Perintötekijät

Norjalaisen kirjailijan Vigdis Hjorthin pääteos Perintötekijät.

Monissa perheissä ja perikunnissa on luurankoja kaapeissa. Joissain ehkä useampiakin ja joissain isompia. Näin ajattelen tämän kirjan luettuani ja laajemmin asiaa pohdittuani. Perhe-elämä saattaa näyttäytyä sen jäsenille erilaisena riippuen kuka kokee ja kertoo. Varsinkin jos sisarusten ikäerot ovat suuria.

Kirjan perhekunnassa on yksi iso luuranko kaapissa, josta kaikki tietävät. Neljästä lapsesta yksi ei usko sen olemassaoloon. Toinen uskoo, vihastuu ja vaikenee. Kolmas uskoo, pysyy lojaalina ja vaatii todisteita. Neljännellä ei ole todisteita. Niitä on vaikea hankkia, kun aikaa on kulunut jo 23 vuotta ja tekijä on jo kuollut. Yksi tietää asioiden oikean laidan, vaikka ei sitä myönnä ja vetoaa siihen, että olisi aikanaan pitänyt mennä poliisin puheille.

Kaikki vaikuttaa ja kärjistyy testamentissa, jossa määrätään kaksi merenrantamökkiä kahdelle perilliselle. Sille joka ei usko ja sille joka pysyy lojaalina.Vihastuja sekä todisteita vailla oleva jäävät mökkijaossa ulkopuolisiksi. 

Kirja on kerrottu viimeksi mainitun hahmon minän muodossa. Kerronta sijoittuu aika lyhyelle aikavälille, mutta toki siinä on välähdyksiä menneisyydestäkin. Ja kaikkihan juontaa 23 vuoden takaa. 

Jotenkin kirjan alkulehdiltä alkaen aavistin juonen. Kokonaisuus ei ollut yllättävä eikä lopputulos mitenkään järisyttävä. Kirjassa on paljon pohdintaa ja kysymyksiä. Pitkiä lauseita. Sitaatteja ei käytetä, vaikka kyse on repliikeistä. Se tekee aluksi luetun ymmärtämisestä vähän sekavaa ennen kuin siihen tottuu. 

Mielestäni suomennos on huono. Kirjassa on muutama lause, joiden sisällöstä en saanut ollenkaan kiinni, vaikka luin ne moneen kertaan. Joitain pitkiä virkkeitä olisi voinut jakaa kahdeksi lauseeksi ihan sen takia, että sisällöstä olisi tullut ymmärrettävää. Ehkä suomentaja yritti orjallisesti noudattaa alkuperäistekstiä. Lisäksi löytyy kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Niitähän nyt on kyllä kaikissa kirjoissa. 

Jos olisin tiennyt aihepiirin, olisin ehkä jättänyt tämän kirjan hyllyyn. Kirja oli ahdistava eikä tuottanut mitään ahaa-elämystä. Se toi vaan suotta mieleen erään toisen perinnönjaon, jossa oli vähän samanlaisia elementtejä, mutta juuri tällaista luurankoa ei tiettävästi kuitenkaan. 

Kirja on ihan ok, mutta ei lukeudu niihin, jonka lukeminen tekisi mieli aloittaa heti uudelleen. Tai myöhemminkään. Kouluarvosanaksi viihdyttävyydestä 8, tekstin selkeydestä ja muusta ulosannista 7.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.