Kun joulupukki suukon sai

Kumpi antaa ja kumpi saa?

Esikoisemme on joulun lapsi. Hänen laskettu aikansa oli Lucian eli Valon päivänä, mutta saimme odottaa häntä melkein jouluun asti. Ensimmäisen yhteisen joulumme vietimme sairaalassa. Uko toi minulle sairaalaan kotona paistamaansa kinkkua enkä meinannut itkultani saada syötyä. Joulu, vauva, joulun ihme ❤ Ja ikävä kotiin.

Kului vuosi. Esikoinen oli kasvanut ja oppinut kävelemään ja sanomaan monia sanoja. Toinen yhteinen joulumme lähestyi ja joulutohinat saivat uutta intoa ja kuvioita pikkuisemme myötä. Joulupukkikin oli tulossa aattoiltana käymään.

Sattui niin harmillisesti, että pukki ehti käymään juuri sillä välin, kun olin hakemassa kylmäkellarista mansikkamehua. Mutta se ei Esikoista loppujen lopuksi tainnut harmittaa, kun hän silmät loistaen rapisteli lahjapapereita ja hypisteli kullanvärisiä lahjanaruja. Ja mitä kaikkea löytyikään pakettien sisältä.

Tasan saman verran kului aikaa seuraavaan jouluun, jota viettämässä oli sitten myös Esikoisen lisäksi Keskimmäinen (silloin tietysti kuopus, koska oikea Kuopus syntyi vasta vuosia myöhemmin). Kuinka ollakaan, joulupöydästä puuttui mansikkamehu ja kuka muu sen jouti hakemaan kuin äiti. Lähdin hissillä kellariin ja kukahan mahtoi lähteä hetken päästä samalla hissillä yläkertaan. Tietysti joulupukki. Taas missasin joulupukin vierailun ja ehdin parahiksi takaisin seuraamaan lasten riemua, kun pakettien kätköistä löytyi toivottuja leluja. Seuraavakin joulu meni samoissa merkeissä. Mansikkamehu loppui, kun muistamaton äiti joulukiireissään sen taas unohti ja pukki kävi äidin mehunhakureissun aikana tuomassa lahjat ja ehti juuri lähteä ennenkuin äiti saapui mehupullon kanssa takaisin.

Saapui taas joulu, tasan vuoden kuluttua edellisestä, niinkuin aina. Aattoaamusta alkava jännitys kihelmöitsi lapsosia ja tunnit kuluivat niin hitaasti iltaa ja joulupukkia odotellessa. Jouluruokakaan ei oikein maistunut, kun malttamattomat lapsukaiset vartoivat joulupukkia saapuvaksi. Aloin odotellessa aikani kuluksi kattaa kahvipöytää valmiiksi ja kas - mansikkamehu oli taas päässyt pahimmoilleen loppumaan. Hissillä alakertaan ja kellaria kohti. Hetken kuluttua jouluaaton odotettu vieras nousi hissillä kerros kerrokselta kohti häntä odottavia lapsia.

Joulupukki painoi ovikelloa ja ovi aukesi saman tien. Olivat lapset olleet selvästi oven takana odottamassa. Esikoinen seisoi jähmettyneenä Keskimmäisen kurkkiessa hänen selkänsä takana.

Esikoisen kulmat kurtistuivat hänen tuijottaessaan pukkia suoraan silmiin. Seurasi muutaman sekunnin hiljaisuus, kunnes Esikoinen kohotti kätensä kohti pukin partaa ja vetäisi siitä.

"Äiti!" 

Lapsen kuulas ääni kajahti ja kiiri kerrosten läpi täyttäen koko rappukäytävän.

Äitipä hyvinkin. Mutta iloksi, riemuksi ja nauruksi se aattoilta päättyi, kun lahjat löytyivät kuitenkin kuusen alta. Ja mitä sain pukin naamarin ja vaatteet riisuttuani? Mojovan joulusuukon Ukolta ja molemmat lapset syliini. 

Seuraavina jouluina meillä vierailikin ihan oikea joulupukki aina siihen saakka, kun Kuopus täytti 10 vuotta. Kukaan muu kuin minä kun ei nähkääs enää sen joulun jälkeen uskonut joulupukkiin. Enkä minä ole lakannut uskomasta vieläkään.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat

Kuvien ja tekstin luvaton kopioiminen on kielletty.