Erikoisten Asiantuntijoiden kätevät niksit. osa 4

Tässä postauksessa kerron hyväntekeväisyydestä eikä tarkoitus ole ylentää itseäni eikä ketään muutakaan eikä myöskään alentaa. Kerron ensin asian historiaa ja ”niksi” tulee jutun lopussa, kuten aikaisemmissakin  niksi-postauksissamme. Jos se edes on niksi ollenkaan, vaan ääneen miettimistä.

Äidiltäni (R.I.P 28.12.1997) olen lapsuudessani oppinut, että mahdollisuuksien mukaan pitää yrittää auttaa ihmisiä, joilla on asiat huonommin kuin itsellä. Rahaa ei koskaan annettu mihinkään keräyksiin, mutta autettiin muilla tavoin. 

Asuttiin maalla ja varsinkin äiti oli kodin piirissä vuorokaudet ympäri. Siihen aikaan oli enemmän erilaisia kulkijoita ja taloon poikkeajia. Erään kansallispukuisen väen jäseniä poikkesi välillä ruokaa pyytämässä. Siis ruokaa. Muistan, kun äiti kertoi kansallispukuisen pyytäneen: "Anna leipää, anna lihhaa, anna vaik suolakallaa." Äiti leipoi ruisleivän aina itse ja hänellä oli tapana antaa leipä tai pari heille mukaan, mihin he olivat hyvin tyytyväisiä. Äidin leipoma ruisleipä oli nimittäin sikahyvää.

Toinen tapaus oli polkupyörällä maata ristiin rastiin kulkenut harjakauppias, joka sai meiltä aina ruoan, yösijan ja kävi saunassakin, jos sattui tulemaan saunapäivänä. Ja usein hän tulikin juuri lauantaisin. Tämä mies, jonka nimen vieläkin muistan, oli poikkeuksellisen hieno ihminen sekä ulkoisesti että sisäisesti. Hänellä oli aina valkoinen kauluspaita päällä, vaikka taittoi pitkiä matkoja pyörällä. Muusta pukeutumisesta en muista mitään. No, siihen aikaan ei mistään hightech-tekstiileistä tai goretexistä osattu edes unelmoida. Äidillä ja harjakauppiaalla oli diili. Hän jätti kauluspaitojaan äidille pestäväksi ja seuraavalla ”kierroksellaan” parin kuukauden päästä sai valkoisena hohtavat ja silitetyt paidat mukaansa. Kukaan muu ei kuulemma saanut niitä yhtä puhtaiksi. Äiti sai vastineeksi harjoja. Meillä olikin sitten jokaiseen pesutarkoitukseen aina sopiva harja käytössä. Toki äiti niitä ostikin häneltä ja tuki samalla kotimaista työtä. Näitä yksityisiä ”pesuloita” oli varmaan muitakin pyöräilevän harjakauppiaan matkan varrella. 

Miehellä oli hervottoman iso matkalaukku täynnä mitä erilaisempia harjoja ja muita pieniä kotitalouden apuvälineitä ja ne oli huolellisesti ja siististi pakattu tiettyyn järjestykseen. Miestä voisi sanoa pedantiksi. Hän esitteli harjojaan mielellään ja kertoi niiden käyttötarkoituksista sekä muita tarinoita. Mies nukkui olkkarin sohvalla ja lepäili siinä yhden illan ennen kuin jatkoi taas matkaansa. Katseli televisiota ja luki sanomalehtiä. Isä ja äiti olivat omissa töissään. Tänä päivänä tällaista kulkijaa ei jätettäisi keskenään lasten kanssa, vaan pedofiiliepäilyt olisivat heti mielessä. Ei vaan silloin 60-70- luvuilla tullut kenellekään edes mieleen. Vanhempien luottamus oli kova. Mietin kyllä jo silloin, että miksi joku ihminen päätyy tuolla tavalla ansaitsemaan elantonsa? Oliko hänellä vakituinen asunto jossain? Oliko hänellä joku ammatti? Helpommallakin olisi varmasti elämässään voinut päästä. 

Lähinaapurissa asui kaksi mummoa, äiti ja tytär, jotka kumpikin olivat suurimman osan elämästään pyörätuolissa. Heille kiidätin aina uunituoretta ruisleipää ja vein heille aamun sanomalehden ennen kouluun lähtöä. Jos menin kouluun ennen lehden tuloa, isä kävi sen heille viemässä. Viikonlopuksi leivoin heille kuivan kakun, jota varten he hankkivat kalliimmat ainekset ja omistamme pistettiin kuivat aineet. 

Toisessa naapurissa asui mummo, jolla oli kotonaan huonot mahdollisuudet pestä pyykkiä. Parin viikon välein pesin ja mankeloin hänen isomman pyykkinsä. Meillä oli jo 70-luvun lopussa hyvä automaattipesukone, joka on toimiva peli vieläkin. Nykyiset pesukoneet tehdäänkin tahallaan kestämään vain muutaman vuoden, mikä on tietysti ymmärrettävää valmistajayrityksen voiton maksimoinnin kannalta. 

Mummeli toi joka kerta minulle pyykkäyksen palkaksi kynsilakkaa. Hän ilmeisesti luuli, että koko pullo kuluu kerralla. Jossain vaiheessa laskin, että minulla oli noin 40 pulloa kynsilakkaa. Kylän komein kynsilakkavarasto siis. Yritin sanoa, että en kiitos tarvitse vastineeksi mitään, enkä varsinkaan kynsilakkaa, mutta ei se auttanut. Kynsilakkapullo tuli joka kerta, kun luovutin pyykkipussin.

Nämä kaikki olivat eri mummoja kuin aikaisemmassa postauksesssmme esitelty edistyksellinen mummo. Ohessa linkki siihen:

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2019/06/mummo-lapsuudenkodin-naapurista.html

Jo vuosien ajan olen siirtänyt silloin tällöin pienen summan rahaa tiettyjen hyväntekeväisyysjärjestöjen tileille. Vuoden mittaan yhteensä muutaman kympin verran. Pikku hiljaa olen alkanut miettiä, kuten varmaan moni muukin, kuinka suuri osuus auttamiseen tarkoitetuista varoista mahtaakaan upota kaikenlaisten kampanjoiden ja projektien järjestämiseen ja hallinnon ylläpitämiseen. Koko systeemissähän on paljon niitä, jotka saavat homman pyörittämisestä elantonsa. Mitä suurempi organisaatio, sitä isompi osa menee kuluihin. 

Tämä nyt ei ole mikään varsinainen niksi, vaan hajanainen ajatelma. Olen suunnitellut, että suuntaisinkin aiemmin järjestöille maksamani roposet ihan suoraan jollekin, joka apua tarvitsee ja mieluummin tavaran tai palvelun muodossa, ei rahana. Siten voin olla varma siitä, että jokainen lantti tai tavara menee auttamiseen eikä häviä mihinkään organisaation rattaisiin tai ties minkä kätyreiden taskuihin. Sillä alalla kyllä riittää välistävetäjiä. Hyväntekeväisyyden markkinointi näyttää joskus aika lapselliselta. Kaivot, rokotukset ja vuohet ovat vain symboleita, jotka tekevät auttamistyön konkreettisemmaksi. Mikään lahjoitus ei ole korvamerkitty. Lahjoittaminen on sillä tavalla vain tehty helpommaksi. 

Auttamisen kohde on mietittävä tarkkaan. Se voisi olla vaikka ihan omasta kotikaupungista jopa joku jonka tunnen tai sitten joku tuntematon. Tai jakaisi summan kahdellekin tarvitsijalle. Sen voisi tehdä kerran vuodessa ja unohtaa ne jatkuvat rahanpyynnöt, joita tulee melkein päivittäin puhelimesta ja postilaatikosta ja kadulla vastaan feissarin muodossa. Joulupuukeräykseen osallistuminen ensi vuonna voisi olla hyvä idea. 

Hyvä vaihtoehto on myös Black Fridayn jälkeen vietettävä tekojen tiistai, jolloin voi auttaa tekojen muodossa. Tänä vuonna asia tuli eteen uutena ja niin äkkiä, etten vielä ehtinyt mukaan. Ensi kertaa varten on melkein vuosi aikaa suunnitella sen varalle jotain. Huono ei ole myöskään kukkakauppojen joulukukan toimitus yksinäisille vanhuksille. Tosin siinäkin on kukkakauppiailla oma lehmä ojassa. Vai pitäisikö sanoa, että oma orvokki ojassa. No, hyötyyhän siinä kaikki kolme: kukan saaja, antaja sekä kukkakauppias.

Muokattu 21.12.2020: maakuntalehdessä oli sopivasti juttu erilaisesta auttamisen muodosta. Lehdessä kerrottiin miehestä, joka otti selville henkilön tai perheen, joka tarvitsisi ruoka-apua ja oli hakenut hänet kotoaan ruokaostoksille. Toisessa lehtijutussa kerrottiin Facebook-ryhmästä, jossa avuntarvitsijat ja auttajat voivat kohdata ylläpitäjien avustuksella.

Kuvat: Erikoiset Asiantuntijat ja Pixabay

Ei kaupallista yhteistyötä

Kuvien ja tekstin kopioiminen ja muu käyttäminen ilman lupaa on kielletty.