Tuhkaan piirretty maa

Petra Rautiaisen esikoisromaani Tuhkaan piirretty maa. Tarina imaisi mukaansa heti alkulehdiltä alkaen. Luin kirjan yhtenä sunnuntaipäivänä. Vaikka sivuja on paljon, teksti on ”ilmavaa”.

Aihepiiri vetää sanattomaksi. Kirjassa viedään kahta tarinaa Lapin sodan ja sen jälkeiseltä ajalta eteenpäin ja ne liittyvät lopussa saumattomasti toisiinsa. Ikäänkuin spiraalissa kierryttäisiin koko ajan sisäkehää kohti, kunnes kaksi tarinaa onkin yhtä. Vuosia välissä ei ole montaa. Kirja pitää yllätyksensä omana tietonaan ihan viimeisille sivuille saakka. Ja sen, onnistuiko kirjan päähenkilö tavoitteessaan.

Toimittaja Inkeri lähtee Enontekiölle kirjoittamaan sodasta toipuvasta Lapista. Samalla hän elättelee toiveita sodassa kadonneen miehensä löytämisestä. 

Enontekiöllä rakennetaan uutta kirkkoa saksalaisten polttaman tilalle. Asunnoista on pulaa, kun kaikki on tuhottu. Kuuluuko maa alkuperäiskansalle vai jollekin muulle? Kuka kuuluu arjalaiseen rotuun ja kuka on alempaa rotua? Sitä on selvitetty vankileireillä, joita on ollut Lapissa useita. Ja sitä selvitellään vielä sen jälkeenkin, kun saksalaiset ovat jo lähteneet. 

Karunkaunis tarina, kuten takakannessa sanotaan. Enemmän karu kuin kaunis. Sanotaanko vaikka että 90/10 karun voitoksi. Vähän ehkä ahdistavakin, mutta romantiikkaakaan ei ole täysin unohdettu. Minua häiritsee kirjassa se, ettei voi tietää, mikä esimerkiksi vankileireihin liittyvästä kerronnasta on faktaa ja mikä fiktiota. Kysymyksiä herää paljon. Kirjan henkilöillä on tiettävästi oikeassa elämässä eläneet esikuvat. Kirjoittaja tuntee hyvin Lapin luonnon ja sen ihmisten piirteet ja osaa kuvailla niitä karun kauniisti.

Kouluarvosanaksi annan 9,5.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Ei kaupallista yhteistyötä.

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.