Ihmistarinoita: Homo sapiens vahtimus

Ihan liikaahan tässä on hommaa yhdelle ihmiselle. Mutta kun aamusta jo aloittelen, niin illansuussa on ennen maatamenoa asiat suht'koht' mallillaan. Vaan sitten on taas uusi päivä ja kaikki alkaa alusta.
Kerronkin tässä teille palkattomasta ja kiittämättömästä aherruksestani, jota teen päivästä toiseen toisten eteen.

Aamu alkaa, kun nousen ylös sängystä ja suuntaan pihaan antavan ikkunani kautta keittiöön laittamaan kahvit porisemaan. Ensi vilkaisu pihamaalle antoi osviittaa päivän kulusta. Mattotelineellä roikkuu jo alun kolmatta päivää samat Virtasen matot ja vierasparkissa seisoo laitimmaisessa ruudussa tuttu auto. B-rapun jannu on taas ollut laiskalla tuulella.

Kahvia juodessani kirjoittelen laput molemmille lain- ja säännösten rikkojille. Olikos siinä varoitus sanassa i-kirjain vai ei, kun kerran meni väärin ja lappuuni oli tehty korjaus. No, olkoon nyt ilman i:tä - niin se taisi olla.

Kahvit on juotu ja vaatteet niskaan. Lähden kohti pihaa tuttuun tyyliin kuivaushuoneen kautta. Samat lakanat ovat täällä jo toista päivää. Ja rutikuivathan ne  jo ovat. Mihin ne muiden pyykit mahtuvat, jos yksi makuuttaa pyykkiään päivätolkulla. Huokaisen ja viikkaan lakanat sivupöydälle siistiin pinoon. Himpura, kun ei tullut kynää ja paperia mukaan huomautusta varten.

Sitten lähden kohti parkkipaikkaa ja livautan muistutuksen näppärästi, vuosien kokemuksella pyyhkijän sulan alle. Suoraan meni ja siitä sen kuski heti huomaa. Pyörähtelen pihamaan poikki kohti mattotelinettä. Katselen paheksuvasti tiukasti verhojen peittämiä ikkunoita. Nukkuvat vielä, mokomat laiskurit. Minä täällä valvon ja vahdin, että asiat menevät niinkuin pitää.

Kas, taas on roska maassa. Jokapäiväinen ilmiö tämä. Kaivan taskustani hedelmäpussin ja sujautan roskan sinne. Pussin taittelen isoin, merkitsevin liikkein pienemmäksi ja sujautan pihatakin taskun pohjalle. Virtasen mattoon kiinnitän viestin nuppineulalla.

Joku tulee ulos A-rapun ovesta. Nostan suupieleni alaviistosta hymynmuotoiseen yritykseen ja toivotan hyvät huomenet iloiseen tyyliini. Saan vastauksena hymyttömän nyökkäyksen. Tervehdys se kai on sekin, ajattelen, ja oma ilmeeni palautuu normaaliin asentoonsa. Olen ollut huomaavinani juonteita ylähuuleni yläpuolella ja silmien välissä. Toisilla niitä näkyy olevan oudosti silmäkulmissa, syvenevät vielä, kun hymyilevät tai nauravat. Outoa!

Taidankin koukata vielä roskahuoneen kautta. Siellä on kuitenkin taas väärin lajiteltuja roskia joka laatikossa. Avaan energiajätteen kannen ja näinhän se on. Täällä on pakkauspahvia. Taas täytyy laittaa ilmoitustaululle muistutus lajittelusta. Kurkkaan lehtilaatikkoon ja huomaan pinkan tyhjiä kirjekuoria. Olisiko näissä johonkin unohtunut jotakin sisälle? Nappaan kuoret käteeni ja plaraan ne läpi. Hukkaan meni, tyhjiä kaikki. Kerran oli jäänyt pankin tiliote kuoreen ja olinhan minä jo aiemmin arvannutkin, että rahaa siitä perheestä kyllä löytyy.

Taidanpa lämpimikseni haravoida näin aamusta, kun on raikasta. Siinä saan samalla pidettyä silmällä lähteekö asunnoista ylimääräistä väkeä. C-rapun "muka yksin asuvan" neidin asunnosta ainakin lähtee harva se aamu vieraan näköinen herra, joka ei taatusti ole talon kirjoilla. Jos tänään pääsisi kysäisemään, millä asialla herra talossa liikkuu vai onko tarkoitus kartoittaa pitkäänkin asumisaluetta.
Lenkkisaunaan vedetään sitten tällaisten muka-asujien raja, koska siinä vesimittari huutaa talon piikkiin.

Alkaa jo väsyttää tämä haravointi, mutta ehkä pikkuisen aikaa jatkan vielä. Jos sieltä joku tulisi ulos. Ja tuleehan sieltä. A-rapun koirarouva koirineen. Juokse nyt pikaiseen pois pihasta niiden piskiesi kanssa, ennenkuin lirahtaa.  No niin, niinhän siinä kävi taas. Siihen pihan nurkan tolpalle. Ei vaan, on se kastelukannu taas haettava ja huuhdottava. Isännöitsijän laitan nyt asialle. Se on kyllä varoitus jo tässä vaiheessa, oli kuudes kerta jo tänä vuonna. Täytyy tässä odotella vielä sen aikaa, että tulee lenkiltään takaisin. Voin vähän vihjata, että varoituksia kun kertyy, niin saattaa tulla asunnon haltuunottotilanne eteen. Jospa se sillä uskoisi.

Taitaa se olla jo ruoka-aika. Käynpä samalla perunanhakureissulla tarkistamassa kylmäkellarin tilanteen. Viimeksikin oli valot päällä ja lappuhan minun piti sinne viedäkin. Vaan vienpä sen nyt samalla. "Sammuta valo lähteissäsi ja pidä ovi suljettuna" - pitäisikö laittaa loppuun "Kiitos!" - ei vaan alkuun ennemmin "Huomio!!!!" Se on tehokkaampi tapa.

Jaa, mutta sieltähän tulee Seija. Onkohan hän kuullut mitään uutta ja mehukasta. Niistä uusista asukkaista en ole vielä saanut mitään irti. Ja se verkkokellarin käytävältä löytynyt räsymatto on vieläkin ilman omistajaa. Sitten pitäisi selvittää kuka pitää polkupyörää pyöräkellarissa, vaikka sillä pyörällä ei  juuri ajeta. Seija lupasi olla tarkkana, mutta liekö sitten ehtinyt, kun viimeksi lenkkisaunassa oli saanut näpäytystä uteluistaan. Leena saattaisi tietää enemmän ja Seijakin näyttää nyt porhaltavan suoraan kotiinsa, sentään tervehtii.

Mutta nyt syömään ja sitten onkin iltapäivällä taas tehtävä uusi kierros kuivaushuoneelle, kun näyttää siltä, että sinne olisi viety mattoja kuivumaan. Teen laput valmiiksi, niin sillä se hoituu.

Illalla, kun aurinko lakkaa paistamasta pihaan, on aika kastella kukkapenkki ja nyppiä rikkaruohot. On se niin kummallista, että ei se kastelukannu tartu muiden käteen. Kaikkien iloksi se on laitettu, niinkuin kukkalaatikotkin rappujen eteen. Niistäkin saan roskia kaivella, kun piilottelevat niitä sinne kukkien sekaan.

Teenpä kierroksen vielä parkkipaikalle. Siellä pyörii tuulen mukana tyhjä tupakka-aski ja senpä nostakin C-rappulaisten auton lämmitystolppaan. Siitäpä huomaavat ja muistavat olla roskaamatta. Eihän se nyt kukaan muu voi ollakaan.

Soitanpa vielä ennen maata menoa Hertalle, että ollaanko siellä vielä elossa. Se on vähän niinkuin minun kontolla tuo yläkerran melkein 100-vuotias alkuperäisasukas. Yhtä aikaa muutettiin tähän silloin ihan uuteen taloon. Sitä tuntee talon kuin omat taskunsa, kun on niin kauan asunut ja säännötkin muistan kuin vettä vaan. Eivät nuo uudisasukkaat yhtään tunnu arvostavan pitkäaikasta aherrustani kaikkien viihtyvyyden eteen. Mutta en minä siitä niin välitäkään, kun minulla on tukena Hertta, Seija ja Leena. Heidän kanssaan on niin mukava muistella menneitä ja vaihtaa ajatuksia talon väestä. Silloin sitä taas muistaa oman arvonsa ja jaksaa hoitaa asiat mallilleen.


Kuvat: Pixabay

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.