneena. Lahden Lehdessä 26.lokakuuta 1901 oli ilmoitus näköhavainnosta, joka oli ainoa laatuaan - kunnes vuonna 1984 tuli ilmi toinen näköhavaintomuistelu. 

Lehdessä on myös jokakertainen Kysymyksiä & vastauksia -osio, jossa oli tälläkin kertaa mielenkiintoisia ja ajankohtaisia kysymyksiä asioista, jotka vaikuttavat meistä jokaiseen, mutta joita harvoin ajattelemme,  vaikka pitäisi. Kysymyksiin vastaavat mm. Esko Valtaoja ja Syksy Räsänen.

Ursa eli valtakunnallinen tähtitieteen harrastajien yhdistys täyttää tänä vuonna 100 vuotta.  Juhlavuoden kunniaksi on järjestetty havaintokampanja Bongaa sata ilmiötä eli Bongaa100. Tarkoitus on vuoden 2021 aikana bongata mahdollisimman monta kohdetta ja tähtitaivaan ilmiötä 100 kohteen listasta ilman mitään apuvälinettä, siis paljain silmin. 

Kampanjan löydät tästä linkistä: Bongaa100

Lehden viimeisillä sivuilla on upeita kuvia tähtitaivaan kaukaisista kohteista ja tutusta kiertolaisestamme Kuusta. Ihan viimeisillä sivuilla, vakiopaikallaan ennen takakantta on Kuun ja aurinkokuntamme planeettojen näkymiset ja myös pohjoisen pallonpuoliskon tähtikartta. Tähdet näkyvät välillä paremmin ja osa vain ajoittain. Mutta aina ne palaavat nähtävillemme, kiintotähdet ja kiertolaiset.




Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Lähteet: Tähdet ja avaruus 1/2021, Iltalehti 5.2.2021

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.

8 kommenttia:

  1. Se on ihme että IS myy vieläkin, joka on ollut kymmeniä vuosia, he osaavat laittaa sellaisen otsikon mikä houkuttelee lehden ostoon,
    kun sitten katsoo sisä-sivulta sen otsikko jutun, niin voi olla että koko asiaa ei siitä löydy, tai sit se on vain tavallinen juttu, eikä mikään salaisuus,tai katarsofi, tai sensaatio, eli tikusta tehty juttu, ja tietysti julkkiksen kuva lehdessä saa lehden myymään.
    Itse lehteä en osta koskaan, katson kyllä netistä, en joka päiväkään.
    Mun mielestä kuolleet julkkikset saisi jättää rauhaan, vielä heidän kuoltuaankin kaivellaan heidän asioita, ja monesti ne on negatiivisia, mm. IS, tosi hävettävää käytöstä.
    Meille ei tule mitään lehtiä, on turhaa laittaa rahaa sellaiseen,
    toista on mun täti 88v. jolle tulee ainakin 4-5 eri lehteä,
    ehkä hänen aikansa menee lehtiä selatessa, kun ei muutakaan yksinäisyydessään ole, vielä kun on elinaikaa pitää siitä jotenkin nauttia.
    Avaruus jutut ei minua kiinnosta yhtään, ei urheilu jututkaan,
    no ei mua mikään aikakausi lehdissä kiinnosta.

    (En tiedä nykyään minua ärsyttää monet asiat, esim. se kun tv.ssä on ne samat naamat ja eri ohjelmissa, miks voicessa pitää olla jo toistamiseen samat naamat, ja talentissa, no siedän joten kuten ne äijät, mutta en kiemurtelevaa Vilkkumaata, ja aikaisemmin ylienergistä Annapuuta.Eikä ulkomaalaisen laulu ääntä voi verrata suomalaiseen, heillä täytyisi olla eri laulu kilpailu.
    Talentissa ärsyttää se kun sinne tulee jokin laulamaan, mutta kun laulu ei ole mikään talentti, jos osaa laulaa, on se lahja jonka on perinyt mm.vanhemmilta, mutta viimeksi 13v. tytön laulu suoritus oli niin ammattimainen, itse lauluääni on lahja, mutta miten sen on muokannut on talentti.
    Sori mä purin teille,kai se koronan suljetussa asunnossa minuunkin vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olen ihan samaa mieltä noista iltapäivälehtien tavasta mainostaa lehteä kohuotsikoilla. Sitten jutun sisältö on ihan yhtä tyhjän kanssa...tai pelkkiä kuvia vain ja vähän tekstiä.
      Samoin olen samaa mieltä kirjoittelusta kuolleista julkkiksista Sen pitäisi olla melkein lailla kiellettyä. Mutta aina kun joku julkkis kuolee, niin lehdet on muutaman viikon täynnä juttuja ja sitten henkilö taas unohtuu. Ihan kuin revittäisiin vielä viimeisetkin hyödyt irti.
      Sanoinpa muuten viime perjantaina miehelleni, kun vilkaisimme Voice of Finlandin ohjelmaa, että tuota Vilkkumaata en kyllä jaksa katsella. Enkä kyllä kuunnellakaan. Istui leveästi jalat pöydällä, jotenkin sieppasi jo sekin. No, äkkiä vaihtui kanava 😁
      Talentissa tosiaan saisi olla juuri muita taitoja esillä. Laulukilpailuja on jo niin paljon muutenkin. Ja kaunis lauluään on lahja. Kaikki voivat oppia laulamaan, silloin se on opittu taito, jopa talentti.
      Välillä on muuten sellaisia aikoja, että asiat ärsyttävät herkemmin. Ainakin jos on väsynyt ja nyt varmaan vaikuttaa tämä koronatilanne!

      Poista
  2. Kiitos juttujen esittelystä. Minusta molemmat iltapäivälehdet ovat aivan turhia. En ole ostanut niitä kuin muutaman aikuisiällä. Miehelle tulee sama avaruuslehti kuin sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ostamme mökille mennessä jomman kumman iltapäivälehden mukaan televisio-ohjelmien takia. Tuleehan se lehti sitten muutenkin luettua, ja tehdään ristikot ja sudokut. Mutta turhia uutisia on kyllä lehti täynnä.
      Tuo avaruuslehti on kyllä huippulaadukas ja luen sen aina kannesta kanteen (jotkut vaikeimmin ymmärrettävät jutut jäävät väliin). Lehden vuosikerran hinta on hyvin edullinen sisältöön nähden, mitä olen monesti ihmetellyt. No, taivaan tähdille ei tarvitse maksaa juttupalkkioita ⭐

      Poista
  3. Hyvä, hyvä! Olipa tyhjentävä teksti.
    Iltapäivälehdissä on paljon porua tyhjästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Joka päivä täys' lehdellinen porua tyhjästä! No, on toki joskus ihan kivojakin juttuja!

      Poista
  4. IP-lehdet ennustavat myös vuoden säät monta kuukautta etukäteen, tyyliin: tulossa kylmä ja sateinen kesä! Tosi ärsyttävää on myös sairaudenhoito-ohjeet, miten pääset eroon siitä ja siitä vaivasta. Myönnän, että vilkaiset netistä yhden IP-lehdet otsikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, juhannussäät on yksi iso uutisaihe heti kun kesä taas koittaa! Ja nuo sairaudenhoito-ohjeet, jotka ovat enemmän tai vähemmän huuhaata!

      Poista

Kiitos kommentistasi!